Averroismi

Averroes

Averroismiksi kutsutaan eurooppalaista filosofista virtausta, joka vallitsi 1200-luvun skolastiikassa. Se perustui islamilaisen filosofin Averroësin (1126 – 1198) Aristoteles-tulkintoihin, joihin oli yhdistelty uusplatonismia.[1] Merkittävimmät averroistit olivat Sigerus Brabantilainen ja Boethius Dacialainen.

Filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Averroësin merkittävimmät filosofiset ajatukset, sellaisina kuin hän esitti ne Aristoteles-kommentaareissaan, olivat:

  • On olemassa yksi totuus, mutta sen saavuttamiseen on (ainakin) kaksi tietä: filosofian tie ja uskonnon (tai teologian) tie.
  • Maailma on ikuinen.
  • Sielu on jaettu kahteen osaan, yksilölliseen ja jumalalliseen.
  • Yksilöllinen sielu ei ole ikuinen.
  • Kaikki ihmiset jakavat perustasolla yhden ja saman jumalallisen sielun (monopsykismi).
  • Kuolleiden ylösnousemus ei ole mahdollista (Boethiuksen painottama ajatus).

Nämä näkökohdat olivat enemmän tai vähemmän ristiriidassa kristinuskon opetusten kanssa ja johtivat lopulta piispa Étienne Tempierin ajamiin Pariisin oppituomioihin vuosina 1270 ja 1277.[2] Näistä varsinkin vuoden 1270 tuomiot oli suunnattu erityisesti averroismia vastaan. Vuonna 1277 Tempier määritteli 219 kiellettyä oppilausetta, jotka olivat enimmäkseen erilaisia aristotelismin tulkintoja, myös averroistisia.

Ongelman ratkaisemiksi Sigerus yritti väittää, että oli olemassa kaksi totuutta: faktuaalinen tai "kova" totuus, joka voitiin saavuttaa tieteiden ja filosofian kautta, ja "uskonnollinen" totuus joka saavutettiin uskonnon kautta. Tämä ajatus ei perustunut Averroekseen — hänen ajatuksensa mukaan yksi totuus voitiin saavuttaa kahta tietä, ei niin että kaksi totuutta olisi saavutettu eri teitä.

Varsinkin vuoden 1277 tuomioita lähemmin tarkasteltaessa voi huomata, ettei suurin osa tuomituista opeista ole peräisin Averroekselta. Sigeriuksen ja Boethiuksen opetuksistä käytettiinkin kuvaavampia nimityksiä "radikaali aristotelismi" ja "heterodoksinen aristotelismi" erotukseksi varsinaisesta averroismista. Nykyään näiden välillä ei tehdä juurikaan eroa.

Tuomas Akvinolainen hyökkäsi erityisesti monopsykismin oppia vastaan teoksessaan De unitate intellectus contra Averroistas ("Mielen ykseydestä averroisteja vastaan"). Myös Ramon Llull hyökkäsi averroismin kannattajia vastaan.

Vaikka averroismi tuomittiinkin vuonna 1277, monet averroistiset opit selvisivät 1500-luvulle ja niitä voidaan löytää Giordano Brunolta ja Pico della Mirandolalta. Nämä opit puhuivat filosofien ylemmyydestä tavalliseen kansaan nähden, sekä älyn ja inhimillisen arvokkuuden välisestä suhteesta.

Averroisteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nordin, Svante: Filosofian historia: Länsimaisen järjen seikkailut Thaleesta postmodernismiin. (Alkuteos Filosofins historia. Det västerländska förnuftets äventyr från Thales till postmodernismen, 1995. Suomentanut Jukka Heiskanen. Prometheus) Oulu: Pohjoinen, 1999. ISBN 951-749-292-8

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Nordin 1999, 163
  2. ↑ Mäkinen, Virpi: ”Akateemiset harhaopit - Pariisin oppituomio”, Keskiajan aatehistoria : näkökulmia tieteen, talouden ja yhteiskuntateorioiden kehitykseen 1100-1300-luvulla. Jyväskylä: Atena, 2003. ISBN 951-796-310-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Averroism, Islamic Philosophy Online (englanniksi)