Asko Sahlberg

Asko Sahlberg
Asko Sahlberg Turun kirjamessuilla 2013.
Asko Sahlberg Turun kirjamessuilla 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt30. syyskuuta 1964 (ikä 60)
Heinola
Kirjailija
Aikakausi 2000–
Esikoisteos Pimeän ääni (2000)
Palkinnot

Kalevi Jäntin palkinto (2000), Savonia (2003, 2018)

Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Asko Tapio Sahlberg (s. 30. syyskuuta 1964 Heinola)[1] on suomalainen kirjailija. Hänen teoksensa Eksyneet (2001), Tammilehto (2004) ja Herodes (2013) olivat Finlandia-palkintoehdokkaina.

Sahlberg on asunut Göteborgissa vuodesta 1996.[2]

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sahlberg suunnitteli kirjailijan uraa jo lapsena. Hänet huomattiin 15-vuotiaana runoilijana vuoden 1980 Nuorison taidetapahtumassa.[3] Sahlberg asui Vesannolla 1975–1982 ja valmistui ylioppilaaksi Vesannon lukiosta vuonna 1982.[1] 1980-luvulla hän asui myös Uudessakaupungissa.[4]

Sahlberg työskenteli Suomessa aiemmin toimittajana, mainostoimittajana ja pienten lehtien päätoimittaja-lehdenkustantajana.[2] Juurettomaksi itsensä kokeva Sahlberg ehti viettää ennen Ruotsiin muuttoa kiertolaiselämää Suomessa, missä hänellä oli lukuisia asuinpaikkakuntia. Sahlberg on kertonut löytäneensä kutsumuksensa esikoisteoksensa Pimeän ääni (2000) myötä.[5] Kirjailijana hän on sanonut haluavansa olla ”omalta vähäiseltä osaltaan lenkki ketjussa, osa kirjallisuuden pitkää traditiota”.[6]

Sahlberg on kirjoittanut kirjallisuuskritiikkejä muun muassa Parnassoon, pakinoinut Ruotsin Sanomissa ja tehnyt kuunnelmia Ruotsin radion suomenkieliselle Sisuradio-kanavalle[7]. Kesäisin hän on vetänyt suomenkielistä luovan kirjoittamisen kurssia Pohjoismaisessa kansanopistossa Kungälvissä.[8] Sahlberg on toiminut myös ruotsinsuomalaisen kulttuurijulkaisu Sheriffin kirjallisuudesta vastaavana toimittajana.[9]

Vuonna 2006 Sahlberg oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi teoksellaan Tammilehto.[10] Finlandia-palkintoehdokkaana hänen teoksensa ovat olleet vuosina 2001, 2004 ja 2013.[11] Vuosina 2005 ja 2009 Sahlberg sai ruotsinsuomalaisen Kaisa Vilhuinen -palkinnon.[12] Vuonna 2014 Sahlberg valittiin vuoden ruotsinsuomalaiseksi.[13] Hänen teoksensa Irinan kuolemat (2015) oli vuoden 2016 Runeberg-palkintoehdokkaana.[14]

Göteborgissa perustettiin 2018 Asko Sahlberg -palkinto ja sitä jakava yhdistys. Palkinto on suunnattu ruotsinsuomalaisille, ja tarkoitus on kannustaa suomenkielistä kulttuuria Ruotsissa.[15][16]

Tuotannosta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanien lisäksi Sahlberg on kirjoittanut kuunnelmia Ruotsin radion suomenkieliselle toimitukselle ja suomentanut muutamia teoksia. Sahlbergin teoksista Eksyneet (De vilsegångna) ja Tammilehto (Eklunden) on käännetty ruotsiksi.[17][18] Sahlbergin kirjoja on käännetty myös saksaksi ja tšekiksi.

