Alberto Chissano (1935–1994) oli mosambikilainen kuvanveistäjä, joka tuli tunnetuksi etenkin puuveistoksistaan.
Chissano kasvoi maaseudulla, toimi lapsena paimenena ja lähti nuorena kaupunkiin kotiapulaiseksi. Sieltä hän lähti Etelä-Afrikan kaivoksiin töihin. Palattuaan synnyinseudulleen hän kävi armeijan ja meni sitten siivoojaksi taideyhteisöön. Saamiensa vaikutteiden rohkaisemana hän kokeili itsekin veistämistä ja jäi sille uralle. Hän piti ensimmäisen oman näyttelyn 29-vuotiaana vuonna 1965. Puun lisäksi hän on käyttänyt rautaa ja kiveä, ja hänen töitään pidetään esimerkkinä eurooppalaisen ja afrikkalaisen perinteen vuoropuhelusta.[1]
Chissano piti ensimmäisen näyttelynsä ulkomailla vuonna 1972. Hänen kodistaan tehtiin museo ja galleria Mosambikin itsenäistyessä, ja useat seuraavan sukupolven kuvanveistäjät saivat siellä opetusta.[2]