Baltian Landeswehr

Baltian Landeswehr
Toiminnassa 7.12.1918–3.7.1919
Valtio Latvia
Rooli asevoimat
Koko 62 000
Sodat ja taistelut Latvian vapaussota
Landeswehrin sota
Komentajat
Tunnettuja komentajia majuri Emil von Scheibler
majuri Alfred Fletcher
everstiluutnantti Harold Alexander (brittiläinen )
Guido Nikolai Georg von Maydell (27.3.1876–28.9.1934) Baltian Landeswehrin palveluksessa

Baltian Landeswehr, joka toimi 7. joulukuuta 1918 – 3. heinäkuuta 1919, oli alkujaan osa Latvian armeijaa, mutta muodostui Saksan keisarikunnan lakattua olemasta lähinnä Baltian yhdistyneen herttuakunnan baltiansaksalaisten vapaaehtoiseksi sotajoukoksi. Maailmansodan aselevon jälkeen Saksan hallitus nimitti sosiaalidemokraatti August Winnigin Baltian maiden kenraalikäskynhaltijaksi tehtävänään neuvotella vallansiirto kansallisille hallituksille, Latviassa Kārlis Ulmanisin ja Virossa Konstantin Pätsin hallitukselle. Samaan aikaan Neuvosto-Venäjän puna-armeija tukenaan paikallisia baltikannattajia, kuten latvialaiset kiväärimiehet, oli aloittanut etenemisen Baltian alueella niin Viron, Latvian kuin Liettuan alueille.[1] Joulukuussa 1918 tehdyllä sopimuksella Latvian väliaikainen hallitus ja sen johtaja pääministeri Kārlis Ulmanis sekä baltiansaksalaiset sopivat, että Baltian saksalaisten muodostama joukko-osasto Baltian Landeswehr on osa Latvian armeijaa.[2]

Sen tavoitteena oli Versailles’n rauhansopimuksen mukaisesti estää Neuvosto-Venäjää valtaamasta yhdessä balttilaisten bolševikkien kanssa Viroa tai Latviaa, sekä toisekseen yrittää saada saksalaisille vähemmistöille johtava asema näissä maissa. Landeswehrin sotilaallinen merkitys katosi sen hävittyä virolaisten tukemille latvialaisjoukoille Wendenin taistelussa (vir. Võnnu lahing ja latv. Cēsu kaujas) 19.–23. kesäkuuta 1919, jonka jälkeen se alistettiin Yhdistyneen kuningaskunnan asevoimien everstiluutnantti Harold Alexanderin alaisuuteen ja yhdistettiin Latvian armeijaan.

Baltian Landeswehr muodostuu osaksi saksalaisia joukkoja joulukuussa 1918 – tammikuussa 1919

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan sotilaallinen tappio ja marraskuun vallankumous johtivat Saksan armeijan romahtamiseen, kommunististen neuvostojen muodostumiseen monissa paikoissa ja kotimaan yksiköiden kaoottiseen vetäytymiseen.[3] Saksan 8. armeijan johto määräsi 30. marraskuuta luotettavista valtakunnansaksalaisista sotilaista muodostettavaksi oman vapaaehtoisyksikön ns. Rautaisen prikaatin myöh. divisioona perustamisen sotamateriaalin vetäytymisen ja hallinnan varmistamiseksi.[4] Asiasta oli sovittu marraskuun 28. päivänä Saksan hallinnon edustaja August Winnigin, sotilaskäskynhaltija kenraali Hugo von Kathenin sekä Riian ja Mitaun sotilasneuvostojen edustajien käymässä neuvottelussa.[5]

Samanaikaisesti valtakunnansaksalaisten vapaaehtoisyksikön kanssa baltiansaksalaiset perustuvat oman yksikkönsä Baltian Landeswehr. Siitä tuli osapuoli käynnissä olevaan Latvian vapaussotaan Puna-armeijan ja latvialaisten kiväärimiesten miehitettyä tammikuun loppuun 1919 mennessä pääosan Latviaa aina Ventajoelle asti Liepājan (saks. Libau) jäädessä Latvian väliaikaisen kansallisen hallituksen ja saksalaisten haltuun.[6][7]

Tilanne Liepājassa oli erikoinen, sillä baltiansaksalaisten Landeswehr oli toisaalta osa juuri itsenäistyneen Latvian tasavallan armeijaa ja toisaalta saksalaiset näkivät, että Landeswehr on osa 1. helmikuuta 1919 lähtien paikalle tulleen valtakunnansaksalaisen kenraali, kreivi von der Goltzin komentamaa valtakunnansaksalaista VI reserviarmeijakuntaa, johon kuuluivat lisäksi saksalaisvapaaehtoisten muodostama Rautainen divisioona ja valtakunnansaksalainen 1. Kaartin reservidivisioona.[8] Päätehtäväksi oli kenraali von der Goltzille asetettu virallisesti Itä-Preussin suojelu.[2]

Latvian kansalliselle hallituksella ja sen kanssa liitossa olleet valtakunnansaksalaiset ja baltiansaksalaiset perääntyivät tammikuussa 1919 Liepājaan (saks. Libau), jossa julkaistiin latvialaispostimerkkejä saksalaispostimerkin lisäpainanteella "Libau".

