Antipatros Tarsoslainen

Antipatros Tarsoslainen (m.kreik. Ἀντίπατρος; s. n. 144 eaa.)^[1] oli antiikin kreikkalainen stoalaiseen koulukuntaan kuulunut filosofi ja koulukunnan johtaja toisen vuosisadan puolessa välissä eaa. Hän oli Diogenes Seleukialaisen oppilas ja Panaitioksen opettaja.

Elämä

Plutarkhos puhuu Antipatroksesta yhdessä Zenonin, Kleantheen ja Khrysippoksen kanssa yhtenä merkittävimmistä stoalaisista filosofeista,^[2] ja Cicero mainitsee hänet terävänä.^[3] Antipatroksen henkilöhistoriasta ei tiedetä mitään, eivätkä hänen mielipiteistään säilyneet muutamat teksikatkelmat antaisi perusteita erityiselle maineelle, elleivät muut antiikin aikaiset kirjailijat todistaisi toisin. Antipatros vaikuttaa osallistuneen koulukuntansa ja Akatemian käymiin kiistoihin, vaikkakin hänen sanotaan tunteneen olevansa alakynnessä julkisissa väittelyissä aikalaiseensa Karneadeehen verrattuna, joten hän tyytyi kirjoittamaan. Kiivaiden kirjoitustensa ansiosta hän sai lempinimen Kalamoboas ("Kynähuutaja").^[4]

Filosofia

Antipatros opetti, että usko Jumalaan on "siunattua, katoamatonta ja hyvänsuopaa ihmisiä kohtaan", ja syytti niitä, jotka laittoivat jumalien nimiin "syntymisen ja häviämisen", minkä sanotaan olleen Khrysippoksen oppi.^[5] Tämän jumalia käsittelevän tutkielman lisäksi hän kirjoitti myös kaksi kirjaa ennustamisesta, mikä oli yleinen aihe stoalaisten keskuudessa. Niissä hän katsoi ennustustaidon olevan seurausta jumaluuden ennaltatietämisestä ja hyväntahtoisuudesta, selitti unien olevan yliluonnollisia vihjauksia tulevasta, ja kokosi Sokrateen nimiin laitettuja ennustuskertomuksia.^[6] Antipatroksen sanotaan uskoneen, että Kohtalo on jumala, vaikkakaan ei ole täysin selvää, mitä hän tarkoitti tällä.^[7]. Athenaioksen mukaan hän kirjoitti tutkielman Peri deisidaimonias.^[8]

Antipatroksen moraalifilosofiaa käsittelevistä teoksista ei ole säilynyt muuta kuin joitakin hajanaisia huomautuksia, jotka ovat juuri ja juuri riittäviä osoittamaan, että aihe oli taantumassa. Käsitellyt kysymykset koskevat lähinnä yksityiskohtia, ja siten niillä oli enemmän tekemistä moraalisten ohjeiden soveltamisen kuin itse ohjeiden kanssa.^[9]

Lähteet

• Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology (1867)

Viitteet

1. Cicero: De divin. i. 3, De off. iii. 12.
2. Plutarkhos: de Stoic. Repugnant, s. 144
3. Cicero: De off. iii. 12.
4. Pint. Mor. p. 514, d.; Euseb. de Praep. Evang. xiv. 8.
5. Plutarkhos: de Stoic. Rep., s. 192
6. Cicero: De divin. i. 3, 20, 39, 54.
7. Stob. De fate 16
8. Athenaios viii. s. 346.
9. Cicero: De off. iii. 12, 13, 23.; vertaa Varro, de Ling. Lat. vi. 1. s. 184, Fragm, s. 289, ed. Bip.

Antiikin filosofia – Stoalainen koulukunta

Varhaisstoa	Zenon Kitionilainen Dionysios Ariston Khioslainen Persaios Kleanthes Khrysippos Herillos Sfairos Zenon Tarsoslainen Diogenes Babylonialainen Krates Malloslainen Antipatros Tarsoslainen Apollodoros
Keskistoa	Panaitios Dardanos Mnesarkhos Hekaton Polemon Ilionlainen Poseidonios Iason Nysalainen Diodotos Antipatros Tyroslainen, vanhempi Antipatros Tyroslainen, nuorempi Geminos Athenodoros Kananalainen
Myöhäisstoa	Attalus Seneca Eufrates Epiktetos Lucius Annaeus Cornutus Musonius Rufus Athenodoros Kordylion Junius Rusticus Hierokles Sekstos Khaironeialainen Marcus Aurelius