Mitalit | |||
---|---|---|---|
Audun Boysen | |||
Maa: Norja | |||
Miesten yleisurheilu | |||
Olympialaiset | |||
Pronssia | Melbourne 1956 | 800 m | |
EM-kilpailut | |||
Hopeaa | Tukholma 1958 | 800 m | |
Pronssia | Bern 1954 | 800 m |
Audun Boysen (10. toukokuuta 1929 Bjarkøy – 2. maaliskuuta 2000) oli norjalainen keskimatkojen juoksija ja 800 metrin olympia- ja EM-mitalisti. Boysen eli nuoruutensa Rissassa ja edusti paikkakunnan Rissa IL -seuraa ja myöhemmin oslolaista IK Tjalve -seuraa.
Boysen nousi kansalliseen kärkeen vuonna 1948 ja osallistui vuonna 1950 Brysselin EM-kisoihin 800 metrille sijoittuen viidenneksi. Helsingin kesäolympialaisissa 1952 ei tullut vielä menestystä. Hän pääsi 1 500 metrillä loppukilpailuun sijoittuen 11:ksi ja 800 metrillä välieriin. Seuraavana vuonna syyskuussa 1953 Boysen teki Oslon Bisletillä uuden 1 000 metrin ME:n 2.20,4. Tästä suorituksesta hänelle myönnettiin Aftenpostenin vuotuinen palkinto. Hän paransi 1 000 metrin ME:tä vielä kahteen otteeseen eli elokuussa 1954 aikaan 2.19,5 ja elokuussa 1955 aikaan 2.10,0.
Boysen saavutti vuoden 1954 EM-kisoissa Bernissä ensimmäisen mitalinsa sijoittuessaan kolmanneksi 800 metrillä. Boysen teki kesällä 1955 Oslon Bisletillä uuden Norjan ennätyksen 1.45,9 belgialaisen Roger Moensin vanavedessä, joka teki samassa juoksussa uuden ME:n. Boysenin Norjan ennätyksestä tuli pitkäikäinen, sillä vasta vuonna 1992 eli 37 vuoden jälkeen Atle Douglas alitti Boysenin ajan. Melbournen kesäolympialaisissa 1956 Boysenista tuli olympiamitalisti hänen sijoittuessa 800 metrillä pronssille. Boysen saavutti ”melkein kultamitalin” Tukholman EM-kisoissa 1958, kun kisassa ensimmäisenä maaliin tullut Britannian Mike Rawson diskvalifioitiin ensin ja toiseksi tullut Audun Boysen julistettiin Euroopan mestariksi ja hän oli mitaliseremonioissa voittajan korkeimmalla korokkeella. Myöhemmin britit tekivät protestin hylkäämisestä, ja Rawson nostettiinkin Euroopan mestariksi Boysenin tullessa näin EM-hopeamitalistiksi.[1]
Edeltäjä: Mal Whitfield Yhdysvallat |
Miesten 1 000 metrin maailmanennätyksen haltija 17. syyskuuta 1953 – 19. syyskuuta 1958 |
Seuraaja: Dan Waern, Ruotsi |