21 oppituntia maailman tilasta | |
---|---|
Kirjailija | Yuval Noah Harari |
Julkaistu | 2018 |
Suomennos | |
Suomentaja | Jaana Iso-Markku |
Kansitaiteilija | Eija Kuusela |
Kustantaja | Bazar |
Julkaistu | 2018 |
Sivumäärä | 368 |
ISBN | 978-952-279-609-7 |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
21 oppituntia maailman tilasta on israelilaisen historioitsijan Yuval Noah Hararin kirja, joka julkaistiin vuonna 2018. Esseistä koostettu kirja käsittelee nykyajan tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Kirjassa Harari antaa viitekehyksen, jonka avulla voi hahmottaa ja suhteuttaa nykyajan tärkeimpiä yhteiskunnallisia kysymyksiä, haasteita ja pelkoja kuten terrorismia, ilmastonmuutosta, tekoälyn nousua, yksityisyyteen kajoamisia ja kansainvälisen yhteistyön hiipumista. Kirjan 21 lukua käsittelevät kukin omaa aihettaan, kuten työelämää, sotaa, nationalismia, uskontoa, maahanmuuttoa ja koulutusta. Harari pyrkii määrittelemään kunkin aiheen terminologian keskustelua varten ja tarjoamaan niihin historiallisen ja filosofisen näkökulman.[1] Kirja käsittelee myös yksilötason asioita kuten sinnikkyyttä, nöyryyttä ja meditaatiota.[2]
Harari esittää meditaatiota nykyajan ongelmien ratkaisuksi, sillä hänen mukaansa itsetuntemus on välttämätön taito 2000-luvun maailmassa. Hararin kahden aiemman kirjan tapaan myös 21 oppituntia pohtii ihmiselämän merkityksen ja sisällön löytämistä tulevaisuudessa, jolloin ihmisten ei enää ole pakko tehdä työtä selvitäkseen.[1]
The Guardianin Helen Lewisin mukaan 21 oppituntia maailman tilasta on esseemäisestä rakenteestaan johtuen hajanainen ja kärsii kirjailijan pyrkimyksestä olla kaikkien asioiden tuntija. Monet kirjan huomiot ovat Lewisin mukaan kierrätettyjä. Kirjan useiden yleistävien toteamusten joukossa on kuitenkin mieltä laajentavia huomioita, ja kirjan rakenne antaa Hararille mahdollisuuden yhdistellä odottamattomia ajatuksia ja häikäiseviä havaintoja tavalla, joka on tehnyt hänestä menestyskirjailijan.[3]
The New York Timesissa kirjoittaneen Bill Gatesin mukaan 21 oppituntia on kiehtova teos, vaikka joistakin sen väitteistä ja aiheiden käsittelyn syvyydestä voikin olla eri mieltä.[1]
Silvia Hosseini kirjoitti Suomen Kuvalehdessä teoksen olevan viihdyttävä ja parhaimmillaan terävä, mutta liian yksinkertaistava. Hosseinin mukaan Hararin ymmärrys on monista asioista pinnallista. Meditoinnin aseman maailman ongelmien ratkaisemisessa Hosseini kyseenalaistaa.[4]