Don Wilson

Don Wilson, 1967

Don Wilson (10. helmikuuta 1933 Tacoma, Washington, Yhdysvallat22. tammikuuta 2022 Tacoma, Washington, Yhdysvallat[1]) oli yhdysvaltalainen muusikko, joka tunnetaan The Ventures -yhtyeen komppikitaristina sekä sooloilevana muusikkona.

Wilson perusti vuonna 1958 ystävänsä Bob Boglen kanssa The Venturesin, josta tuli pian kvartetti. Yhtye julkaisi kaksi vuotta myöhemmin version Johnny Smithin sävellyksestä ”Walk, Don’t Run”. Se nousi listakakkoseksi ja valittiin myöhemmin Rolling Stone -lehden äänestyksessä sadan merkittävimmän kitarakappaleen joukkoon.[1][2] Ventures julkaisi kappaleen uudestaan vuonna 1964, jolloin surf rock oli kovassa nosteessa. Kappale nousi myös tuolloin listahitiksi.[1]

Wilson soitti Venturesissa aina eläköitymiseen 2015 saakka, eikä häneltä jäänyt yhtään yhtyeen kiertuetta väliin.[2] Yhtye julkaisi tuona aikana 40 albumia. Se teki lähinnä covereita muiden artistien kappaleista, mutta niiden omat kappaleet olivat usein Wilsonin tai Boglen tekemiä.[1]

  1. a b c d Daniel Kreps: Don Wilson, the Ventures’ Co-Founder and Rhythm Guitarist, Dead at 88 Rolling Stone. 22.1.2022. Rolling Stone, LLC. Viitattu 23.1.2022. (englanniksi)
  2. a b Glenn Garner: Don Wilson, Rhythm Guitarist and Founding Member of The Ventures, Dies at 88 People.com. 22.1.2022. Meredith Corporation. Viitattu 23.1.2022. (englanniksi)
Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.