AIM-9 Sidewinder

AIM-9 Sidewinder
AIM-9 Sidewinder ohjusmuseossa
AIM-9 Sidewinder ohjusmuseossa
Tyyppi ilmataisteluohjus

AIM-9 Sidewinder on yhdysvaltalainen lyhyen kantaman lämpöhakuinen ilmataisteluohjus. Se on myös länsimaiden yleisimmin käyttämä ilmataisteluohjus. Eri malleja on valmistettu yli 111 000 kappaletta ja ohjus on ollut 28 valtion käytössä. lähde?

Nimi "Sidewinder" tulee eräästä amerikkalaisesta kalkkarokäärmelajista (sarvikalkkaro, Crotalus cerastes), joka kykenee aistimaan infrapunalämpöä. lähde?

Ohjuksen kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain laivasto aloitti Sidewinderin kehityksen jo 1940-luvulla. Ensimmäinen prototyypin onnistunut testilaukaisu tapahtui syyskuussa 1953. lähde?

Suomeen näitä ohjuksia saatiin vuonna 1972 Saab 35 Draken -hävittäjien mukana. Neuvostoliittolaisten MiG-21-13F- ja Mig-21 bis -hävittäjien mukana tuli (Vympel K-13, Nato-raportointinimi Atoll) ohjuksia. Nämä ohjukset olivat alun perin Sidewinder 9 B -version kopioita.[1]

Vuonna 1976 käyttöön otettu malli AIM-9L (”Lima”) oli ensimmäinen, jonka ilmaisin oli tarpeeksi herkkä havaitsemaan maalin infrapunasäteilyn ja hakeutumaan siihen muista suunnista kuin takaa moottorin pakosuihkuun. Seuraava kehitysmalli AIM-9M ("Mike") oli tästä parannettu versio vuonna 1983. lähde?

Uusin malli AIM-9X, joka näkee maalit jopa 90 asteen kulmastaselvennä, on yhteensopiva uusien kypärätähtäimien kanssa. Mallissa on korvattu perinteinen ohjauspintoihin perustuva ohjausmekanismi työntövoiman kulman muutoksiin perustuvalla järjestelmällä. Tässä mallissa on sama moottori ja taisteluosa kuin "M"-mallissa, mutta parantuneen aerodynamiikan ansiosta ohjus on nopeampi. Ohjus saadaan lukittua maaliin mikäli se pysyy kypärätähtäimen näytöllä ja tuottaa kylliksi lämpösäteilyä. Ampuvan koneen ei siis tarvitse lentää maalin suuntaan. lähde?

Yhdysvaltojen maavoimien MIM-72A/M48 Chaparral ilmatorjuntaohjusjärjestelmä pohjautui Sidewinder 9 D -versioon. Järjestelmä poistettiin käytöstä 1970-luvun puolivälistä alkaen.[2]

Tekniset tiedot (AIM-9L)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • AIM-9B
    AIM-9B
  • AIM-9D
    AIM-9D
  • AIM-9E
    AIM-9E
  • AIM-9J
    AIM-9J
  • AIM-9M
    AIM-9M
  • AIM-9P
    AIM-9P

Käyttö Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset Suomessa käytössä olleet Sidewinderit olivat Draken-hävittäjäkauppojen yhteydessä 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin hankitut ohjukset olivat joko mallia AIM-9P 2 tai AIM-9P 3. Ruotsissa ohjuksista käytettiin nimeä RB24J, ja Suomessa taas OHJ 4S R. OHJ 4S R:ää käytettiin Drakeneiden ohella myös Hawk-harjoitushävittäjissä. F-18 Hornet -torjuntahävittäjien yhteydessä hankitut Sidewinderit ovat mallia AIM-9M, mitä nimikettä niistä käytetään myös Suomen Ilmavoimissa. Horneteja varten hankitaan vuodesta 2008 lähtien lämpökamerahakupäällä varustettuja AIM-9X-ohjuksia, joita on suunniteltu ostettavaksi 150 kappaletta noin 90 miljoonan euron hintaan.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gunston, Bill: The Illustrated Encyclopedia of the World’s Rockets & Missiles. Salamander Books Ltd, 1979. ISBN 978-0861010295

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Gunston 1979, s. 216
  2. ↑ Gunston 1979lähde tarkemmin?
  3. ↑ Yläilmojen sitkeä käärme Ruotuväki. Arkistoitu 1.5.2007. Viitattu 1.06.2008.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]