Armeijankunnan alaisena toimi lisäksi joukko erillisiä taisteluyksiköitä, joista tunnetuin oli baltiansaksalaisen luutnantti Hans von Manteuffel-Szoegen komentama taisteluyksikkö. Toinen tunnettu oma yksikkönsä oli prinssi Anatoli Lievenin joukot, jotka toimivat myös varsin itsenäisesti.[2], [9]

Baltian Landeswehrin komentajia sen toiminnan aikana olivat:

  • majuri Emil von Scheibler (7. joulukuuta 1918 – 6. helmikuuta 1919)
  • majuri Alfred Fletcher (6. helmikuuta 1919 – 3. heinäkuuta 1919)
  • everstiluutnantti Harold Alexander (brittiläinen; heinäkuu 1919)[2]

Esikuntapäällikkönä Landeswehrissä palveli silloinen ye-kapteeni, kreivi Heinrich zu Dohna-Schlobitten; sittemmin vuoden 1944 Hitlerin vastaisen Claus von Stauffenbergin tekemän attentaatin kannattajiin kuulunut ja epäonnistumisen myötä teloitettu.[10]

Baltian Landeswehrillä oli aseissa alkukeväästä 1919 noin 3 000 sotilasta[11] ja myöhemmin keväällä 1919 noin 6 000 sotilasta.

Baltian Landewswehr sotatoimissa Latviassa helmi-heinäkuussa 1919

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baltian Landeswehr oli mukana maaliskuun alussa käynnistyneissä operaatioissa, joissa kenraali von der Goltzin johtamat saksalaiset ja baltiansaksalaiset joukot onnistuivat valtaamaan Jelgavan (saks. Mitau) rautatiesolmukohdan ja pääkaupunki Riian puna-armeijalta ja latvialaisilta kiväärimiehiltä.[12] Samoihin aikoihin baltiansaksalainen Hans von Manteuffel-Szoege kenraali von der Goltzin hyväksymänä yritti vangita pääministeri Ulmanisin Liepājassa, mutta hänen onnistui paeta.[13]

Baltiansaksalaisten ja Latvian kansallisten voimien välinen suhde riitautui helmikuussa, kun tuli selville Liivinmaan maamarsalkan, vapaaherra Heinrich von Strykin toiminta balttilaisen saksalaisjohtoisen valtion perustamiseksi. Jatkumona tässä kehityksessä oli kansallisen pääministeri Ulmanisin syrjäyttäminen ja saksalaismielisen pastorin Andrievs Niedran nostaminen pääministeriksi. Kenraali von der Goltzin johdolla saksalaiset joukot ml. Baltian Landeswehr valloittivat Riian puna-armeijalta toukokuussa 1919.[14], [15] Kaupungin valtauksen jälkeen toukokuussa saksalaiset ml. Landewehr osallistuivat kostoihin, koska Neuvosto-Latvian hallinto Riiassa oli syyllistynyt vastustajiensa ml. Riikaan jääneiden saksalaisten murhiin.[16]

Kesäkuun 1919 voitokkaiden latvialaisten ja virolaisten muistomerkki Cēsisin keskustassa.

Kansainvälisessä politiikassa kesäkuussa 1919 tapahtui merkittävä, myös Baltiaan, vaikuttanut tapahtuma. Maailmansodan hävinneet saksalaiset allekirjoittivat 28. kesäkuuta 1919 rauhansopimuksen Versaillesissa. Tämä sinetöi valtakunnansaksalaisten vetäytymisen Baltiasta, ennen kaikkea päätti kenraali von der Goltzin toiminnan silloisessa muodossa.[17] Samaan aikaan Ulmanisin hallintoa kannattavat latvialaiset toimivat yhteistyössä virolaisten ja entente-valtioiden, ennen kaikkea Britannian, kanssa. Latvialaiset olivat muodostaneet Virossa oman Pohjois-Latvian prikaatinsa.

Koska tällöin vielä sotaa käyvän Baltian Landeswehr johtajinaan majuri Fletscher ja ye-majuri Dohna-Schlobitten eivät päässeet yhteisymmärrykseen virolaisten ja latvialaisten kanssa, käynnistyi Landeswehrin sota osapuolina Baltian Landeswehr yhdessä Rautaisen divisioonan kanssa ja toisella puolella latvialaiset yhdessä virolaisten kanssa. Baltian Landeswehr hyökkäsi Pohjois-Latviassa Cēsisissä (saks. Wenden ja vir. Võnnu).[18] Ratkaisevat taistelut siellä käytiin 19.-23. kesäkuuta 1919. Ne päättyivät Baltian Landeswehrin ja sitä tukeneiden vapaaehtoisten eli Rautaisen divisioonan sotilaiden tappioon.[19] Sotatoimet päättyivät Strasenhofin aselepoon, joka solmittiin 3. heinäkuuta 1919.[20]

