Bruna Alberti Tomaselli[1] (s. 18. syyskuuta 1997 Caibi, Brasilia) on brasilialainen autourheilija.[2]
Tomaselli aloitti kilvanajon seitsemänvuotiaana ja sijoittui heti ensimmäisessä kilpailussaan kolmanneksi.[3] Hän siirtyi kartingista Formula-kilpailuihin kaudella 2013. Hän ajoi kaudet 2013–2014 Brasilian juniorisarjoissa ennen kuin siirtyi kaudeksi 2015 Fórmula 4 Sudamericana -sarjaan. Kaudella 2016 hän sijoittui sarjan neljänneksi.[4] Vuonna 2017 hän muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän alkoi kilpailla MRF Challenge Formula 2000 -sarjassa.[3] Kaudet 2018 ja 2019 hän ajoi sarjassa täysiaikaisesti sijoittuen kokonaispisteissä 16:nneksi ja kahdeksanneksi.[5][3] Kaudella 2018 hän ajoi myös Formula Academy Sudamericana -sarjaa, jossa sijoittui viidenneksi.[6]
Tomaselli haki mukaan naisille tarkoitetun W Series -formulasarjan ensimmäiselle kaudelle vuonna 2019. Hänet valittiin 55 kuljettajaehdokkaan joukkoon, mutta hän ei päässyt valintaprosessissa jatkoon.[7] Hän haki uudestaan mukaan seuraavalle kaudelle, ja tällä kertaa hänet otettiin yhdeksi sarjan uusista kilpakuljettajista.[8] Kausi 2020 peruttiin kuitenkin koronaviruspandemian vuoksi, ja Tomaselli kilpaili sen sijaan Brasilian Império Endurance Brasil -kestävyyskilpailusarjassa. Hän otti kauden aikana sarjan historian ensimmäisenä naisena osakilpailuvoiton.[9] Hän debytoi W Seriesissä lopulta kaudella 2021, mutta menestyi heikohkosti. Kauden kahdeksasta kilpailusta hän ajoi vain kahdessa pisteille ja sijoittui sarjan 15:nneksi. Kaudella 2022 hän jatkoi sarjassa, mutta ajoi jälleen vain kahdesti pisteille ja sijoittui 12:nneksi. Hänen paras sijoituksensa yksittäisestä kilpailusta on viides, jonka hän saavutti kerran kummallakin kaudellaan sarjassa.[2]
Kaudeksi 2023 Tomaselli siirtyi kilpailemaan Brasilian vakioautosarja Stock Seriesiin.[10]
Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Kausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2021 | Veloce Racing | RBR 11 |
RBR 5 |
SIL 11 |
HUN 9 |
SPA 15 |
ZAN 17 |
COA 17 |
COA 11 |
12 | 15. |
2022 | Racing X | MIA 5 |
MIA 17 |
CAT 12 |
SIL 11 |
LEC 11 |
HUN 10 |
SIN 14 |
11 | 12. |