Siirtolaissarjan aloittavassa esikoisteoksessaan Pimeän ääni (2000) Sahlberg kuvaa itsensä kaltaista oman tiensä etsijää. Hänen mukaansa tarina ei ole hänen tarinansa, mutta voisi olla: ”Ehkä se on tarina, joka minulta on jäänyt sattuman oikusta kokematta, mutta jota yhtä kaikki laahailen kuin todellista muistoa mukanani.”[1] Kirjan päähenkilö on suomalainen mies, joka haluaa eroon menneisyydestään ja irti pikkuporvarillisen elämän kahleista. Päähenkilöä on verrattu Albert Camus'n sivullisiin.[19] Hämärän jäljet on jatkoa esikoisteokselle. Viisi vuotta myöhemmin sama henkilö samassa miljöössä on herännyt ja palannut ihmisten pariin. Esikoisteoksen vihan tilalle on tullut myötätunto.[20] Samaan teemaan Sahlberg palaa Göteborg-sarjan kolmannessa osassa Paluu pimeään, jossa viiden vuoden jaksoissa elävän miehen kertomus saa päätöksensä.[21]

Esikoisteoksen jälkeen ilmestynyt Eksyneet (2001) kertoo yhteiskunnan laitamilla liikuskelevista ihmisistä. Rankan aiheen vastapainona kieli on lyyrisen kaunista. Rujon ja kauniin sovittaminen yhteen on Sahlbergin käyttämä tehokeino.[22] Höyhen (2002) kertoo poikkeuksellisesta aiheesta, kehitysvammaisesta pojasta, joka on suljettu oman ruumiinsa lisäksi myös hoitolaitokseen.[23] Sahlberg on työskennellyt Göteborgissa kehitysvammaisten hoitolaitoksissa, joissa aihe kehittyi.[24]

Teoksen Tammilehto (2004) taustalla on vuoden 1918 tapahtumia. Teoksen eräs teema on Sahlbergille tyypillisesti sivullisuus, mikä sai kriitikot luonnehtimaan Sahlbergia uuseksistentialismin ääneksi.[22] Teoksessa tapahtuu kerronnan siirtymä kohti eeppistä romaania.[24] Teos ilmestyi ruotsiksi vuonna 2006, ja käännös sai runsaasti kiitosta. Teos palkittiin Ruotsissa ensimmäistä kertaa jaetulla ruotsinsuomalaisella Kaisa Vilhuinen -palkinnolla.[25] Yhdyntä. Reunahuomautus sotahistoriaan (2005) kertoo vuodesta 1944, jolloin nainen ja mies kohtaavat sodan keskellä. Helsingin Sanomien kriitikon mukaan kirja on pieni taideteos, jonka lauseita voisi kehystää seinälle.[26]

Ruotsissa palkittu Siunaus (2007) alkaa päähenkilö Gustafin osoittautessa pedofiiliksi, mutta kirjailija ei ota kantaa vaikeaan aiheeseen vaan vie tämän kokemaan rangaistuksen toista kautta. Aihetta käsitellään jälleen palaten vuoteen 1918, tällä kertaa ajallisesti takaperoisen kerronnan kautta.[12] Vuonna 2010 ilmestynyt He on teos kaunasta, kiusaamisesta ja petoksesta. Teoksen keskushenkilöinä ovat veljekset Erik ja Henrik, jotka alkuun näyttäytyvät toistensa vastakohtina, mutta saavat kertomuksen mittaan syvempiä ulottuvuuksia. Teos on muodoltaan historiallinen romaani, mutta sisällöltään yleisinhimillinen.[27]

Herodes ilmestyi vuonna 2013 ja oli Finlandia-palkintoehdokkaana.[28] Yö nielee päivät (2014) on Sahlbergin Göteborg-sarjan neljäs teos, jota hän sanoo henkiseksi pääteoksekseen.[17]

Sahlbergin kieltä on kuvattu runolliseksi ja tiiviiksi.[29] Teoksia on toisaalta kuvattu myös pateettisiksi ja liioitteleviksi.[22]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuunnelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Naisen varjo
  • 1809

