Crazyhouse on shakkivariantti, jota pelataan kahden pelaajan välillä. Siinä käytetään samaa lautaa ja samoja nappuloita kuin normaalissa shakissa, mutta vastustajalta lyödyt nappulat saa itselleen reserviin. Reservistä voi sitten omalla vuorollaan asettaa nappulan haluamalleen tyhjälle ruudulle, kuitenkaan sotilaita ei saa laittaa ensimmäiselle tai kahdeksannelle riville.
Peli päättyy, kuten normaalissakin shakissa, mattiin, pattiin, sovittuun tasapeliin tai aseman toistumiseen. Aseman toistumisessa otetaan huomioon myös reservissä olevat nappulat.
Nappuloiden arvona pidetään yleisesti seuraavaa:
Daamin ja tornin normaalia shakkia heikompi pistemäärä johtuu siitä, että loppupeliä ei esiinny Crazyhousessa, ja lauta on aina ruuhkainen nappuloista. Myös nappuloiden liikkuvuus on sama reservistä tiputtaessa, ja sotilaat ylentyvät helpommin.
Pelejä muistiin merkittäessä nappulan pudottamista tyhjälle ruudulle merkitään yleensä @-merkillä. Esimerkiksi 4. R@g5 tarkoittaa, että valkea pelaaja pudottaa neljännellä siirrollaan reservistään ratsun ruutuun g5.