Blacksad on espanjalaisten sarjakuvakäsikirjoittaja Juan Diaz Canalesin ja sarjakuvapiirtäjä Juanjo Guarnidon luoma sarjakuvahahmo. Päähenkilö John Blacksad on isokokoinen musta kissa, jonka seikkailut sijoittuvat 1940–1950-lukujen Yhdysvaltoihin, tarkemmin ottaen New Yorkiin. Sotaveteraani Blacksad on ammatiltaan yksityisetsivä, jonka toimeksiannot muuttuvat yleensä henkilökohtaisiksi kosto- tai pelastusretkiksi.
Blacksad ei ole lastensarjakuva, vaikka seikkailevien hahmojen kasvonpiirteet onkin lainattu eläinmaailmasta, hieman samaan tapaan kuin Ankardossa. Kaikki hahmot kävelevät kahdella jalalla, niillä on kädet, ne puhuvat ja niillä on ihmismäisiä motiiveja. Tosin joitain eläinmaailmaan liitettyjä stereotyyppisyyksiä on saatettu ottaa mukaan, esimerkiksi saksanpaimenkoira jämäkkänä poliisikonstaapelina tai lisko pahana kätyrinä.
Ensimmäinen suomenkielinen Blacksad-albumi Kissa varjoisilta kujilta ilmestyi syksyllä 2006. Lisäksi Suomessa on tähän mennessä julkaistu muutamia lyhyitä tarinoita sarjakuvalehti Jysäyksessä.
Sarjan tekijät Juanjo Guarnido ja Juan Diaz Canales vierailivat Helsingin sarjakuvafestivaaleilla syyskuussa 2006.[1]
John Blacksad seikkailee myös Blacksad: Under the Skin -videopelissä. Peli on julkaistu vuonna 2019 Windows, macOS, PlayStation 4, Xbox One ja Nintendo Switchille.