Beothukit

Beothuk-intiaaneista on jäljellä enää mallinuket museoissa.
Newfoundland, beothukien kotimaa.

Beothukit (beothukin kielellä "ihmiset", "hyvät ihmiset" tai "suku"[1]) olivat intiaaneja, jotka asuivat Newfoundlandin saarella Pohjois-Amerikan koillisen metsäalueenssa[2]. Beothukit asuivat alkujaan tuohesta tehdyissä kodissa ja kiertelivät vuodenaikojen mukaan ravinnon saannin kannalta sopiville seuduille muun muassa kalastaen ja karibua metsästäen.

Eurooppalaisten tunkeuduttua heimon alueille beothukit välttelivät parhaan kykynsä mukaan eurooppalaisia. Silti he varastelivat muun muassa eurooppalaisten metalliesineitä tehden näistä työkaluja. Kun englantilaiset tunkeutuivat 1720-luvulla beothukien lohestus- ja riistamaille beothukit alkoivat surmata tunkeilijoita. Englantilaiset kostivat tämän tappamalla jokaisen näkemänsä beothukin. Beothukeilla oli vihollisinaan myös valkoisten kanssa paremmin toimeentulevat mi’kmaqit. Eurooppalaiset toivat mukanaan tappavia tauteja. Ajan myötä mi'kmaqit ja englantilaiset ajoivat beothukit sisämaahan, missä ravinnoksi kelpaavaa kalaa ja riistaa oli niukasti. Niinpä beothukeja kuoli joukoittain nälkään ja beothukien heimo hävisi 1820-luvulla.

Asuinalueen luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entisellä beothukien asuinalueella Newfoundlandissa kasvaa subarktista, kuusivaltaista havu- ja sekametsää. Saaren eteläosissa on avointa ruohikkoista tundramaastoa metsän seassa. Ilmastossa tuntuu meren vaikutus. Talvi on suhteellisen leuto ja kesä melko lämmin Kanadan subarktisen alueen mittojen mukaan. Ilmasto on liian kylmä maissin viljelyyn ja siksi beothukit eivät viljelleet maata. Metsämaan karibu viihtyy saarella. Ikiroutaa saarella on vain paikoin saaren pohjoiskärjessä.

Elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beothukit elivät pääosin karibun metsästyksellä, hylkeenpyynnillä ja lohen kalastuksella. He liikkuivat pieninä sukuryhminä vuotuiskierron mukaan ollen kesällä sisämaassa ja talvella rannikolla[3]. Tällöin beothukit olivat puolinomadeja metsästäjä-keräilijöitä. Beothukien kannatti liikkua muiden subarktisten intiaanien tapaan vuodenajan mukaan riistan ja kalan saannin kannalta edullisimmasta paikasta toiseen. Syksyllä karibuja pyydettiin ajamalla niitä kaadetuista puista tehtyihin aitauksiin. Lihaa säilöttiin talveksi. Kesällä asuttiin veden äärellä kalastaen.

Beothukien talvielämä muistutti muiden subarktisten intiaanien, mm. algonkinien elämää, mutta kesäinen meripyynti eskimoiden elämää[4]. Luultavasti meripyynnin takia väestö oli paljolti keskittynyt rannikolle, jolloin he välttivät myös sisämaan ankaran ilmaston.

Jotkut ryhmät elivät vuoden ympäri rannikolla, josta talvella lähti pieniä metsästysseurueita vähän matkan päähän sisämaahan.

Karibu oli lähes ainoa suuri riistaksi kelpaava maaeläin Newfoundlandissa, toisin kuin Pohjois-Amerikan mantereella Labradorissa, jossa eli monia suuria maaeläimiä. Luultavasti riistalajien harvinaisuuden takia meripyynnillä oli suuri merkitys. Karibujen vaikeasti ennustettava liikehdintä vaikeutti riistan saantia. Karibuja pyrittiin ajamaan aitauksiin ansoihin[2]. Rannikolla oli saatavilla runsaasti kalaa, simpukoita ja hylkeitä. Merilohen pyynti oli tärkeää[2]. Merinisäkkäitä pyydystettiin harppuunoin[2].

