Douglas ”Doug” Petrie on yhdysvaltalainen käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. Hän tuli tunnetuksi Joss Whedonin luomasta televisiosarjasta Buffy, vampyyrintappaja, johon hän kirjoitti useita jaksoja ja ohjasi niistä kolme, minkä lisäksi hän toimi yhtenä sarjan tuottajista. Petrie käsikirjoitti myös yhden osan Buffyn tarinaa jatkavaan Buffy the Vampire Slayer Season Eight -sarjakuvaan.[1]
Petrie oli yksi vuoden 1996 lastenelokuvan Salapoliisi Harriet käsikirjoittajista. Hän on ollut mukana muun muassa televisiosarjojen Angel, Pelastaja ja C.S.I. tekemisessä.[2] Petrie kirjoitti pitkään tuotannossa olleen Fantastic Four -elokuvan (2005) erään varhaisen käsikirjoitusversion vuosien 2001–2002 vaiheilla.[3][4]
Steven S. DeKnightin jouduttua jättämään tehtävänsä Petrie toimi yhdessä Marco Ramirezin kanssa showrunnerina Netflixin Daredevil-sarjan toisella tuotantokaudella, joka julkaistiin keväällä 2016. He olivat olleet mukana tuotannossa jo ensimmäisellä kaudella.[5] Petrie ja Ramirez toimivat showrunnereina myös tulevassa minisarjassa The Defenders, joka tuo yhteen Daredevilin, Jessica Jonesin, Luke Cagen ja Iron Fistin päähenkilöt.[6]
|