Brenna Harding | |
---|---|
Brenna Harding vuonna 2013. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1996 Australia |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Brenna Harding (s. 1996) on australialainen näyttelijä. Hän on kasvanut kahden äidin perheessä ja ajanut samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia.[1]
Brenna Harding esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 2004 pitkäaikaisen australialaisen lastensarjan Play Schoolin videopätkässä. Tuolloin hän esiintyi lesboparin lapsena, ja hallituksen ministerit syyttivät ohjelmaa politikoinnista.[2] Hardingin ehkä tunnetuin roolisuoritus on australialaisdraamassa Puberty Blues (2012–2014), jossa hän näytteli nuorta päähenkilöä Sue Knightiä. Vuonna 2013 hän oli roolisuorituksestaan ehdolla parhaan nuoren näyttelijän AACTA-palkinnon saajaksi, ja hän voitti Logie-palkinnon palkintosarjassa ”Most Outstanding New Talent”.[3]
Vuonna 2015 Harding esiintyi Kotiin takaisin -draamasarjan kolmannella tuotantokaudella.