BL 9,2 tuuman Mk XI -laivatykki
| 9.2" BL Mk XI -laivatykki | |
|---|---|
 |
|
| Aseen tyyppi | kaksiputkinen laivatykki |
| Alkuperämaa |
 Yhdistynyt kuningaskunta |
| Palvelushistoria | |
| Palvelusvuodet | 1908-1920 |
| Valtion käytössä |
Yhdistynyt kuningaskunta |
| Sodissa | Ensimmäinen maailmansota |
| Valmistushistoria | |
| Valmistusmäärä | 45 |
| Tekniset tiedot | |
| Paino | 29 t |
| Pituus | 11,68 m (51,6 pituuskaliiperia) |
| Piipun pituus | 461,375 tuumaa (50,15 pituuskaliiperia) |
| Kaliiperi | 9,2 tuumaa (233,7 mm) |
| Lähtönopeus | 876 m/s |
9,2 tuuman BL Mk XI -laivatykki oli brittiläinen 50 pituuskaliiperin laivatykki, joka oli palveluskäytössä ensimmäisessä maailmansodassa. Se oli asennettuna panssariristeilijöille pääaseiksi ja varhaisille taistelulaivoille apuaseiksi. Tykin putken pidentämisellä aiempaan versioon verrattuna pyrittiin nostamaan lähtönopeutta ja siten lisäämään kantamaa tai kranaatin läpäisykykyä. Malli oli viimeinen kuninkaallisen laivaston 9.2 tuuman tykki.
Suunnittelu ja valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1902 Ordnance Board esitti panoksen kasvattamista, jotta putkipaine nousisi ja lähtönopeus kasvaisi. Tammikuussa 1903 annettiin määräys asian tutkimisesta ja suunnittelun tuloksena oleva Mk X tykki ei juurikaan poikennut edeltäjistään. Vickers kuitenkin jatkoi omin päin tutkimusta, minkä perustana käytettiin Amiraliteetin kanssa käytyjä keskusteluja Lord Nelson -luokan aseistamisesta. Vickersin malli kilpaili Ordnance Boardin suunnittelun pohjalta tehdyn aseen kanssa menestyksekkäästi tullen valituksi.[1]
Amiraalineuvosto hyväksyi uuden mallin alkuvuodesta 1905 Lord Nelson - ja Minotaur-luokkien aseistamiseksi. Ensimmäiset kaksi tykkiä valmistuivat vielä vuonna 1905. Niiden suunniteltu kestoikä oli 300 laukausta ammuttaessa kordiittitäytteisiä MD kranaatteja.[1]
Asennus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tykkien kaksiputkinen Mk VII ja yksiputkinen MK VIII asennus mahdollistivat +15 - -15 asteen korkeuskulman muutoksen ja sekä sivu- että korkeussuuntaus tapahtui hydraulisesti. Tykit voitiin ladata 6,5 - -5 asteen korkeuskulmilla. Kaksiputkinen asennus mahdollisti jopa neljän laukauksen minuuttinopeuden tykkiä kohden. Tornin etu- ja takaseinän panssaroinnin paksuus oli kahdeksan tuumaa ja sivujen tuuman vähemmän.[2]
Tykit asennettiin seuraaviin aluksiin[1]:
- Minotaur-luokan panssariristeilijöihin, joihin kuhunkin asennettiin kahteen torniin kaksi tykkiä
- Lord Nelson -luokan taistelulaivoihin, joihin kumpaankin neljä kaksiputkista ja kaksi yksiputkista asennusta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Friedman, Norman: Naval Weapons of World War One - Guns, Torpedoes, Mines and ASW Weapons of All Nations. Barnsley: Seaforth Publishing, 2011. ISBN 978-1-84832-100-7 (englanniksi)
- Campbell, NJM: British Naval Guns 1880-1945 No7. Warship, 1982, VI. vsk, nro 4, s. 282-284. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-265-X (englanniksi)