Datça | |
---|---|
Näkymä Datçaan mereltä. |
|
Datçan sijainti. |
|
Datça |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Turkki |
Maakunta | Muğla |
Väkiluku (1997) | 11 802 |
Aikavyöhyke | UTC+2 |
– Kesäaika | UTC+3 |
Datça on kaupunki Välimeren rannalla Muğlan maakunnassa Turkissa.[1] Asukkaita Datçassa oli vuoden 1997 väestönlaskennassa 11 802.[1] Väestöstä 6 129 asui kaupunkialueella ja loput 5 673 maalla.[1]
Datça on noin 70 kilometriä pitkä niemimaa, joka pistää itä–länsisuunnassa Aigeianmereen. Pohjoisessa niemimaa rajautuu Gökovanlahteen ja etelässä puolestaan Hisarönünlahteen.[1]
Datçan alueella sijaitsee muinainen Knidoksen kaupunki, joka perustettiin 600-luvulla eaa.[1]
Datçan talous pohjautuu palveluelinkeinoihin ja esimerkiksi matkailu kasvaa nopeasti alueella. Maaseudulla väestö saa elantonsa esimerkiksi metsätaloudesta, mehiläishoidosta ja kalastuksesta.[1]