Benjamin Butler

Benjamin Butler
Henkilötiedot
Syntynyt5. marraskuuta 1818
Deerfield, New Hampshire, Yhdysvallat
Kuollut11. tammikuuta 1893 (74 vuotta)
Washington, D. C., Yhdysvallat
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Benjamin Franklin Butler (5. marraskuuta 1818 Deerfield, New Hampshire, Yhdysvallat – 11. tammikuuta 1893 Washington, D. C., Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen juristi, Yhdysvaltain sisällissodan kenraali ja poliitikko, joka toimi muun muassa Massachusettsin kuvernöörinä.[1][2][3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Butler valmistui Waterville Collegesta (nykyään Colby College) vuonna 1838 ja hänet hyväksyttiin Massachusettsissa asianajajaksi vuonna 1840. Hän aloitti asianajajana Lowellissa, Massachusettsissa, ja hän saavutti jo varhain mainetta erityisesti rikosasioissa. Hän osallistui jo varhain näkyvästi politiikkaan demokraattina. Hän herätti ensimmäisen kerran yleistä huomiota kiivaalla kampanjallaan Lowellissa, jossa hän puolusti lain hyväksymistä, jolla säädettiin työläisille kymmenen tunnin työpäivä. Butler oli Massachusettsin edustajainhuoneen jäsen vuonna 1853 ja osavaltion senaatin jäsen vuonna 1859, ja hän oli valtuutettuna demokraattipuolueen kansallisissa kokouksissa vuosina 1848–1860. Vuoden 1860 Charlestonissa pidetyssä kokouksessa hän kannatti Jefferson Davisin presidenttiehdokkuutta ja vastusti Stephen A. Douglasia, ja seuranneessa kampanjassa hän kannatti John C. Breckinridgeä. Samana vuonna hän pyrki epäonnistuneesti Massachusettsin kuvernööriksi. Vaikka hän liittyi vuoden 1860 vaaleissa demokraattisen puolueen eteläiseen siipeen, hän tuki voimakkaasti unionia sisällissodan puhjettua.[1][2][3]

Sisällissodassa Massachusettsin miliisin prikaatikenraalina Butler komensi Baltimoren miehittäneitä joukkoja, ja toukokuussa 1861 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi komentamaan Monroen linnaketta Virginiassa. Ollessaan komentajana linnakkeessa hän kieltäytyi palauttamasta omistajilleen hänen alueelleen paenneita orjia sillä perusteella, että he olivat linnoitustyöläisinä "sotasaalista". Taktisissa operaatioissa Butler lähes poikkeuksetta epäonnistui, ja hänen ensimmäinen operaationsa Big Bethelin taistelussa oli nöyryyttävä tappio. Myöhemmin vuonna 1861 hän johti sotaretkikuntaa, joka yhdessä laivaston kanssa valtasi Hatterasin ja Clarkin linnakkeet Pohjois-Kaliforniassa. Vuonna 1862 hän valtasi New Orleansin. Kaupungin miehityshallinnossa hän osoitti lujuutta ja ankaruutta. Hän ryhtyi toimenpiteisiin estääkseen keltakuumeen puhkeamisen ja takavarikoi konfederaation kannattajien omaisuuden. Monet hänen toimistaan herättivät kuitenkin suurta pahennusta, erityisesti Alankomaiden konsulin 800 000 dollarin takavarikointi ja 15. toukokuuta provokaation jälkeen annettu määräys, jonka mukaan jos joku nainen "loukkaa tai osoittaa halveksuntaa ketä tahansa Yhdysvaltain upseeria tai sotilasta kohtaan, häntä on pidettävä ja kohdeltava kuin kaupungin katujen naista, joka harjoittaa ammattiaan". Tämä määräys herätti vastalauseita sekä pohjoisessa että etelässä ja myös ulkomailla, erityisesti Englannissa ja Ranskassa, ja se oli epäilemättä syynä hänen erottamiseensa joulukuussa 1862. 1. kesäkuuta hän oli teloittanut W. B. Mumfordin, joka oli repinyt alas amiraali David Farragutin kaupungin rahapajalle nostaman Yhdysvaltain lipun, ja tämän teloituksen vuoksi etelävaltioiden presidentti Jefferson Davis tuomitsi hänet joulukuussa 1862 "kuolemanrangaistuksen ansaitsevaksi rikolliseksi". Vuoden 1864 sotaretkellä hänet asetettiin Jamesin armeijan johtoon, jota hän komensi kiitettävästi useissa taisteluissa. Hänen huono johtamisensa Pohjois-Carolinassa Fort Fisherin retkikunnassa johti siihen, että kenraali Ulysses S. Grant vapautti hänet komennostaan saman vuoden joulukuussa.[1][2][3]

Butler oli republikaanien edustaja Yhdysvaltain edustajainhuoneessa vuosina 1867–1879 lukuun ottamatta vuosia 1875-1877. Kongressissa hän oli radikaali republikaani, ja kannatti tiukkoja rangaistustoimia entisiä etelävaltioita kohtaan. Hän oli yksi niistä johtajista, jotka edustajainhuone oli valinnut hoitamaan presidentti Andrew Johnsonin syytteeseenpanoa senaatissa. Hän oli presidentti Grantin vankkumaton kannattaja, mutta erosi puolueesta vuonna 1878, koska hän suhtautui myötämielisesti Greenback-liikkeeseen. Vuonna 1871 hän hävisi Massachusettsin kuvernööriehdokkuuden ja myös vuonna 1879, mutta vuonna 1882 hänet valittiin Massachusettsin demokraattiseksi kuvernööriksi. Kaksi vuotta myöhemmin Butler oli Greenback- ja anti-monopolipuolueiden presidenttiehdokkaana, mutta ei saanut yhtään valitsijamiesääntä. Hän oli vastustanut katkerasti demokraattisen puolueen Grover Clevelandin ehdokkuutta, jonka kukistamiseksi hän yritti jakaa omat äänensä Massachusettsissa ja New Yorkissa republikaanien ehdokkaalle.[1][2][3]

Butler oli kyvykäs mutta epävakaa hallintomies ja sotilas sekä loistava asianajaja. Poliitikkona hän herätti katkeraa vastustusta, ja häntä syytettiin, ilmeisen oikeutetusti, korruptiosta ja lahjonnasta, koska hänen veljensä New Orleansissa ja hänen lankonsa Virginiassa ja Pohjois-Carolinassa harjoittivat laitonta kauppaa etelävaltioiden kanssa Butlerin ollessa komentajana. Syytteitä häntä vastaan ei koskaan todistettu oikeudessa.[1][2][3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Benjamin Butler Encyclopedia Britannica. 2024. Viitattu 16.3.2024. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e Benjamin Butler Encyclopædia Britannica 11 ed. Vol. 4. 1911. Viitattu 16.3.2024. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e Benjamin Butler Appletons' cyclopædia of American biography. 1887. Viitattu 16.3.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]