Mitalit | |||
---|---|---|---|
Birger Ruud | |||
Maa: Norja | |||
Miesten mäkihyppy | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Lake Placid 1932 | mäkihyppy | |
Kultaa | Garmisch- Partenkirchen 1936 |
mäkihyppy | |
Hopeaa | St. Moritz 1948 | mäkihyppy | |
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Oberhof 1931 | mäkihyppy | |
Kultaa | Vysoké Tatry 1935 | mäkihyppy | |
Kultaa | Chamonix 1937 | mäkihyppy | |
Hopeaa | Zakopane 1939 | mäkihyppy | |
Miesten alppihiihto | |||
MM-kilpailut | |||
Pronssia | Mürren 1935 | alppiyhdistetty |
Birger Ruud (23. elokuuta 1911 Kongsberg, Norja - 13. kesäkuuta 1998 Kongsberg) oli norjalainen mäkihyppääjä sekä alppihiihtäjä.[1]
Ruud oli mäkihypyssä maailman huipulla ennen toista maailmansotaa. Hän voitti 1930-luvulla mäkihypyssä MM-kultaa 1931 Oberhofissa, 1935 Vysoké Tatryssa ja 1937 Chamonix'ssa sekä saavutti hopeaa 1939 Zakopanessa. Olympiakultaa hän voitti mäkihypyssä 1932 Lake Placidissa ja 1936 Garmisch-Partenkirchenissä, missä hän kilpaili mäkihypyn lisäksi myös alppihiihtokilpailussa.[2] Hän voitti alppiyhdistetyn syöksylaskuosuuden ja johti kisaa neljällä sekunnilla ennen pujottelua. Pujottelussa hän kuitenkin laski portin ohi, sai kuuden sekunnin aikasakon ja sijoittui lopputuloksissa neljänneksi.
Vuonna 1943, kun Norja oli Saksan miehittämänä, Ruud joutui Grinin keskitysleirille Bærumiin. Hän kilpaili mäkihypyssä vielä 36-vuotiaana 1948 talvikisoissa Sankt Moritzissa ja saavutti hopeaa[2]. Hän hyppäsi urallaan kaksi maailmanennätyshyppyä: 76,5 metriä Oddnæsbakkenissa 1931 ja 92 metriä Planicassa vuonna 1934[2]. Holmenkollenin kisoissa hän voitti mäkihypyn vuonna 1934 ja sai Holmenkollen-mitalin vuonna 1937[2]. Salpausselän Kisoissa hän voitti vuonna 1939[2].
Ruudin oli määrä sytyttää 1994 Lillehammerin olympialaisten olympiatuli, mutta sai sydänoireita juuri ennen tapahtumaa ja joutui luopumaan tehtävästä.
1924: Jacob Tullin Thams | 1928: Alf Andersen | 1932: Birger Ruud | 1936: Birger Ruud | 1948: Petter Hugsted | 1952: Arnfinn Bergmann | 1956: Antti Hyvärinen | 1960: Helmut Recknagel | 1964: Veikko Kankkonen | 1968: Jiří Raška | 1972: Yukio Kasaya | 1976: Hans-Georg Aschenbach | 1980: Toni Innauer | 1984: Jens Weißflog | 1988: Matti Nykänen | 1992: Ernst Vettori | 1994: Espen Bredesen | 1998: Jani Soininen | 2002: Simon Ammann | 2006: Lars Bystøl | 2010: Simon Ammann | 2014: Kamil Stoch | 2018: Andreas Wellinger | 2022: Ryōyū Kobayashi |