Charles K. Armstrong (s. 1962) on yhdysvaltalainen historioitsija ja Korean tutkija.[1][2]
Armstrong sai humanististen tieteiden kandidaatin arvon Yalen yliopistosta ja humanististen tieteiden maisterin arvon London School of Economicsista. Hän väitteli filosofian tohtoriksi Chicagon yliopistosta. Armstrongin erikoistumisalueita ovat Korean niemimaan ja Itä-Aasian historiat. Hän on toiminut Yhdysvaltain ja muiden maiden tiedotusvälineissä kommentaattorina Korean niemimaan ja Itä-Aasian asioista sekä Yhdysvaltain suhteista Aasian maihin. Hän on myös julkaissut lukuisia kirjoja.[3]
Armstrong sai vuonna 2014 American Historical Associationin myöntämän John K. Fairbank -palkinnon kirjastaan Tyranny of the Weak: North Korea and the World, 1950–1992.[4]
Vuonna 2016 Korean yliopiston Balázs Szalontai teki Armstrongin kirjasta löytämistään lähteiden vääristelystä ja plagioinnista valituksen Columbian yliopistolle, jossa Armstrong työskenteli Korean tutkimuksen Korea Foundation -professorina.[5][2] Columbian yliopiston komitea totesi vuonna 2019 lähteitä vääristellyn vähintään 61:ssä eri kohdassa.[2] Armstrongin ilmoitettiin jääneen vapaalle ja jättävän työnsä vuonna 2020.[5] Armstrong oli jo vuonna 2017 palauttanut John K. Fairbank -palkintonsa American Historical Associationille sen löydettyä useita lähdeviitteitä, jotka eivät täyttäneet akateemisia standardeja.[4]