Betar Illit

Betar Illit
Näkymä Betar Illitiin.
Näkymä Betar Illitiin.
Logo
Logo

Betar Illit

Koordinaatit: 31°41′52″N, 35°6′50″E

Valtio Israel
Hallintoalue Juudea ja Samaria
Perustettu 1985
Väkiluku (2018) 56 746








Betar Illit (hepr. ‏ביתר עילית‎, Betar Ilit) on Israelin siirtokunta Palestiinan Länsirannalla lähellä Israelin vastaista rajaa. Siirtokunta on perustettu vuonna 1985 ja sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 56 746. Siirtokunnan asukkaat ovat pääasiassa ortodoksijuutalaisia.

Betar Illit sijaitsee Juudean ja Samarian hallintoalueella eli Israelin miehittämällä Palestiinan Länsirannalla eli Palestiinan Betlehemin kuvernoraatissa.[1] Betlehemin kaupunki sijaitsee siirtokunnasta itään. Hallinnollisesti Betar Illit on yksi harvoista kaupungeiksi määritellyistä siirtokunnista.[2] Siirtokunta on osa suurempaa Gush Etzionin siirtokuntien ryhmää. Israelin ja Länsirannan varsinainen raja kulkee alle kilometrin päässä Betar Illitistä.[3]

Nimensä Betar Illit sai Vanhan testamentin Beterin mukaan, jonka nimi säilyi sittemmin vanhan Beterin raunioiden viereisessä palestiinalaisessa Battirin kylän nimessä.[4] Betar Illit on perustettu vuonna 1985.[5] Ennen 1990-lukua siirtokunta koostui vain muutamista väliaikaisista asumuksista.[6] Sittemmin siirtokunta on ollut kuitenkin yksi nopeimmin kasvavista Länsirannan siirtokunnista.[3]

Israelin siirtokuntia on väitetty laittomiksi,[7] koska Geneven neljännen sopimuksen 49. artiklan 6. pykälän mukaan "valtaajavalta ei saa valtaamalleen alueelle karkottaa tai siirtää osaa omasta siviiliväestöstään."[8] Israel kiistää väitteen, koska se ei ole tehnyt sopimuksen mainitsemia karkotuksia tai siirtoja.[9]

Betar Illit in asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 56 746.[5] Siirtokunnan asukkaat ovat pääasiassa ortodoksijuutalaisia.[3]

  1. Demonstrating the harmful effects caused through the illegal Israeli settlement practise of dumping wastewater onto Palestinian agicultural lands The Applied Research Institute - Jerusalem. Arkistoitu 13.1.2020. Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)
  2. Israeli Settlements: Ultra-Orthodox Settlements in the West Bank Jewish Virtual Library. American-Israeli Cooperative Enterprise. Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)
  3. a b c Five largest Israeli settlements: who lives there, and why The Christian Science Monitor. Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)
  4. Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 03 Ba-Blo, s. 527-528. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2 (englanniksi)
  5. a b List of localities, in Alphabetical order (pdf) Central Bureau of Statistics. Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)
  6. Beitar Illit Nefesh B’Nefesh. Arkistoitu 13.1.2020. Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)
  7. Martin Asser: Obstacles to Middle East peace: Borders and settlements BBC News. BBC. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  8. Genèven sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana 12 päivältä elokuuta 1949. Finlex. Viitattu 5.3.2023.
  9. Israeli Settlements and International Law 30.11.2015. Ministry of Foreign Affairs (Israel). Viitattu 31.10.2023.