Vaatteet ja ihon värjääminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beothukit pukeutuivat pitkään karibunnahkaiseen mekkoon, jossa oli joskus majavasta tai saukosta tehty kaulus. Jalassa oli säärykset ja mokkasiinit, päässä talvella karvahattu. Joskus heillä oli päässä sulkia[2]. Beothukit tunnetaan punaisella okravärillä tehdyistä ihomaalauksista, joita tehtiin uskonnollisista syistä tai suojaksi hyönteisiltä[4]. Okralla värjättiin myös vaatteita ja tarvikkeita. Beothukien viholliset mi'kmaqit kutsuivatkin heitä ”punaisiksi intiaaneiksi”. Nimitys ”punanahka” saattaa juontua beothukeista. Vaatteiden valmistusta varten pyydystettiin monenlaisia turkiseläimiä. Naisen asema oli beothukien parissa melko hyvä, kun miehet tekivät enimmät työt[2].

Asumukset, työkalut ja kulkuvälineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asumukset olivat yleensä tuohella ja nahalla päällystettyjä kartiomaisia kotia, joita kutsuttiin nimellä ”mamateeks”. Talvella kota kaivettiin osin maahan, kesäkota oli maan pinnalla[2][5]. Pientä telttasaunaa käytettiin menoihin, joissa koetettiin parantaa sairaita[2]. Kesäasumuksina käytettiin joskus suuria nelikulmaisia, kotamaisia rakennuksia. Eurooppalaisten tulon jälkeen 1700-luvulla beothukit rakensivat muun muassa pitkätaloja ja wigwameja. Noin vuonna 1800 jotkut beothukien tukeista rakentamat asunnot Exploits-joella muistuttivat valkoisten tekemiä. Beothukit varastivat eurooppalaisilta runsaasti metallisia tarve-esineitä ja työkaluja, joiden käyttöä he monesti suosivat unohtaen perinteiset välineet.

Käsin vedettävää kelkkaa käytettiin talvisin tavaroiden kuljetukseen[2]. Beothukit käyttivät muiden subarktisten intiaanien tavoin lumikenkiä. Beothukit purjehtivat pitkiäkin matkoja kanooteilla, jopa kymmenien kilometrien päähän Atlantille[2]. Kanootit olivat korkeakaulaisia ja -peräisiä, ja myös niiden keskiosa oli korkealla niin, että niiden ylälaita muistutti sivulta katsoen matalaa W-kirjainta[6][4].

Kieli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beothukeista tiedetään hyvin vähän, koska he pyrkivät välttelemään eurooppalaisia. Tämän vuoksi heidän kieltäänkään ei tunneta tarkkaan. Beothukeja pidetään monesti algonkinien sukuisina[7], erään käsityksen mukaan pikemmin keski-algonkinien kuin naapuriensa itä-algonkinien sukuisina[8]. Algonkin-sukulaisuus on myös saanut vahvistusta vuonna 2007 tehdyllä tutkimuksella, jonka mukaan beothukeilla ja algonkin-ryhmän heimoilla oli samoja geenejä[8]. Monissa tarkasteluissa beothukit kuuluivat silti omaan kielikuntaansa, koska harvojen tiedossa olevien sanojen pohjalta kielisukulaisuutta ei monien asiantuntijoiden mielestä kyetä todistamaan[2][9][10][11][12].

Väestömäärä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arviot beothukien alkuperäisestä määrästä eurooppalaisten saapuessa vuonna 1497 vaihtelevat yleensä välillä 500–700, jopa 2000–3000[3]. Jotkut väittävät beothukeja olleen hyvin runsaasti, ehkä 25 000–50 000[13].

Kun eurooppalaiset valtasivat rannikon, beothukit joutuivat vetäytymään sisämaahan, jossa ruokavarantoja oli niukasti. Siksi he kuolivat pääosin nälkään, toisin kuin monet muut Amerikan intiaanit, jotka kuolivat enimmäkseen sodissa eurooppalaisten mukana tulleisiin sairauksiin.

Sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beothukit olivat rohkeita sotureita ja ottivat kaatuneelta viholliselta pään. Beothukien vihollisia olivat Labradoriin esihistoriallisella ajalla saapuneet eskimot[6], joiden kanssa beothukit kahakoivat Belle Islen salmen rannalla. Beothukien välit montagnaisiin olivat hyvät, ja alkuun myös mi'kmaqien kanssa oli ystävälliset suhteet.[6].

Beothukien historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Beothukien leiri.

