Aqabat Jabrin pakolaisleiri | |
---|---|
Aqabat Jabrin pakolaisleiri |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Palestiina |
Kuvernoraatti | Jeriko |
perustettu | 1948 |
Väkiluku (2022) (rekisteröityjä pakolaisia) | 10 306 |
Aqabat Jabrin pakolaisleiri on palestiinalaispakolaisten leiri Palestiinan Länsirannalla Jerikon kaupungin lounaispuolella. Vuonna 2022 leirillä oli 10 306 virallisesti rekisteröityä pakolaista.
Aqabat Jabr sijaitsee Palestiinan Länsirannalla Jordaninlaakson alueella Jerikon kuvernoraatissa noin 3 kilometriä Jerikon kaupungista lounaaseen. Jerikon lisäksi Aqabat Jabr rajautuu An Nabi Musan paikkakuntaan lännessä ja etelässä. Paikan korkeus merenpinnasta on 249 metriä.[1] Suurin osa leirin alueesta on palestiinalaishallinnon alaista alue A:ta. Pieni osa on Israelin hallitsemaa alue C:tä.[2]
Vuoden keskimääräinen lämpötila on 24 °C ja vuotuinen sadanta 137 mm.[1]
Aqabat Jabrin pakolaisleiri perustettiin vuonna 1948.[3] Sen asukkaat saapuivat Haifan pohjoispuolen kylistä, sekä Gazan ja Hebronin alueilta. Aikanaan leiri oli suurin palestiinalaispakolaisten leiri.[1] Ennen kuuden päivän sotaa vuonna 1967 leirin asukasluku oli noin 30 000. Heistä noin 25 000 pakeni sotaa.[3] Oslon rauhanprosessin kautta suurimmasta osasta leiriä tuli suoraan palestiinalaishallinnon alaista alue A:ta, Pieni osa pääasiassa maatalousaluetta on suoraan Israelin hallinnassa (alue C).[2]
Yhdistyneiden kansakuntien UNRWAn mukaan leirillä asui vuonna 2022 yhteensä 10 306 virallisesti rekisteröityä pakolaista.[3] Virallisten pakolaisten lisäksi leirille on muuttanut muita palestiinalaisia.[1]
Huomattavia ongelmia leirillä ovat korkea työttömyys, sekä infrastruktuurin puute. Kesäisin kärsitään usein veden puutteesta, kun taas talvisin leiriä uhkaavat tulvat. Monet leirin beduiiniperheistä saavat elantonsa karjankasvatuksella.[3]