Palkinnot ja ehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Sahlberg, Asko Kirjasampo.fi. Viitattu 5.12.2014.
  2. ↑ a b Kalevi Jäntin palkinto Asko Sahlbergille 15.11.2000. MTV Uutiset. Viitattu 17.9.2011.
  3. ↑ Arnkil, Antti: Nuori Voima 1973–2008 Kaapeli.fi. Viitattu 17.5.2014. [vanhentunut linkki]
  4. ↑ a b Asko Sahlberg palkittiin taas (doc) 3.1.2003. Vakkamedia. Viitattu 17.9.2011.
  5. ↑ Asko Sahlberg Kirja.fi. Viitattu 5.12.2014.
  6. ↑ Suurta draamaa pienessä romaanissa Turun Sanomat. 12.2.2010. Viitattu 17.9.2011.
  7. ↑ Kuka: Asko Sahlberg HS.fi. 18.4.2014. Viitattu 17.5.2014.
  8. ↑ Kangasniemi, Seppo: Pohjoismainen kansanopisto kaipaa opiskelijoita Suomesta. KansanOpisto Folkhögskolan, 2004, 76. vsk, nro 2, s. 27. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 17.5.2014.
  9. ↑ Pakina Sheriffi. Viitattu 17.9.2011.
  10. ↑ Asko Sahlberg ja Fredrik Lång ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2.12.2005. Suomen suurlähetystö, Tukholma. Viitattu 17.5.2014.
  11. ↑ Kolme vanhaa voittajaa tavoittelee Finlandia-palkintoa 12.11.2013. HS.fi. Viitattu 17.5.2014.
  12. ↑ a b Kangassalo, Raija: Kaisa Vilhuinen -palkinto Asko Sahlbergille (Arkistoitu sivu) Liekki. Arkistoitu 22.8.2010. Viitattu 26.12.2015.
  13. ↑ Kirjailija Asko Sahlberg on valittu vuoden ruotsinsuomalaiseksi. viitattu 29.11.2014
  14. ↑ Peltola, Satu-Lotta: Runeberg-raati: Kirjojen ja lukijoiden yhteen saattaminen ennennäkemättömän vaikeaa Yle Uutiset. 9.12.2015. Viitattu 26.12.2015.
  15. ↑ Ruotsinsuomalaisille oma Asko Sahlberg -palkinto SverigesRadio.
  16. ↑ Asko Sahlberg Priset askosahlbergpriset.se.
  17. ↑ a b Majander, Antti: Renttu ryhtyi työn sankariksi. Helsingin Sanomat, 18.4.2014. Arkistoitu.
  18. ↑ "sahlberg%2C+asko"&p=1&d=libris&m=5&s=r&t=&f=simp&r=;spr1:swe Haku: Sahlberg, Asko Libris.kb.se. Viitattu 12.12.2023
  19. ↑ Tiirikkala, Aino: Syvä ääni pimeästä ajan ja yhteiskunnan syrjältä Kiiltomato.net. 10.1.2001. Viitattu 26.12.2015.
  20. ↑ Hämärän jäljet Kirjasampo.fi. Viitattu 26.12.2015.
  21. ↑ Paluu pimeään Kirjasampo.fi. Viitattu 26.12.2015.
  22. ↑ a b c Puumala, Anne: Kuilun partaalla Ilkka. 23.11.2001. Viitattu 5.12.2014. [vanhentunut linkki]
  23. ↑ Soikkeli, Markku: Kehoonsa vangittu lapsi (Arkistoitu sivu) web.archive.org. Arkistoitu 11.10.2009. Viitattu 26.12.2015.
  24. ↑ a b Vainikkala-Kejonen, Marja-Riitta: Äänettömien ääni kuuluu (Julkaistu alun perin Kalevassa 11.11.2013) Marja-Riitta Vainikkala-Kejosen blogi. 13.11.2013. Viitattu 5.12.2014.
  25. ↑ Siekkinen, Marja: Asko Sahlbergille ensimmäinen Kaisa Vilhuinen-palkinto 10.4.2005. Sisuradio. Viitattu 26.12.2015.
  26. ↑ Kantola, Janna: Lause hyvin, kaikki hyvin. Asko Sahlbergin uutuudessa yksinäisyyttä podetaan seurassa (Arkistoitu sivu) Helsingin Sanomat. 30.4.2005. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 5.12.2014.
  27. ↑ Jussi Aurén: Ihminen on aina sama. Satakunnan Kansa, 1.2.2010, s. 14.
  28. ↑ Janne Sundqvist: Finlandia-ehdokkaat syynissä Yle.fi, uutiset. Viitattu 12.11.2013.
  29. ↑ Asko Sahlberg: He Yle Uutiset. 11.2.2010. Viitattu 5.12.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sahlberg, Asko Aapeli ja muita tuttavia. Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia. Kuopion kaupunginkirjasto / Pohjois-Savon maakuntakirjasto.