Ankara vastuu eli objektiivinen vastuu tarkoittaa, että henkilö tai oikeushenkilö on vastuussa vahingosta, jota kukaan ei ole aiheuttanut tahallaan tai huolimattomuudellaan. Usein kyseessä on luvanvarainen toiminta, jossa on läsnä tavallista suurempi vahinkoriski.[1] Ankaran vastuun osa on vaarantamisvastuu, joka liittyy sopimuksenulkoiseen vastuuseen.[2] Ankaran vastuun yhteydessä vaaditaan vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiseen, että vastuun perustana oleva toiminta on syy-yhteydessä vahinkoon.[3]
Ilma-, maantie-, meri- ja rautatiekuljetuksissa rahdinkuljettajan vastuu on pääsääntöisesti ankaraa vastuuta, mutta vastuuta on rajoitettu kansainvälisin sopimuksin tiettyyn rahamäärään tavaran painokiloa kohden.[4] Yhdysvaltain useimmissa osavaltioissa on 1960-luvulta lähtien omaksuttu ankara tuotevastuu ja suuret korvaukset. Siellä syntyneiden suurten tuotevastuukustannusten ja ongelmien välttämiseksi EY:n ministerineuvosto hyväksyi 1985 tuotevastuuta koskevan direktiivin (85/374/ETY).[5]
Ankaraa vastuuta noudatetaan lannoitteiden, rehujen ja siementen kaupassa. Vahingonkorvausvelvollisuudesta säädetään lannoitevalmistelain (539/2006) 40. pykälässä, rehulain (86/2008) 48 §:ssä ja siemenkauppalain (728/2000) 14 §:ssä. Siemenkauppalaki koskee vain kylvösiemenen kunnostajia ja pakkaajia, mutta ei muiden siementen myyjiä. Taimiaineistolaki (1205/1994) ei sen sijaan sisällä lainkaan määräyksiä ankarasta kaupanvastuusta.[6] Ydinlaitoksen haltija vastaa vahingoista ankaran vastuun mukaisesti ja vastuu on rajoittamaton, paitsi muualla kuin Suomessa syntyneistä vahingoista enintään 700 miljoonaa euroa (ydinvastuulaki, 484/1972, 12 ja 18 §). Ankaraa vastuuta noudatetaan myös ympäristövahinkojen korvaamisessa (ympäristövahinkolaki, 737/1994, 7 §). Niihin liittyy sellainen erityispiirre, että vahingon aiheuttajan lisäksi korvausvelvolliseksi voi joutua toiminnanharjoittajaan rinnastettava taho (7 §).[7]