Dismaland oli poliittinen aktivisti ja graffititaiteilija Banksyn järjestämä väliaikainen taideprojekti Weston-super-Maressa Englannissa.[1] Yhteiskuntakriittinen Dismaland-antihuvipuisto rakennettiin salassa Tropicanaan, käyttämättömään maauimalaan, ja se avautui viikonloppuna 21. elokuuta 2015 ja sulkeutui lopullisesti 27 syyskuuta 2015. Banksy loi pop-up taideprojektiaan varten 10 uutta teosta ja rahoitti itse sen rakentamisen. Tempaukseen osallistui 58 taiteilijaa Banksyn alun perin osallistumaan kutsumista 60 taiteilijasta. Suomesta osallistui taiteilija Jani Leinonen.
Päivän aikana 4 000 lippua oli myytävänä, ja yksi lippu maksoi 3 puntaa.[2] Jokainen antihuvipuiston arviolta noin 150 000 kävijästä saapui pahvista tehdyn valetarkastuspisteen läpi, jonka oli suunnitellut taiteilija Bill Barminski.[3] Lippujen kova kysyntä sai Dismalandin sivuston kaatumaan toistuvasti. Jotkut miettivät, oliko tämä Banksyn tarkoituksella suunnittelemaa ja osa Dismaland-kokemuksen ironiaa.[4]
Weston-super-Maren paikallisille asukkaille kerrottiin, että Atlas Entertainment -niminen Hollywoodyritys käyttää kohdetta kuvatakseen rikostrilleriä nimeltään Grey Fox.[5] Kohteen sisäänpääsyjen yhteyteen oli pystytetty Grey Foxin tuotannosta huomauttavia kylttejä. Elokuun 2015 alussa Internetiin alkoi ilmestyä kuvia paikan rakentamisesta, ja nähtävissä oli mm. ”satulinna ja massiivisia veistoksia”.[6] Holly Cushing, jonka nimi esiintyi Banksysta kertovan dokumentin lopputeksteissä ja jonka usein raportoidaan olevan hänen managerinsa, havaittiin kohteen rakennustyömaalla ennen avaamista, mikä edisti osaltaan suunnitelman paljastumista.[6][7]
Dismaland pop-up -taideprojektiin osallistuivat seuraavat henkilöt ja tahot:[8]