Alfred Grandidier (20. joulukuuta 1836 – 13. syyskuuta 1921, Pariisi) oli ranskalainen luonnontieteilijä ja tutkimusmatkailija.
Grandidier syntyi hyvin varakkaaseen sukuun. Veljensä Ernest Grandidierin (1833–1912) kanssa he osallistuivat tutkimusmatkalle, ja tutkivat erityisesti Andien, Perun, Chilen, Bolivian, Argentiinan ja Brasilian luontoa vuosina 1858 ja 1859. He keräsivät huomattavan kokoelman, jonka Ernest tutki ja luetteloi 1860.
1863 Alfred matkusti Intiaan ja Ceylonille. Hänen tarkoituksenaan oli tutkia Tiibetin ylänköä, mutta kuumetautiin sairastuminen esti tämän aikeen. Hän matkusti Sansibarin saarelle toipumaan sairaudesta ja tutki saaren luontoa laatien joitakin tieteellisiä kirjoituksia. Sitten hän matkusti Réunionin saarelle, josta hän 1865 matkusti Madagaskarille. Hän tutki Madagaskarin luontoa varsin perusteellisesti useiden vuosien ajan, kulkien tuhansia kilometrejä sekä sisämaassa että rannikolla. Hänen muistiinpanojensa perusteella saaresta laadittiin kartta. 1870 hän palasi lopullisesti Ranskaan ja avioitui samana vuonna neiti Vergén kanssa.
Ranskassa hän ryhtyi kirjoittamaan laajaa teosta Madagaskarista, L'Histoire politique, physique et naturelle de Madagascar. Teoksen laatimiseen osallistui myös muita kirjoittajia, kuten Alphonse Milne-Edwards ja Leon Vaillant. Valmistuessaan teoksessa oli 40 osaa, joista viimeiset julkaisi postuumisti Grandidierin poika Guillaume Grandidier.
Grandidier valittiin Ranskan tiedeakatemian jäseneksi 1885. Hän oli Ranskan maantieteellisen seuran puheenjohtaja 1901–1905.
Alfred Grandidier nimesi myös uusia lintulajeja, muun muassa eteläntöyhtökukun maanmiehensä Jules Verreauxin kunniaksi.
Grandidierin työt vaikuttivat merkittävästi siihen, että Ranskan hallitus kiinnostui Madagaskarista ja että se liitettiin maan protektoraatiksi 1896.