Pääartikkeli: Landeswehrin sota

Baltian Lahdeswehrin tappio Viron 3. divisioonaa vastaan päätti Viron vapaussodan. Joukko-osastona Viron 3. divisioonassa oli myös latvialainen Cesiskuksen 2. rykmentti, jota komensi Venäjän keisarikunnan armeijan palveluksessa aikaisemmin ollut eversti Ernst Põdder, josta tuli 4. huhtikuuta Viron 3. divisioonan komentaja. Tapahtumaa aloitettiin juhlistamaan virolaisittain võidupühana 23. kesäkuuta vuodesta 1934 vuoteen 1939 ja uudelleen vuodesta 1991 alkaen.

Baltian Landeswehrin sotilaiden kohtalo kesä-heinäkuun 1919 tappion jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baltian Landeswehriin jääneistä kolmesta jalkaväkipataljoonasta muodostettiin Latvian armeijan yksikkö. Fletscherin siirrytyä kotimaahansa Saksaan hänen paikkansa sai alkujaan ruotsalaista aatelissukua edustanut kommodori, vapaaherra George Taube af Odenkat. Syyskuussa rykmentin entiset sotilaat taistelivat Tukumsissa bolševikkeja vastaan, ja maaliskuussa 1920 joukot nimettiin 13. Tukkumin jalkaväkirykmentiksi osana Latvia nuorta armeijaa.[21]

Baltian Landeswehrista vapautuneita sotilaita liittyi elokuussa 1919 muodostuneeseen ja joulukuuhun 1919 saakka toimineeseen Saksalaiseen Legioonaan (saks. Deutsche Legion), joka taisteli ympärysvaltojen puolelle Venäjän sisällissodassa yhdessä venäläisten valkoisen liikkeen kanssa bolševikkeja ja neuvostovenäläisiä joukkoja vastaan.

Vuonna 1991 päättyneen neuvostovallan jälkeen jälleen kunnostettu Baltian Landeswehrin muistomerkki riikalaisella hautausmaalla.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kesselring, 5/2019, 91
  2. ↑ a b c d Colonel Jaan Maide: Ülevaade Eesti Vabadussõjast (1918–1920) (Overview on Estonian War of Independence). Tallinna: Kaitseliidu Kirjastus, 1933. (viroksi)
  3. ↑ Hoffrogge, Ralf: Working-Class Politics in the German Revolution. Brill Publications, 2014. 978-90-04-21921-2 (englanniksi)
  4. ↑ Claus Grimm: Vor den Toren Europas. Hamburg 1963, Seite 44, Kieli = (saksaksi)
  5. ↑ Roselius, Aapo & Silvennoinen, Oula: Villi itä. Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921, s. 107. Tammi, 2019. ISBN 978-951-31-7549-8
  6. ↑ von der Goltz, Rüdiger: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa, s. 182–188
  7. ↑ O'Connor, Kevin C.: The History of the Baltic States, s. 101.
  8. ↑ Generalkommando VI Reservekorps Axis History Viitattu 17.1.2020.
  9. ↑ Kesselring, 6/2019, 80-81
  10. ↑ Kesselring, 6/2019, 81-82
  11. ↑ Kesselring, 6/2019, 81
  12. ↑ Kesselring, 6/2019, 85-86
  13. ↑ Parrot, Andrew: The Baltic States from 1914 to 1923: The First World War and the Wars of Independence (Arkistoitu – Internet Archive). Baltic Defence Review No. 8 Volume 2/2002. Viitattu 17.1.2020. (englanniksi)
  14. ↑ von der Goltz, Rüdiger: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa, s. 182–277
  15. ↑ Polvinen, Tuomo: Venäjän vallankumous ja Suomi -2, s. 181
  16. ↑ Kesselring, 5/2019, 93
  17. ↑ Kesselring, 6/2019, 87
  18. ↑ Kesselring, 6/2019, 87-88
  19. ↑ Kesselring, 6/2019, 88
  20. ↑ Bernhard Böttcher: Gefallen für Volk und Heimat, Böhlau Verlag, Köln/ Weimar, 2009, S. 37. Kieli = (saksaksi)
  21. ↑ Kesselring, 6/2019, 89

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • von der Goltz, Rüdiger: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa. WSOY, 1920.
  • Polvinen, Tuomo: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917 - 1920 : I - II. WSOY, 1971.
  • O'Connor, Kevin C.: The History of the Baltic States. The Greenwood History of Modern States, 2015. ISBN 978-1-61069-915-0 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Kesselring, Agilolf: 1919 - Sota Baltiaan - Osa I: Euroopan sisällissodan alku. Suomen Sotilas, 5 / 2019, s. 78-93. Suomen Sotilas.
  • Kesselring, Agilolf: 1919 - Sota Baltiaan - Osa II: Goltzin ja Avaloffin sodat. Suomen Sotilas, 6 / 2019, s. 76-96. Suomen Sotilas.