As Samu’ | |
---|---|
Näkymä kaupunkiin |
|
As Samu’ |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Palestiina |
Kuvernoraatti | Hebron |
Väkiluku (2016) (arvio) | 25 949 |
As Samu’ on kaupunki Palestiinan Länsirannalla Hebronin eteläpuolella. Nykyinen kaupunki on raamatullisen Estemon kaupungin paikalla. Kaupungin asukasluku oli vuonna 2016 arviolta 25 949.
As Samu’ sijaitsee Palestiinan Länsirannan eteläosassa Hebronin kuvernoraatissa lähellä Israelin vastaista rajaa (vihreä linja). As Samu’n naapuripaikkakuntia ovat Yatta ja Ar Rihiya pohjoisessa, sekä Adh Dhahiriya lännessä. Kaupungin korkeus merenpinnasta on 705 metriä.[1]
As Samu’n vuotuinen sadanta on 306 mm ja vuoden keskilämpötila 18 °C.[1]
Nykyisen As Samu’n paikalla sijaitsi aikanaan raamatullinen Estemon kaupunki. Estemo mainitaan esimerkiksi Vanhan testamentin Joosuan kirjassa, Ensimmäisessä Samuelin kirjassa ja Ensimmäisessä aikakirjassa. Myöhemmin 300-luvulla kirjoittanut Eusebios mainitsee sen olleen suurehko juutalainen kylä Bet Guvrinin liepeillä.[2] Estamou on kanaanilainen sana, joka tarkoittaa tottelevaista. Myös nykyinen nimi As Samu' on johdettu vanhasta nimestä. Paikan nykyisten asukkaiden perimätiedon mukaan he polveutuvat paikalle Arabian niemimaalta saapuneista siirtolaisista.[1]
Israelin itsenäistymisen jälkeen nykyinen Länsiranta kuului Jordaniaan. As Samu’sta käsin palestiinalaiset tekivät ajoittain iskuja rajan yli Israeliin. Israelilaiset tekivät kostoiskun kylään 13. marraskuuta 1966. Seuraavana vuonna käydyn kuuden päivän sodan aikana Israelin armeija miehitti kylän.[2] Nykyinen kunta Palestiinalaishallinnon alaisuudessa perustettiin vuonna 1997.[1]
Vuonna 2007 As Samu’n työssäkäyvästä väestöstä 30 prosenttia oli työllistynyt Israelissa, 20 prosenttia maataloudessa, 20 prosenttia palvelualalla, 15 prosenttia kaupanalalla ja 15 prosenttia hallinnossa. Työttömyysaste oli samana vuonna 60 prosenttia ja se oli kasvanut etenkin toisen intifadan jälkeen.[1]
As Samu’n asukasluku oli Palestiinan tilastokeskuksen vuoden 2016 arvion mukaan 25 949. Vuonna 2007 vastaava luku oli 19 355.[3]