Dred Scott | |
---|---|
Scott valokuvattuna oletettavasti vuonna 1857 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | n. 1799 Southampton, Virginia, USA |
Kuollut | 17. syyskuuta 1858 St. Louis, Missouri, USA |
Puoliso | Harriet Robinson |
Dred Scott (n. 1799 – 17. syyskuuta 1858) oli afroamerikkalainen orja, joka taisteli oikeusteitse vapaudestaan Yhdysvalloissa 1800-luvun puolessa välissä. Hänen mukaansa on nimetty maan korkeimman oikeuden päätös Dred Scott vastaan Sandford.
Scott syntyi oletettavasti vuonna 1799 Southamptonin piirikunnassa Virginiassa. Hänen alkuperäinen omistajansa, Peter Blow, muutti St. Louisiin vuonna 1930, jossa Blow kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Tämän jälkeen paikallinen armeijan palveluksessa ollut kirurgi John Emerson osti Scottin.[1]
Emerson muutti Scott mukanaan ensin Missourista Illinois'in ja sitten Wisconsiniin. Orjuus oli laillista Missourissa ja Wisconsinissa, mutta laitonta Illinoisissa. Näiden muuttojen aikana Scott myös tapasi vaimonsa Harriet Robinsonin, joka siirtyi Emersonin omistukseen. Emerson orjineen palasi Missouriin 1840-luvun alussa. Hän kuoli vuonna 1843, minkä jälkeen Scott yritti väitetysti ostaa vapautensa Emersonin leskeltä, mutta tämä kieltäytyi.[2]
Kun Scott ei pystynyt ostamaan vapauttaan, hän päätti haastaa Emersonin lesken oikeuteen vuonna 1847, mutta hävisi, koska ei pystynyt todistamaan, että Emersonin leski virallisesti omisti hänet. Kolme vuotta myöhemmin tapaus käsiteltiin uudelleen ja St. Louisin tuomioistuin määräsi Scottin ja tämän perheen vapautettavaksi.[3]
Emersonin leski valitti päätöksestä Missourin korkeimpaan oikeuteen. Kaksi vuotta myöhemmin se pyörsi alemman oikeusasteen päätöksen. Tällä kertaa Scott valitti päätöksestä Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen. Näihin aikoihin New Yorkissa asuva John Sanford alkoi väittää olevansa Scottin uusi omistaja. Korkein oikeus päätti 6. maaliskuuta 1857, että Scott perheineen ei ollut vapaa.[4] Se perusteli päätöstään sillä, että perustuslain "suvereenit kansalaiset" eivät viitanneet mustiin. Näin ollen Scottin ei olisi pitänyt pystyä haastamaan Emersonin leskeä oikeuteen. Se, että Scott oli asunut Illinois'ssa ei myöskään oikeuden mukaan tarkoittanut sitä, että hän vapautuisi orjuudesta.[5]
Pian korkeimman oikeuden päätöksen julkaisemisen jälkeen Sanford kuoli, ja Scott päätyi takaisin Emersonin leskelle. Tämä oli mennyt uusiin naimisiin orjuutta vastustavan poliitikon Calvin Chaffeen kanssa. Pariskunnan oli tarkoitus lahjoittaa Scott perheineen Yhdysvaltain edustajainhuoneessa istuvalle Taylor Blow'lle. Rouva Chaffee kuitenkin vaati, että Scottin šeriffin holhouksen alaisuudessa kerryttämät ansiot (750 dollaria) kuuluisivat hänelle.[4]
Kun Scott perheineen oli virallisesti siirretty Blow'n omistukseen, hän vapautti koko perheen. Scott vaimoineen saapuivat St. Louisin raatihuoneelle, jossa heidät vapautettiin virallisesti 26. toukokuuta 1857. Scott alkoi tämän jälkeen työskennellä hotellin ovimiehenä, mutta kuoli 17. syyskuuta 1858 tuberkuloosiin.[1][4]