Bolnes

Bolnesin sijainti (vihreä) Ridderkerkin kunnassa.

Bolnes on kylä Ridderkerkin kunnassa Alankomaissa. Se sijaitsee IJsselmonden saarella yhden Reinjoen haaran, Nieuwe Maasin varrella, Rotterdamin kaupungin rajanaapurina. Vuonna 2004 Bolnesissa asui 7 300 henkeä. Talous nojasi aiemmin erityisesti maatalouteen ja myös telakkateollisuudella oli suuri merkitys. Telakat työllistivät runsaasti varsinkin siirtotyöläisiä vielä 1960-luvulla, mutta toiminta supistui 1970-luvulla kunnes viimeinenkin telakka suljettiin vuonna 1986. Maatalous on saanut väistyä laajentuvan ja tiivistyvän kaupunkirakentamisen tieltä. Bolnes on kadottanut suurimman osan työväenluokkaisesta kylämäisestä miljööstään. Itse kylä tarjoaa vähän työpaikkoja. Monet asukkaat pendelöivät Ridderkerkiin, Rotterdamiin tai Dordrechtiin. Julkinen liikenne on linja-autoyhteyden varassa, koko Ridderkerkin kunnassa ei ole ainuttakaan rautatieasemaa. Toisaalta Rotterdamin raitiotieverkosto ulottuu lähes kylän laidalle.