Art Lande (s. 5. helmikuuta 1947 New York) on yhdysvaltalainen jazzpianisti, -rumpali, -säveltäjä ja -pedagogi. Hän oli Grammy-ehdokkaana 1987 soolopianoalbumistaan Hardball!.[1]
New Yorkissa varttunut Lande aloitti pianotunnit nelivuotiaana, opiskeli Williams Collegessa ja muutti 22-vuotiaana San Franciscon alueelle. Hänen esikoisalbuminsa oli saksalaiselle ECM Recordsille levytetty melodinen ja meditatiivinen Red Lanta (1973), jolla toisena muusikkona kuullaan norjalaista saksofonisti-huilisti Jan Garbarekia. Albumin nimi on anagrammi Art Landen nimestä.
Vuonna 1976 Lande perusti oman kvartetin nimeltä Rubisa Patrol, jossa trumpettia soitti Mark Isham, bassoa Bill Douglass ja rumpuja aluksi Glenn Cronkhite ja myöhemmin Kurt Wortmann. Jazzstandardien lisäksi Rubisa Patrol soitti paljon myös ryhmän alkuperäissävellyksiä. Yhtye esiintyi paljon San Franciscon alueella ja kierteli pikkubussilla ympäri Eurooppaa. Yhtye levytti albumit Rubisa Patrol (ECM 1976), Desert Marauders (ECM 1977) ja The Story Of Ba-Ku (1750 Arch Records 1978)
1980-luvun alussa Lande opetti Cornish College of the Arts -oppilaitoksessa Seattlessa, vuosina 1983–1986 Sveitsin Sankt Gallenissa ja Lausannessa sekä vuodesta 1987 Naropa Universityssä Coloradon Boulderissa, jossa hän on siitä lähtien asunut.
Lande tunnetaan sekä jazzsäveltäjänä että pop- ja jazzstandardien persoonallisena tulkkina. Jälkimmäisestä ovat esimerkkejä hänen soolopianoalbuminsa The Eccentricities of Earl Dant (taas anagrammi omasta nimestä, 1977), Hardball! (1987), Melissa Spins Away (1987), Friday the Thirteenth (1996, Thelonious Monkin sävellyksiä) ja While She Sleeps (2005).
1990-luvulta alkaen Lande on soittanut pianon ohella myös rumpuja monissa kokoonpanoissa.
Lähde: [1]
Paul McCandlessin kanssa
Rabbit Ears Productions (lastenmusiikkia)