Carl Wieland (s. 1950[1]) on tunnettu australialainen nuoren maan kreationisti. Wieland on alkujaan Adelaiden yliopistosta valmistunut lääketieteen tohtori, joka joutui vuonna 1986 luopumaan lääkärintoimesta jouduttuaan auto-onnettomuuteen, jossa rekka törmäsi hänen autoonsa. Uskonnoltaan Wieland on evankelinen kristitty baptisti. Wieland on kiistelty hahmo tiedemiesten ja ei-tiedemiesten keskuudessa. Hänen esitystapaansa pidetään helppotajuisena. Wieland on tullut tunnetuksi muun muassa siitä, että on levittänyt ajatuksia, joiden mukaan dinosaurukset olisivat eläneet äskettäin, ja väittänyt että pehmeää kudosta niistä olisi löytynyt, vaikka löytyi vain muutamia säilyneitä molekyylejä[2]. Osin Wielandin väite pohjautui eräässä Science-lehden artikkelissa käytettyyn tulkinnanvaraiseen sanamuotoonlähde?.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Wieland perusti kreationistijärjestön Creation Science Association (CSA), joka myöhemmin vaihteli nimeään. Vuonna 1978 järjestö alkoi julkaista lehteä nimeltä Ex nihilo, jonka tarkoitus oli muun muassa tuoda julki kreationistista ajatusta, jonka mukaan Maa on nuori ja evoluutiota ei olisi ollut.
Vuonna 1980 järjestö liittyi ryhmään Creation Science Foundation, joka edelleen vaihtoi nimikkeelle Answers in Genesis (AiG). Vuonna 2005 Aig hajosi, koska Wieland ja eräs toinen johtava nuoren Maan kreationisti Ken Ham riitelivät keskenään. Hamille jäi mm. Yhdysvalloissa ja Englannissa oleva liikkeen haara, Wielandille mm. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa oleva haara nimellä Creation Ministries International.
Hän on nykyään kansainvälisen kirkkokuntiin sitoutumattoman kreationistijärjestön Creation Ministries Internationalin toiminnanjohtaja. Wieland on mm. julkaissut Creation-lehteä eli suomeksi Luominen-lehteä. Suomeksi Wielandilta on ilmestynyt lisäksi Luominen-lehteen liittyvä pieni vihkonen Kiviä ja luita - Selvää näyttöä evoluutiota vastaan.
25. maaliskuuta 2005 amerikkalainen paleontologi Mary Higby Schweitzer julkaisi arvostetussa Science Magazinessa artikkelin, joka kertoo pehmeän kalvon löytymisestä tarkoituksella rikotun ja kemiallisesti käsitellyn dinosauruksen luun sisältä. Pitkän kemiallisen käsittelyn tarkoituksena oli liuottaa kivettymä mahdollisten säilyneiden pehmeiden eloperäisten osien ympäriltä. Dinosaurusnäytteen ikä oli tutkijoiden ajoitusten mukaan noin 68 miljoonaa vuotta, eli se oli Maastrichtian-kaudelta liitukauden lopuilta.lähde?
Näytteen virallinen nimi oli MOR 1125 ja epävirallinen B-Rex, Science-lehden artikkelin mukaan näytteessä on muun muassa verisuonten ja verisolujen näköisiä rakenteita. Carl Wieland väitti artikkelin pohjalta, että oli löytynyt muun muassa verisoluja ja verisuonia. Tämä todistaa hänen mukaansa, etteivät dinosaurukset eläneet kymmeniä miljoonia vuosia sitten, vaan paljon myöhemmin. Wieland mainitsee kudoksen pehmeyden ja elastisuuden omassa artikkelissaan[3] monta kertaa, ja vasta myöhemmin sen, että pehmeät kalvot saatiin esille vasta käsittelemällä luunäytettä kemiallisestilähde?.
Wielandin mukaan Science-lahden artikkeli mainitsee verisolulöydön, mutta kun artikkelia tarkemmin lukee, sen mukaan tutkijat uskoivat löytäneensä kokonaisia verisoluja eli esittävät tutkimusartikkelissa omia spekulaatioitaan. Wielandin ja monien muiden nuoren maan kreationistien mukaan minkäänlaisten eloperäisten rakenteiden säilyminen fossiileissa on mahdotonta. Yleensähän fossiileissa säilyvät vain luiden ja joidenkin harvojen pehmeiden kudosten jäljet, ei mitään itse kudoksista. Mutta tutkijoiden mukaan tietyt harvinaiset kemialliset olot, hapettomuus, kylmyys ja/tai kuivuus saattavat säilyttää dinosaurusten luiden sisuksia ainakin osin hajoamatta pitkiäkin aikoja, pidempään kuin on aiemmin kuviteltu.[4][5]
Dinosauruksista oli löydetty mikroskooppisia rakenteita aiemminkin. Jo vuonna 1997 Mary Schweitzer oli löytänyt mikroskoopilla kohteita, jotka olivat tummakeskustaisia ja vaaleareunaisia. Verisolut ovat päinvastoin yleensä vaaleakeskustaisia ja tummareunaisia. Löydöistä julkaistiin puolitieteellisessä Earth-lehdessä artikkelissa The Real Jurassic Park, jossa kerrottiin muun muassa hemoglobiinin porfyriinisten heme-osien löydöstä. Aiemmin lehtivihreän porfyriinejä oli löydetty kivihiilikauden kasveista. Carl Wieland väitti tahollaan tutkijoiden löytäneen verisoluja ja kokonaista hemoglobiinia, ja että molekyylien säilyminen fossiilissa miljoonia vuosia olisi täysin mahdotonta[6]. Maailman eri fossiileista on saatu monia tumallisten solujen jäänteitä, muttei koskaan hyvin säilyneitä soluja tai suuria rakenteita. Verisolujen ja luuytimen jäänteitä on löydetty, mutta ne ovat fossiloituneita, orgaaninen aines on ainakin suurimmaksi osaksi korvautunut mineraaleilla.lähde?
Dinosauruksista ei ole koskaan saatu eristettyä geenit sisältävää DNA:ta[2], vaikka sitä on yritetty ainakin pari kertaa. Yhdessä tapauksessa vuonna 1995 väitettiin ei-bakteerista dinosauruksen DNA:ta saadun Henanista löydetyn dinosauruksen munan fossiilista, mutta seuraavana vuonna sen todettiin olleenkin sienten ja kasvien DNA:ta, ei dinosauruksen DNA:ta.lähde?