David Fumanelli (s. 21. huhtikuuta 1992 Milano) on italialainen moottoriurheilija.[1] Hän aloitti kilpa-uransa vuonna 2008 Italian Formula Renault-sarjassa. Hän sijoittui sarjan 25:ksi keräten 14 pistettä. Vuonna 2009 Fumanelli kilpaili European F3 Open-sarjassa. Hän sijoittui ensimmäisellä kaudellaan sarjan kahdeksanneksi ottaen kaksi voittoa. Hän jatkoi sarjassa vuonna 2010 sijoittuen sarjan kolmanneksi ottaen kolme voittoa ja kolme paalupaikkaa. Fumanelli jatkoi vuonna 2011 sijoittuen sarjan toiseksi ottaen neljä voittoa ja neljä paalupaikkaa.
Vuonna 2012 Fumanelli ajoi GP3-sarjassa MW Arden-tallissa.[2] Hän keräsi 47 pistettä ja sijoittui kerran palkintokorokkeelle Euroopan osakilpailussa sijoittuen sarjan 11:ksi. Vuonna 2013 Fumanelli jatkoi GP3:ssa siirtyen Trident-talliin. Hän saavutti kauden avauskilpailussa kuusi pistettä, jotka jäivät samalla hänen kauden ainoiksi. Hänet korvattiin päätösviikonloppuna Robert Creganilla.[3] Vuonna 2014 Fumanelli kilpailee Blancpain Sprint Series -sarjassa sijoittuen Sliver Cup -luokan toiseksi yhdessä Stefano Colombon kanssa. Vuonna 2015 Fumanelli siirtyi uuteen Renault Sport Trophy -sarjaan voittaen Endurance -luokan mestaruuden yhdessä Dario Capitanion kanssa. Eliittiluokassa hän sijoittui sarjassa kolmanneksi.
Kausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2012 | MW Arden | ESP FEA 9 |
ESP SPR 17 |
MON FEA 4 |
MON SPR 5 |
EUR FEA 3 |
EUR SPR 16 |
GBR FEA DNS |
GBR SPR DNS |
GER FEA 12 |
GER SPR 10 |
HUN FEA 8 |
HUN SPR Kesk. |
BEL FEA 20 |
BEL SPR Kesk. |
ITA FEA 6 |
ITA SPR 13 |
47 | 11. |
2013 | Trident Racing | ESP FEA 7 |
ESP SPR 17 |
VAL FEA Kesk. |
VAL SPR Kesk. |
GBR FEA Kesk. |
GBR SPR 20 |
GER FEA 17 |
GER SPR 20 |
HUN FEA 16 |
HUN SPR 18 |
BEL FEA 15 |
BEL SPR 14 |
ITA FEA 15 |
ITA SPR 18 |
ABU FEA |
ABU SPR |
6 | 19. |