Asteekkien filosofia koostui asteekkien valtakunnassa kehittyneistä filosofisista ajatuksista, jotka olivat Amerikan mantereen kehittyneimpiä ja monilta osiltaan verrattavissa antiikin kreikkalaiseen filosofiaan.[1] Asteekkien filosofia keskittyi dualismin ja monismin väliseen suhteeseen sekä estetiikkaan, ja asteekkiajattelijat pyrkivät vastaamaan keskeiseen kysymykseen, kuinka luonteeltaan hetkellisessä maailmassa voidaan saavuttaa henkinen tasapaino. Totuudella ja objektien arvoilla on keskeinen asema asteekkien filosofiassa.
Asteekkien filosofiassa käsite teotl ymmärrettiin perustavaksi ykseydeksi, joka oli koko kaikkeuden taustalla. Teotl muodostaa ja muovaa kaikki asiat ja on niissä. Jopa päinvastaiset asiat – kuten valo ja pimeys, elämä ja kuolema – nähtiin saman ykseyden, teotlin, ilmentyminä. Usko ykseyteen, jolla oli dualistisia eli kaksijakoisia ilmentymiä, vertautuu vastaaviin dialektisen monismin mukaisiin ajatuksiin sekä länsimaisessa että itämaisessa filosofiassa.[2]
Asteekkipapeilla oli panenteistinen näkemys uskonnosta, mutta yleisesti harjoitettu asteekkien uskonto oli monijumalainen. Papit näkivät eri jumalat teotlin transsendentin ykseyden eri puolina, mutta suurten kansanjoukkojen sallittiin harjoittaa monijumalaista uskontoa ilman ymmärrystä asteekkien jumalien todellisesta ykseysluonnosta.[2] Monien muiden uskontojen tapaan asteekkien kaikkeuskäsityksen mukaan universumi jakaantui kolmeen tasoon, joista keskimmäisenä oli ihmisten asuttamaa maa. Maan yläpuolella oli taivas ja alapuolella oli maanalinen. Taivaankansi koostui asteekkien käsityksen mukaan 13 kerroksesta, joista yksi oli niin sanottu Omeyocan, duaalisuuden kehä. Syvintä maanalaisen kolkkaa he kutsuivat Mictlaniksi, jota jumalat Mictlantecuhtli ja Mictlancihuatl hallitsivat.
Asteekit esittivät ajatuksiaan usein runomuodossa. Usein kulttuurien sisällä kehittyy uskonto vastaamattomien kysymysten vastauksiksi, mutta asteekkien kohdalla uskotaan käyneen jossakin vaiheessa niin, että rationaalinen ajattelu korvasi uskontoon vetoamisen totuuden etsimisessä.
Asteekkien ajattelussa yhtä lailla tieto, totuus, arvo, oikeudenmukaisuus kuin kauneuskin nähtiin suhteessa teotliin. Ne määriteltiin pragmaattisesti suhteessa ihmisten päämäärään, joka oli tasapainon ylläpito sekä ihmisissä itsessään että koko kaikkeudessa. Koko ihmiselämä oli tämän päämäärään toteuttamista varten.[2]
Asteekkiajattelijat keskittyivät moraaliin tasapainon lähteenä. Maailman nähtiin olevan jatkuvassa muutoksen tilassa koko ajan muuttuvan teotlin mukana. Moraalin tehtävänä oli löytää vakaa tie elämälle muuttuvassa maailmassa.[2] Toisaalta he hyväksyivät kuoleman ja elämän lyhyyden.[3]
Asteekkien ajattelu näki taiteen keinona ilmaista teotlin todellista luonnetta. Taiteen katsottiin olevan hyvää, jos se jollakin tavalla edesauttoi teotlin parempaa ymmärtämistä. Asteekkien runous oli läheisissä yhteyksissä filosofiaan ja sitä käytettiin usein filosofisten ajatusten ilmaisemiseen.[2][4]
Asteekkien pohtimiin kysymyksiin kuului myös se miten voidaan saada selville se, ettei kaikki ihmisen havaitsema ja kokema ole pelkkää harhaa vaan täyttä totta.