Bupivakaiini

Bupivakaiini
Bupivakaiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
1-butyyli-N-(2,6-dimetyylifenyyli)piperidiini-2-karboksamidi
Tunnisteet
CAS-numero 38396-39-3
ATC-koodi N01BB01
PubChem CID 2474
DrugBank DB00297
Kemialliset tiedot
Kaava C18H28N2O 
Moolimassa 288,424
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 107–108 °C [2]
Liukoisuus veteen 2,4 g/l (25 °C)[1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Proteiinisitoutuminen 95 %[3]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika 3,5 h[4]
Ekskreetio Virtsan mukana
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa Parenteraalinen, topikaalinen

Bupivakaiini (C18H28N2O) on aminoamideihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään yleisesti lääketieteessä voimakkaana ja pitkävaikutteisena paikallispuudutteena, vaikka ropivakaiini on osittain korvannut sen johtuen bupivakaiinin haittavaikutuksista. Bupivakaiini kuuluu WHO:n laatimalle tärkeimpien lääkeaineiden listalle.[5]

Ominaisuudet ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa bupivakaiini on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hieman veteen ja paremmin etanoliin. Se liukenee myös hieman dietyylieetteriin, asetoniin ja kloroformiin. Yhdiste on heikko emäs.[2]

Bupivakaiinin vaikutusmekanismi perustuu muun muassa hermoimpulssien kulun estämiseen. Yhdiste on suhteellinen rasvaliukoista, minkä vuoksi sillä on vesiliukoisia sukulaispuudutteita voimakkaampi ja pitempikestoisempi teho. Vaikutus alkaa noin 20–30 minuutin kuluttua lääkkeen antamisesta ja kestää 6–9 tuntia. Bupivakaiinia käytetään erityisesti spinaalipuudutteena. Bupivakaiinin etuna on, että hyvä teho saadaan aikaan myös hyvin laimeilla liuoksilla.[4][6][7] Bupivakaiinia käytetään usein hydrokloridisuolana[8].

Haittavaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verrattuna muihin paikallispuudutteisiin bupivakaiini on huomattavan myrkyllinen sydämelle ja lamaa sydämen toimintaa. Suurien puudutusannosten käyttäminen on aiheuttanut kuolemantapauksia ja sydäntoksisuuden on sittemmin osoitettu aiheutuneen bupivakaiinin R(+)-enantiomeerista ja tämän havainnon jälkeen markkinoille on tullut turvallisempi S(-)-enantiomeeri eli levobupikaiini. Muita bupivakaiinin mahdollisia haittavaikutuksia ovat lihastoksisuus yhdessä adrenaliinin kanssa käytettynä, vaikutukset keskushermostoon ja asidoosi.[4][6][7][9]

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bupivakaiinin syntetisointiin on käytössä kaksi menetelmää. pipekoliinihapon happokloridi muodostaa amidin reagoidessaan 2,6-dimetyylianiliinin kanssa ja muodostuva amidi alkyloidaan 1-bromibutaanin avulla.[8][10] Toinen tapa on pikoliinihapon happokloridin reaktio 2,6-dimetyylianiliinin kanssa ja muodostuvan amidin pyridiinirengas alkyloidaan 1-bromibutaanilla, jolloin siitä muodostuu pyridiniumsuola. Tämä pyridiniumsuola pelkistetään vedyttämällä bupivakaiiniksi ja katalyyttinä käytetään platinadioksidia.[10]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Physical properties: Bupivacaine NLM Viitattu 5.10.2015
  2. ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 246. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
  3. ↑ George R. Lenz, Hollis G. Schoepke & Theodore C. Spaulding: Anesthetics, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 5.10.2015
  4. ↑ a b c Ronald D. Miller, Lars I. Eriksson, Lee A Fleisher, Jeanine P. Wiener-Kronish, Neal H Cohen, William L. Young: Miller's Anesthesia, s. 1039-1049. Elsevier, 2014. ISBN 9780323280112 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.10.2015). (englanniksi)
  5. ↑ WHO Model List of Essential Medicines 2013. WHO. Viitattu 5.10.2015. (englanniksi)
  6. ↑ a b Pertti Pere: 16. Puudutteet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 26.10.2023.
  7. ↑ a b Mikko Pitkänen: Mitä uutta puudutteista ja puudutuksista. FINNANEST, 2006, 39. vsk, nro 1, s. 46-49. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.10.2023. (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ a b Robert Rippel: Local Anesthetics, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 5.10.2015
  9. ↑ Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Drugs Used in Anesthesia, s. 145-149. Elsevier, 2008. ISBN 9780444532701 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.10.2015). (englanniksi)
  10. ↑ a b Ṛuben Vardanyan, Victor J. Hruby: Synthesis of essential drugs, s. 16. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-444-52166-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.10.2015). (englanniksi)