Alexander Nikuradse

Alexander Nikuradse (georg. ალექსანდრე ნიკურაძე, Aleksandre Nik'uradze; 10. marraskuuta 190013. kesäkuuta 1981) oli georgialaissyntyinen fyysikko ja geopoliitikko. Hän solmi Saksassa ollessaan suhteita natseihin, joiden avulla hän pääsi vaikuttamaan heidän Kaukasian suunnitelmiinsa. Hän toimi soveltavan fysiikan parissa, tutkien etenkin dielektrisiä aineita. Suurimman osan tutkimuksistaansa hän kirjoitti pseudonyymillä Al. Sanders.[1]

Nikuradse syntyi vuonna 1900 Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa Samtredian kaupungissa, nykyisen Georgian alueella. Opiskeluvaiheessa Georgian hallitus lähetti hänet Berliiniin päättämään keskeneräiset opinnot. Nikuradsesta tuli Saksan kansalainen, kun Puna-armeija valloitti Georgian vuonna 1921. Hyökkäyksen jälkeen Nikuradse alkoi aktiivisesti tukea georgialaisia maastamuuttajia, samanaikaisesti hän solmi ensimmäiset suhteet natseihin. Erityisen hyvät suhteet hän onnistui luomaan Alfred Rosenbergiin, jonka Kaukasian suunnitelmiin Nikuradse onnistui vaikuttamaan. Nikuradse yritti ajaa ajatusta Georgian itsenäisyydestä. Toisen maailmansodan aikaan hän käytti suhteitaan georgialaisten pelastamiseen natsien sorrolta.

Nikuradse kuoli Saksan Münchenissä vuonna 1981. Hänen veljensä Johann Nikuradse oli myös fyysikko.

  • Al. Sanders: Kaukasien, Nordkaukasien, Aserbeidschan, Armenien, Georgien, geschichtlicher Umriß. München, 1942: Hoheneichen-Verlag.
  • Al. Sanders: Osteuropa in kontinentaleuropaeischer Schau. München, 1942: Hoheneichen-Verlag.
  • Al. Sanders: Um das Erbe Großbritanniens. Zur Wandlung der politischen Struktur der Übersee. München, 1942: Hoheneichen-Verlag.
  • Nikuradse, Alexander: Naturwissenschaft und Technik im Leben der Völker. Oldenbourg, München, 1952.
  1. Alexander Nikuradse Dictionary of Georgian National Biography. Arkistoitu 14.2.2009. Viitattu 20.5.2008. (englanniksi)