Bilma | |
---|---|
Palmuja Bilman keitaalla. Keitaan vettä hyödynnetään kasteluun. |
|
Bilma |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Niger |
Alue | Agadez |
Departementti | Bilma |
Korkeus | 522[1] m |
Väkiluku | 2 291 |
Aikavyöhyke | UTC+1 |
Bilma on keidaskaupunki suunnilleen Ténérén aavikkoalueen keskellä,[2] Bilman departementissa, Agadezin alueella, Nigerissä.[3] Kaupungin asukasluku on 2 291.[3] Nigerin pääkaupunki Niamey sijaitsee noin 1 600 kilometrin päässä Bilmasta lounaaseen.[4] Bilmaa asuttavat kanurit ja tubut.[5]
Bilma kärsi elokuussa 2006 kovimmasta tulvasta sitten vuoden 1923. Tulva tuhosi yli 1 194 kotia jättäen 4 369 ihmistä kodittomaksi. Kodittomiksi jääneistä lapsia oli 1 520. Ihmisiä majoitettiin väliaikaissuojiin. Tammikuussa 2007 lämpötila painui alle 10 asteeseen, mikä entisestään pahensi tilannetta. Punainen Risti auttoi hätääkärsiviä antamalla heille muun muassa ruokaa.[4]
Bilmassa Libyasta Tšadiin kulkeva pohjois–eteläsuuntainen kauppareitti kohtaa länsi–itäsuuntaisen reitin. Saharan eteläpuolisen Afrikan ja Välimeren rannikon välinen kaupankäynti on kuitenkin jo pitkään vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi kymmeniä tuhansia kameleita käsittäneet karavaanit ovat menneisyyttä.[5]
Bilman keitaalla vesi nousee maanpinnalle, josta vettä edelleen johdetaan kastelukanaviin. Bilmalaiset viljelevätkin vihanneksia. Bilmassa on myös suolantuotantoa.[5]
Bilman korkein keskilämpötila tammikuussa on 26°C ja matalin vastaavasti 8 °C. Huhtikuussa korkein keskilämpötila on 39 °C ja matalin 20 °C. Heinäkuussa korkein keskilämpötila on 42 °C ja matalin vastaavasti 24 °C[2]. Lokakuussa korkein keskilämpötila on 37 °C ja matalin vastaavasti 18 °C. Korkein keskilämpötila joulukuussa on 27 °C ja matalin puolestaan 9 °C.[6]