Alfa-mannosidoosi on harvinainen, etenevä aineenvaihduntasairaus, joka kuuluu lysosomaalisten kertymäsairauksien ryhmään. Oirekuva on erittäin vaihteleva. Vastasyntyneellä voi esiintyä hyvin vaikea alfa-mannosidoosin ilmentymä, mutta mahdollinen on myös erittäin vähäoireinen aikuisiän neurologinen oirekokonaisuus. Yleensä vaikeusaste sijoittuu näiden välimaastoon.[1]
Yleensä alfa-mannosidoosia sairastavat henkilöt ovat vastasyntyneinä ja leikki-iässä oireettomia. Kävelykyvyn omaksuminen voi kuitenkin olla hieman viivästynyttä ja tasapaino tavallista heikompi. Oireet ilmaantuvat tyypillisesti vähitellen eivätkä yleensä vaikuta erityisen vakavilta. Puheentuoton oppiminen on usein viivästynyttä. Sitä voi vaikeuttaa kuulovamma, joka kehittyy osalle sairastuneista. Kuulonalenemaa selittävät osittain infektioalttiudesta johtuvat toistuvat välikorvantulehdukset. Osasyynä on myös sisäkorvan ja hermosolujen vaurio. Toistuvat infektiot ovat alfa-mannosidoosissa hyvin tyypillisiä. Niitä voi ilmetä välikorvantulehdusten lisäksi esimerkiksi keuhkokuumeiden ja suolistotulehdusten muodossa. Potilaiden immuunivaste vaikuttaakin alentuneelta.[1]
Alfa-mannosidoosia sairastavilla henkilöillä tavataan lievästi poikkeavia kasvonpiirteitä. Niihin voivat kuulua suurehko pää, korkea otsa, matala nenänselkä ja kookas kieli. Kasvonpiirteitä voidaan kuvata karkeiksi ja mukopolysakkaridoosin tyypillisiä piirteitä muistuttaviksi, mutta paljon lievemmiksi. Vuosien kuluessa alfa-mannosidoosia sairastaville voi kehittyä luusto-, nivel- ja lihasoireita. Osalla esiintyy hepatomegaliaa ja splenomegaliaa (hepatosplenomegalia). Silmissä taittovirheet ja karsastus ovat mahdollisia. Alfa-mannosidoosi aiheuttaa oppimisvaikeuksia, mutta yleensä potilaat oppivat monipuolisesti liikunnallisia taitoja.[1] Ataksia ja kognitiivisten kykyjen heikkeneminen kuitenkin kuuluvat etenevään taudinkuvaan. Alfa-mannosidoosiin voi liittyä käytöshäiriöitä ja psykoottisia jaksoja.[2] Taudin eteneminen on monilla vaikuttanut hidastuvan aikuisikään mennessä.[1] Elinajanodote kuitenkin vaikuttaa selvästi lyhentyneeltä. Kuolinsyiden joukossa ovat olleet keuhkokuume ja syöpä.[2]
Beck ja muut tutkivat 43:n alfa-mannosidoosipotilaan kliinisiä tietoja vuonna 2013. Kaikissa näistä tapauksista todettiin varhaislapsuudessa alkanut kuulon heikkeneminen. Keskeisinä neurologisina löydöksinä korostuivat ataksia ja kehitysvamma. Kahden vuoden tutkimusajanjaksolla havaittiin lievää psykiatristen oireiden etenemistä ja keuhkojen toiminnan heikkenemistä alle 18-vuotiailla potilailla.[3]
Malm ja muut erittelivät tutkimuksessaan (2008) kolme erilaista alfa-mannosidoosin kliinistä kuvaa:
Alfa-mannosidoosista sairastavien lysosomeista puuttuu alfa-mannosidaasi. Tämä entsyymipuutos johtuu mutaatiosta MAN2B1-geenissä. Alfa-mannosidoosilla on peittyvä, autosomaalinen[3] periytymistapa. Diagnoosin asettaminen saattaa viivästyä, koska oireille on tyypillistä vähittäinen ilmaantuminen eivätkä ne yleensä vaikuta erityisen vaikeilta. Diagnoosi on varmistettavissa perimän tutkimuksella. Diagnostiikassa käytetään usein geenitestipaneeleja, joilla voidaan tunnistaa monia eri sairauksia.[1]
Alfa-mannosidoosin laajalti vaihteleva taudinkulku ei ole tietyn potilaan kohdalla ennustettavissa diagnoosihetkellä.[1] Alfa-mannosidoosin kuvasi ensimmäisenä ruotsalainen Per-Arne Öckerman vuonna 1967.[3]