Kun Kanadan yllä ollut valtava jäävaippa jääkauden lopussa suli ja vetäytyi, Newfoundlandin saarelle saapui 9 000 vuotta sitten ihmisiä, jotka eivät liene olleet beothukeja. Näistä jäi maritime archaic -kulttuuri, joka kesti noin vuoteen 1200 eaa.[14] Tämän jälkeen saapuivat paleo-eskimot, ensin Groswaterin ja sitten Dorsetin kulttuuri. Noin 200 jaa. beothukeja asui ensi kertaa Newfoundlandin rannikolla[14]. Dorsetin ja beothukien kulttuurit elivät saarella muutaman sadan vuoden ajan rinnakkain, luultavasti erillään. Noin 600 jaa. Dorsetin kulttuuria ei enää tavata[14]. Viimeistään tällöin beothukit asuivat saarella[6]. Noin 1000 jaa. viikingit lienevät käyneet siellä. Monet uskovat, että viikinkien skreaelingeiksi nimittämä heille vihamielinen kansa saattoi olla beothukeja[14], koska viikinkien mukaan skraelingeilla oli punaiset vaatteet ja korkeakeulaiset ja -peräiset kanootit[1]. Yhtä hyvin skraelingit saattoivat olla mi'kmaqeja[1] tai innuja[15]. Viikinkien asumus oli beothukien alueella. Viikingit hylkäsivät pian asumuksensa omien sanojensa mukaan vihamielisten skraelingien takia.

Beothukien uskotaan olleen alkujaan algonkineja, jotka ajoivat Dorsetin kulttuurin ihmiset pois noin 1000 jaa. Saarelle he saapuivat jo ajanlaskun alun tietämissä ja kehittyivät kolmessa noin 500 vuotta kestäneessä kulttuurivaiheessa nykyiselleen. Silti he eivät kuulu algonkinien kielikuntaan, vaan saattavat olla kielellisesti montagnais- ja naskapi-kansojen sukulaisia. Näihin heimoihin beothukeilla oli hyvät välit.[3]

Eurooppalaiset löytöretkeilijät ja kalastajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
William Gossen vuonna 1841 maalaama muotokuva, jonka uskotaan esittävän Shanawdithitiä.

Beothukeilla oli vihamieliset, mutta harvoin sotiin johtaneet välit sekä Labradorin eskimoihin että eurooppalaisten tulon jälkeen saarelle saapuneisiin mi'kmaq-intiaaneihin ja eskimoihin. Beothukit välttelivät eskimoita. Eurooppalaiset levittäytyivät saarelle 1500-luvulta alkaen. He etsiskelivät Newfoundlandin läheisiltä matalilta vesiltä kalaa[6], myöhemmin sisämaasta turkiksia ja viljelymaita.

Giovanni Caboto löysi Newfoundlandin 1497, jos viikinkien retkiä ei oteta huomioon[6]. Caboto eli Cabot kertoi Newfoundlandin vesillä olevan runsaasti kalaa[14], mikä oli aivan totta toisin kuin monet siihen aikaan Euroopassa kerrotut Amerikkaa koskevat tarinat[14].

Vuonna 1501 portugalilainen Gaspar Corte-Real otti löytöretkellään 60 beothukia orjiksi, ja nämä hukkuivat yhdessä Corte-Realin kanssa purjehtiessaan Eurooppaan[6]. Myös vuonna 1507 norjalainen kalastaja kaappasi 7 beothukia orjiksi Eurooppaan[14]. Erimaalaiset, mm. portugalilaiset, ranskalaiset, baskit, norjalaiset ja englantilaiset, alkoivat kalastaa joka kesä Newfoundlandin vesillä[14]. Vuonna 1519 englantilaiset alkoivat nousta Newfoundlandissa maihin kalasaalistaan kuivattamaan[14], jolloin beothukit oppivat välttelemään heille vihamielisiä eurooppalaisia[14].

Verrazzani ja Cartier saapuivat vuosina 1523 ja 1524[9]. Välit eurooppalaisten, lähinnä ranskalaisten[9] kalastajien kanssa, paranivat 1500-luvun lähetessä loppuaan[6].

Vuonna 1578 Newfoundlandin vesillä kävi noin 400 valkoisten kalastusalusta joka kesä[14]. Kalastajat olivat rakentaneet ainakin 50 huteraa talontapaista asumusta rannikolle. Yksikään valkoihoinen kalastaja ei silti halunnut talvehtia Newfoundlandissa[14]. Näin kehittyi kuvio, jossa beothukit välttelivät eurooppalaisia kesäisin ja varastelivat tavarat näiden syksyllä tyhjilleen jättämistä asumuksista[14].

