Ammoniumvetyfluoridi

Ammoniumvetyfluoridi
Tunnisteet
CAS-numero 1341-49-7
PubChem CID 21982531 ja 13643878 14935, 21982531 ja 13643878
Ominaisuudet
Molekyylikaava NH4HF2
Moolimassa 57,05
Ulkomuoto Väritön kiteinen aine
Sulamispiste 126,1 °C[1]
Kiehumispiste 239,5 °C[1]
Tiheys 1,5 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 415 g/l (25 °C)[1]

Ammoniumvetyfluoridi (NH4HF2) eli ammoniumvetydifluoridi tai ammoniumbifluoridi on ammonium- ja vetyfluoridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lasin syövytyksessä, puhdistusaineissa, öljyn pumppauksessa ja muiden fluoridien valmistamiseen.

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa ammoniumvetyfluoridi on väritöntä ja hygroskooppista kiteistä ainetta. Yhdisteen alkeiskoppi on ortorombinen. Aine liukenee erittäin hyvin veteen ja liuokset ovat happamia. Ammoniumvetyfluoridi liukenee vähäisessä määrin myös etanoliin. Yhdisteen liuokset kykenevät syövyttämään lasia. Ammoniumvetyfluoridi reagoi monien metallioksidien kanssa muodostaen ammoniumin ja metallin kakssoisfluoridisuoloja.[1][2][3][4][5]

Valmistus ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammoniumbifluoridia voidaan valmistaa kaasufaasissa tapahtuvalla reaktiolla, jossa ammoniakki reagoi vetyfluoridiylimäärän kanssa. Toinen tapa on haihduttaa kuivaksi ammoniumfluoridin vesiliuoksia, jolloin muodostuu ammoniumvetyfluoridia.[1][2][3][4][5]

NH3 + 2 HF → NH4HF2
2 NH4F → NH4HF2 + NH3

Ammoniumvetyfluoridin vesiliuoksia käytetään lasin etsauksessa. Teollisuudessa sitä käytetään myös kankaiden puhdistamiseen, emästen neutralointiin sekä vetyfluoridin ja metallifluoridien valmistukseen. Ammoniumvetyfluoridi reagoi maaperän fluoridimineraalien kanssa ja liuottaa ne, minkä vuoksi sitä käytetään apuaineena pumpattaessa öljyä öljylähteistä.[1][2][3][4][5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Charles W. Weston, John R. Papcun & Maurice Dery: Ammonium compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003.
  2. ↑ a b c Jean Aigueperse, Paul Mollard, Didier Devilliers, Marous Chemla, Robert Faron, René Romano, Jean Pierre Cuer : Fluorine Compounds, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000
  3. ↑ a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 66. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 (englanniksi)
  4. ↑ a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 221. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  5. ↑ a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 26-27. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398 (englanniksi)