BA-I

BA-I
BA-I Moskovassa vuonna 1934.
BA-I Moskovassa vuonna 1934.
Aseen tyyppi panssariauto
Alkuperämaa  Neuvostoliitto
Palvelushistoria
Tekniset tiedot
Paino 5 000 kg
Pääaseistus 37 mm Hotchkiss-tykki
Muu aseistus 2 × 7,62 mm DT-pikakivääriä
Teho 40 hv
Toimintasäde 140 km (tiellä)
110 km (maastossa)
Huippunopeus 63 km/h (tiellä)
48 km/h (maastossa)

BA-I (ven. БА-И eli Broneavtomobil Ižorskije) oli Neuvostoliitossa valmistettu panssariauto. Vuosina 1932–1934 valmistettiin vanhempaa mallia ja vuosina 1939–1940 uudempaa BA-IM-mallia. Pääaseena ollut 37 millimetrin Hotchkiss-tykki alkoi olla toisen maailmansodan tarpeisiin liian tehoton ja myös auton liikkumiskyky maastossa jäi heikoksi. Autoja valmistettiinkin lopulta suhteellisen vähän ja niitä käytettiin ainakin kevääseen 1940 saakka. Monista sen piirteistä tuli joistakin ongelmista huolimatta kuitenkin vakioita sittemmissä Neuvostoliiton panssariautoissa.

Piirteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
BA-I valokuvassa vuodelta 1933.

BA-I kehitettiin korvaamaan aikaisempi BA-27. Auto suunniteltiin Ižorskin tehtaalla, josta mallin nimen loppuosa I juontuu. Panssariauto rakennettiin Neuvostoliitossa valmistetun kolmiakselisen Ford-Timken-kuorma-auton pohjalle. Tämä mahdollisti esimerkiksi entistä raskaammaan panssaroinnin sekä paremman aseistuksen ja liikkumiskyvyn maastossa. Auto oli malli Neuvostoliitossa sittemmin rakennetuille panssariautoille. Autoja valmistettiin vuosina 1932–1934 kaikkiaan 110 kappaletta.[1]

BA-I painoi 5 000 kiloa. Sen pääase oli edeltäjänsä tapaan 37 millimetrin Hotchkiss-tykki. Tykki ei ollut erityisen tehokas panssaroituja kohteita vastaan, mutta niitä oli käytettävissä runsaasti. Ammuksia tykkiin autossa oli kerrallaan 34. Autossa oli myös kaksi 7,62 millimetrin DT-pikakivääriä. Tykkitorni oli edeltäjäänsä hieman suurempi. Tykki ja pikakivääri mahtuivat näin paremmin samaan tilaan. Toinen pikakivääri oli ohjaajalla rungossa. Panssaroinnin paksuus oli rungon miehistön tilojen kohdalla kahdeksan millimetriä, moottorin kohdalla seitsemän millimetriä, rungon takaosassa seitsemän millimetriä ja pohjassa 2,5 millimetriä. Rungon muotoilu säilyi pitkälti samana Neuvostoliitossa sittemmin suunnitelluissa panssariautoissa. Moottori tuotti 40 hevosvoimaa. Huippunopeus tiellä oli 63 km/h ja maastossa 48 km/h. Toimintasäde oli tiellä 140 kilometriä ja maastossa 110 kilometriä. Miehistöön kuului kolme jäsentä.[1]

Vuonna 1938 autojen runkoja alettiin siirtää ikääntyviltä Ford-Timken-kuorma-autoilta GAZ-kuorma-autoille (GAZ-AAA). Lopputulos oli uudistettu BA-IM, jotka otettiin käyttöön vuosina 1939–1940.[1]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana auton tykki alkoi olla tehokkuudeltaan riittämätön ja sodan kuluessa sen ammusten saatavuus oli käymässä vähiin. Sen paino teki autosta alivoimaisen, vaikka alun perin mallin katsottiin lisäävän kykyä liikkua maastossa. Auton taistelukelpoisuus jäi heikoksi. Joka tapauksessa BA-IM-malleja oli palveluksessa eri puolilla Neuvostoliittoa vielä keväällä 1940, jolloin suurin osa autoista oli Taka-Baikalian sotilaspiirissä.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Prenatt, Jamie: Soviet Armoured Cars 1936–45, s. 13–14. Osprey Publishing, 2020. ISBN 9781472832061 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]