Englantilainen John Guy perusti Newfoundlandiin ensimmäisen englantilaisen siirtokunnan Kanadan alueella vuonna 1610 ja solmi rauhaan tähtäävät kauppasuhteet beothukien kanssa. Kuitenkin Guy palasi vuonna 1613 Eurooppaan. Kun beothukit menivät vastaanottamaan Englannista saapunutta laivaa, laivan kapteeni uskoi beothukien hyökkäävän valkoisten kimppuun ja ampui näitä tykillä. Beothukit hajaantuivat ja turkiskauppa raukesi tähän[14].

1600-luvulla beothukien välit eurooppalaisiin huononivat[6].

Konflikti micmacien ja englantilaisten kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihanpito sai alkunsa vuonna 1613 erään beothukin yritettyä ryöstää eurooppalaismiestä, joka kuitenkin tappoi intiaanin. Beothukit kostivat tämän surmaamalla 37 ranskalaista kalastajaa[14]. Tähän ranskalaiset vastasivat alkamalla aseistaa kiväärein mantereella asuneita micmac-intiaaneja, joille lupasivat palkkion beothukien päänahoista[9]. Ei ole kuitenkaan todisteita, että ranskalaiset olisivat näitä palkkioita todella maksaneet[14].

Micmacien asutus alkoi levittäytyä Newfoundlandin etelärannikolla. Se oli ensimmäinen pysyvä ei-beothukien asutus beothukien aikana[14]. Mohawkit hakivat beothukeja orjiksi[15]. Lohen- ja hylkeenpyyntipaikoista taisteltiin[6], ja micmacit onnistuivat ajamaan beothukit valtaamaltaan rannikkokaistalta sisämaahan[14]. Kiväärein varustautuneet micmacit tappoivat beothukeja sukupolvien ajan ajaen heidät Newfoundlandin itäiseen sisämaahan. Myös muut intiaanit, mm. naskapit ja eskimot, surmasivat beothukeja[9]. Samoihin aikoihin Englannin tällä kertaa pysyvä asutus perustettiin itärannikolle, mikä ajoi tämänkin alueen beothukit sisämaahan. Beothukit pyrkivät välttelemään englantilaisia, mistä oli se etu, että he välttyivät näiden tuomilta taudeilta[14].

Beothukit varastelivat valkoisten tavaroita, mm. hyödyllisiksi havaitsemiaan työkaluja, mikä raivostutti valkoisia[6]. Beothukeilla ei toisten tavaroiden vieminen ollut rikos[6][9]. Beothukit käyttivät mm. valkoisilta otettuja nauloja ja muita metalliesineitä työstettyinä nuolen- ja keihäänkärkinä, harppuunankärkinä ja kaapimina[16].

Beothukeja ei kiinnostanut saada käyttöönsä eurooppalaisten tuliaseita, mihin syytä ei tiedetä. Beothukit eivät myöskään harjoittaneet pysyvää turkiskauppaa eurooppalaisten kanssa. Näin osaltaan beothukeja ajoi tuhoon heidän haluttomuutensa omaksua eurooppalaisia vaikutteita.

Beothukit pyrkivät välttelemään eurooppalaisia, ja välit olivat yleensä huonot. Eurooppalaiset käyttäytyivät monesti hyökkäävästi beothukeja kohtaan, minkä nämä puolestaan kostivat.

Noin vuonna 1700 käydyt kaksi Ranskan ja Englannin välistä sotaa ulottuivat Newfoundlandiinkin[14], minne saapui Englantia vastaan taistelemaan Ranskan micmac- ja abenaki-liittolaisia. Beothukit osin hyötyivät Englannin ja Ranskan välisistä sodista, koska ne pitivät siirtolaisasutuksen minimissään[14]. 1700-luvun alussa harva eurooppalainen uskaltautui vihamielisten beothukien takia Newfoundlandin sisämaahan[14]. Englanti-Ranska -sotien aikana kuitenkin Englannin asutus Newfoundlandin itärannikolla levisi pohjoiseen katkaisten beothukien viimeisen meriyhteyden[14]. Tällöin monet beothukit kuolivat nälkään[1], koska eivät saaneet kyllin riistaa sisämaasta.

