Cantre'r Gwaelod on walesilaisen tarun mukaan meren rannalla sijainnut valtakunta, joka on uponnut mereen ja tuhoutunut. Legendan mukaan valtakunta sijaitsi Walesissa Ceredigioninlahden rannalla, jossa voi edelleen kuulla merestä kirkonkellojen vaimean kumun. Legenda on yksi Walesin tunnetuimmista. Toisen tarinan mukaan kellot soivat, jos Walesia uhkaa jokin suuri vaara. Legenda Cantre'r Gwaelodin äkillisestä tuhosta saattaa perustua siihen, että myrsky tai tsunami iski eroosion syömälle rannikolle, josta ei ollut kestämään luonnonmullistusta.[1]
Tarun mukaan etenkin Aberdyfin kylä on otollinen paikka uponneen valtakunnan kirkonkellojen kuulemiselle. Cantre'r Gwaelodian valtakunnassa on kerrottu olleen toistakymmentä kylää ja kaupunkia kirkkoineen, ja sen pellot olivat niin viljavia, että yksi aari siellä oli neljän veroinen muualla.[1]
Tarun mukaan syyllinen tapahtumiin oli kuninkaan ystävä Seithenn, mutta runon varhaisimman version mukaan syyllinen oli Mererid-neito. Cantre'r Gwaelod oli nimittäin niin alavaa rantamaata, että sitä oli suojeltava nousuvedeltä valleilla. Valliporttien vahtiminen oli Mereridin tehtävä, mutta eräänä myrsky-yönä vuoden 600 paikkeilla Seithenn piti hauskaa kuninkaan palatsissa, joi runsaasti viiniä ja vokotteli Mereridiä. Merediltä jäi sen vuoksi huomaamatta, miten meri paisui ja tulvahti sisään auki olleista porteista. Vauras valtakunta katosi iäksi aaltoihin ja paennut väki joutui muistelemaan menneitä uusilla, niukilla asuinsijoilla.[1]
Legendan ensimmäinen versio kirjoitettiin 1200-luvun alkupuoliskolla runoksi Caerfyrddinin mustaan kirjaan. Siihen on talletettu muistoja vuosisadoilta, jotka jo tuolloin olivat historiaa. Mukana on muun muassa yksi varhainen versio kelttien kuningas Arthurin ja hänen hovivelhonsa Myrddinin tarinasta.[1]
Valtakuunasta on laadittu 1800-luvulla kymrinkielinen laulu, joka kertoo kuudesta kirkonkellosta. Sanoitusten mukaan ne soivat Ceredigioninlahden syvyyksistä uskollisille rakastavaisille. Laulu on edelleen suosittu, kun Walesin pubeissa puhjetaan laulamaan yhdessä.[1]
Arthurin ja Merlinin lailla myös Cantre'r Gwaelodia ja sen tuhoa on pidetty pelkkänä suosittuna tarinana, mutta brittiläisten Swansean ja Oxfordin yliopistojen tutkimuksen mukaan taru voi olla osin totta, sillä Walesin rannikolta on todistettavasti kadonnut saaria.[1]
Saarten olemassaolon todistava tutkimus perustuu vanhimpaan tarkkaan karttaan, joka Britanniasta on säilynyt sekä rannikon ja merenpohjan geologisiin ja merten, järvien ja jokien syvyyden vaihteluja mittaavaan eli batymetrisiin tutkimuksiin.[1]
Oxfordin yliopistossa säilytettävän ja lahjoittajansa mukaan Gough'n kartaksi nimetyn kartan arvioidaan olevan peräisin 1200- ja 1300-lukujen vaihteesta. Karttaan on piirretty Walesin länsirannikolle kaksi saarta, joita ei enää 1500-luvulla ollut olemassa. Kooltaan kumpikin oli noin 180 neliökilometriä. Vaikka kartan merkintöjä on nykyisin osittain vaikea tulkita, sen todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä, sillä se on hyvin tarkka huomioon ottaen aikakauden työkalut. Lisäksi 100-luvulla elänyt roomalainen kartantekijä Klaudios Ptolemaios piirsi omana aikanaan rantaviivan Walesissa 13 kilometriä kauemmaksi merelle kuin missä se on nykyisin.[1]
Walesissa jääkauden jälkeen eroosio on haukannut maata ja synnyttänyt saaria vuosituhansien varrella. Puolestaan nämä saaret ovat huuhtoutuneet pitkien aikojen kuluessa mereen. Eroosiossa jään mukana tulleet hienojakoiset sedimentit huuhtoutuvat pois, mutta kivenlohkareet jäävät paikoilleen. Walesin rannikolta kadonneitten saarten sijainti kartalla osuu yhteen merenpohjassa makaavien lohkareiden kanssa. Ne ovat edelleen laskuveden aikaan havaittavissa. Walesilaiset kutsuvat niitä sarneiksi, astinkiviksi. Legendan mukaan ne ovat jäänteitä pengertiestä, jota pitkin Cantre'r Gwaelodista pystyi kulkemaan nykyiselle rannalle myös nousuveden aikana. Legenda Cantre'r Gwaelodin äkillisestä tuhosta saattaa perustua siihen, että myrsky tai tsunami iski eroosion syömälle rannikolle, josta ei ollut kestämään luonnonmullistusta.[1]