Välit eurooppalaisten ja beothukien välillä katkesivat lopullisesti 1720-luvulla[17]. Tällöin Skaffington ja muut lohentuottajat laajensivat alueensa Bonavistan lahdelta Notre Damen lahdelle. Beothukit kostivat lohimaidensa kaappamisen murhaamalla valkoisia lohestajia ja muutamaa vuotta myöhemmin myös turkiseläinten ansapyytäjiä[18]. 1720-luku oli beothukeille muutenkin huonoa aikaa, koska micmacien kanssa puhjenneessa selkkauksessa beothukit joutuivat vetäytymään Saint Georgen lahdelta[18] eli suuresta osasta aluettaan[7].

Beothukit tappoivat 1700-luvulla Exploitsin lahden linnoitetun aseman rakentaneen laivamestari Scottin ja viisi hänen miehistään[18]. Myös Hallin lahden ensiasuttajilla kävi samalla tavoin[18]. 1700-luvun puolivälissä[16] siirtolaisasutus levisi koko Newfoundlandiin, mikä kutisti beothukien elintilaa olemattomiin[19]. Beothukit kuolivat eurooppalaisten surmaamina, näiden tuomiin tauteihin ja koska heidät ajettiin pois kalastuspaikoiltaan. Turkismetsästäjät pystyttivät omia ansojaan beothukien maille. Siirtolaiset menestyivät beothukeja paremmin sekä metsästyksessä että sodassa ylivoimaisen varustuksensa turvin.

1600-luvun lopussa beothukit asuivat pääosin sisämaassa[14], mutta heillä oli vielä pääsy merelle.

Beothukien tuho

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viimeiset beothukit asuivat todennäköisesti Exploits-joen varrella.

Beothukit pyrkivät yhä välttelemään valkoisia ja varastelemaan heiltä[14]. Tämän takia britit alkoivat ampua beothukeja jos sattuivat näitä näkemään[14] ja joskus ottivat heitä palvelijoikseen. Vuonna 1768 beothukeja lienee ollut lähinnä Exploits-joen laaksossa noin 400[14]. Tällöin kuvernöörin käskystä toiminut luutnantti Cartwright yritti turhaan etsiä beothukeja[18].

Väkivalta jatkui yhä kiivaampana valkoisten ja beothukien välillä Cartwrightin epäonnistuneen retken jälkeen. Beothukit väijyttivät ja tappoivat muutaman valkoisen kalastajan, mihin valkoiset vastasivat verisillä kostohyökkäyksillä beothukien leireihin[18]. 1781 John Peyton vanhempi hyökkäsi miehineen beothukien kylään. Hyökkääjät ampuivat beothukien majoja, ja ottivat pakenevia beothukeja kiinni surmatakseen heidät mm. hakkaamalla[18].

Väkivallasta huolimatta myönteisiäkin tapahtumia ja mielipiteitä oli. Vuonna 1787 neljä ranskalaista merimiestä haaksirikkoutui Shoe Coven lähelle La Sciestä etelään. Tällöin beothukit kohtelivat valkoisia yllättäen hyvin[18]. Jo vuonna 1784 George Cartwright alkoi puhua beothuk-reservaatin perustamisen puolesta[18]. Tämä sai lopulta valkoisten hallinnon kiinnostumaan beothukien kohtalosta, mutta beothukien määrä oli vuoteen 1800 mennessä huvennut niin pieneksi, että oli vain ajan kysymys, milloin kansa häviäisi. 1800-luvun alussa eli vain muutama beothuk-ryhmä sisämaassa yrittäen tulla toimeen saatavilla olevilla luonnonantimilla.[16]

Viimein vuonna 1810 valkoinen hallitus alkoi ajaa ajatusta rauhanomaisesta yhteydenotosta beothukeihin, mutta brittiläiset siirtolaiset ampuivat beothukeja yhä vuonna 1817[14], eivätkä myöskään beothukien tavat muuttuneet. Kun samana vuonna luutnantti Buchan jätti beothukien leiriin kaksi miestään ystävyyden osoitukseksi nukkumaan, valkoiset löysivät miehet surmattuina ja silvottuina. Beothukit olivat kadonneet[14]. Vuosina 1819–1823 koetettiin valkoisten puolelta ottaa yhteyttä monia kertoja, hieman paremmin tuloksin kuin vuonna 1817, mutta taistelut olivat yleisiä[14]. Viimeiset beothukit elivät Exploits Riverillä 1823, ja kuolivat joko valkoisten surmaamina tai lähtivät pakoon Labradoriin.[6]

Ryhmä englantilaisia turkiseläinten metsästäjiä vangitsi maaliskuussa 1819 beothuk-naisen nimeltä Demasduit. Hän eli englantilaisten keskuudessa alle vuoden, ennen kuin kuoli tuberkuloosiin 9. tammikuuta 1820. Tässä ajassa hän ehti auttaa anglikaanipappi John Leigh'tä kokoamaan noin 180 sanan laajuisen beothukin kielen sanakirjan. Demasduitin veljen- tai sisarenpoika Shanawdithit jäi samoin englantilaisten vangiksi, ja myös hän auttoi englantilaisia kirjoittamaan muistiin tietoa beothukien kulttuurista muun muassa piirrosten, karttojen ja käännösten avulla. Shanawdithit kuoli 6. kesäkuuta 1829, mitä yleensä pidetään erillisen beothuk-kulttuurin loppuna.[20][21] Tästä huolimatta muutamia naapuriheimoihin paenneiden beothukien jälkeläisiä eli vielä vuoden 1900 paikkeilla naapuriheimoissa mi’kmaqeissa, mohawkeissa ja innuissa.[15] Yhdysvaltalainen antropologi Frank Speck haastatteli vuonna 1910 Massachusettsissa Yhdysvalloissa Santu Toney -nimistä naista, joka sanoi olevansa beothuk-isän ja mi’kmaq-äidin tytär ja joka identifioitui beothukiksi. Toneyn mukaan oli ollut olemassa myös muita pariskuntia, joissa toinen osapuoli oli beothuk ja toinen mi’kmaq, mutta ei kertonut tarkempia tietoja asiasta.[21]

Nykyään ei elä todistettavasti yhtään beothukien jälkeläistä[15]. Islannista on löydetty valkoisten perimästä amerikkalaista tyypin C1 mitokondrion DNA:ta, joka saattaa olla peräisin viikinkin retkestä ehkä beothukien maille.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Beothuk Indian Fact Sheet
  2. ↑ a b c d e f g h i j k Virrankoski 1994, s. 383
  3. ↑ a b c Beothuk history Jordan S. Dill. Viitattu 19.1.2008. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Carl Waldman, Encyclopedia of Native American tribes, 1988, s. 31
  5. ↑ Beothuk (Arkistoitu – Internet Archive) The Canadian Encyclopedia, JAMES A. TUCK
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m Virrankoski 1994, s. 384
  7. ↑ a b The Beothuks of Newfoundland Sonal Panse
  8. ↑ a b Beothuk language Mashpedia
  9. ↑ a b c d e f Waldman 1988, s. 30
  10. ↑ Beothuk Language (Arkistoitu – Internet Archive) 1999, Ingeborg Marshall on behalf of the Beothuk Institute, lkup lähde Ingeborg Marshall, A History and Ethnography of the Beothuk (Montreal: McGill-Queen's University Press, ©1996)
  11. ↑ Vocabulary Words in the Algonquian Language Family Native Languages of the Americas website 1998-2011
  12. ↑ Vocabulary Words in Native American Languages: Beothuk Native Languages of the Americas website 1998-2011
  13. ↑ Beothuk First Nation histort Daniel Paul
  14. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad BEOTHUK HISTORY Lee Sulzman
  15. ↑ a b c d Native Languages of the Americas: Beothuk (Beothuck, Skraeling, Red Indian) Native Languages of the Americas website 1998-201
  16. ↑ a b c The Beothuks (Arkistoitu – Internet Archive) 1997, Ralph T. Pastore, Archaeology Unit & History Department Memorial University of Newfoundland
  17. ↑ Beothuk (Arkistoitu – Internet Archive) Genocide and Crimes Against Humanity
  18. ↑ a b c d e f g h i A History of the Beothuk Ingeborg Marshall on behalf of the Beothuk Institute
  19. ↑ What happened to the Beothuk Indians?[vanhentunut linkki] Bruce Ricketts, Mysteries of Canada
  20. ↑ Story, George M.: Demasduit The Canadian Encyclopedia. 20.4.2006. Viitattu 8.4.2023. (englanniksi)
  21. ↑ a b Disappearance of the Beothuk Newfoundland Heritage Web Site. Viitattu 8.4.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]