Eero Koivistoinen

Eero Koivistoinen
Eero Koivistoinen esiintymässä Pori Jazzissa 2012.
Eero Koivistoinen esiintymässä Pori Jazzissa 2012.
Henkilötiedot
Koko nimi Eero Uolevi Koivistoinen
Syntynyt13. tammikuuta 1946 (ikä 79)
Helsinki
Muusikko
Tyylilajit jazzView and modify data on Wikidata
Soittimet saksofoni, alttosaksofoni ja tenorisaksofoniView and modify data on Wikidata

Eero Uolevi Koivistoinen (s. 13. tammikuuta 1946 Helsinki)[1] on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Hänen instrumenttinsa on saksofoni. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen jazzin suurimmista nimistä.[2][3]

Henkilöhistoria ja musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivistoisen ensimmäinen soitin noin 11-vuotiaana oli viulu, jolla hän soitti barokki- ja kamarimusiikkia.[2] 16-vuotiaana hän vaihtoi alttosaksofoniin,[4] koska hän oli tykästynyt jazzmusiikkiin, jota hänen veljensä oli tuonut meriltä, ja viululla sitä oli hankala soittaa.[2] Myöhemmin hän vaihtoi alttosaksofonista tenori- ja sopraanosaksofoneihin.[4] 1960-luvun puolivälissä Koivistoinen aloitti opiskelut Sibelius-Akatemiassa:[3] Siellä hänelle saksofonin soittoa opetti Eero Linnala ja säveltämistä Aulis Sallinen.[4]

Koivistoisen ensimmäinen yhtye oli kokeilevaa avantgarde- ja fuusiojazzia soittava trio, jossa rumpalina toimi Edward Vesala ja basistina Pekka Sarmanto.[4] Trio julkaisi ep-levyn Jappa alkuvuodesta 1967 ja rumpaliksi vaihtui Reino Laine pian tämän jälkeen. Samana vuonna Koivistoinen liittyi Blues Sectioniin, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä proge-yhtyeenä. Yhtyeen levy Blues Section oli Koivistoisen ensimmäinen. Yhtye kuitenkin hajosi jo kesällä 1968, kun Koivistoinen jätti sen.[5] Hän siirtyi The Boysiin, jossa soitti noin vuoden.[6]

Eero Koivistoinen ja ensimmäinen Yrjö-palkinto vuonna 1967. Vasemmalla Pekka Sarmanto ja oikealla Reino Laine.

Vuonna 1967 vastaperustettu Suomen Jazzliitto myönsi ensimmäisen Yrjö-palkinnon Koivistoiselle.[4][7] Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Valtakunta. Levyn kappaleiden sanat ovat suomalaisten runoilijoiden runoja, ja laulajina toimivat Eero Raittinen, Seija Simola, Vesa-Matti Loiri sekä Koivistoinen itse. LP:n julkaisi Otava. Levystä on julkaistu vuonna 1995 myös CD-versio, jolle oli lisätty kappaleita Maarit Hurmerinnalta, Sakari Kuosmaselta ja Pepe Ahlqvistilta.[8] Seuraavana vuonna Koivistoisen kvartetti voitti yhtyekilpailun Montreux’n jazzfestivaaleilla Sveitsissä. Voittoa on pidetty ensimmäisenä suomalaiselle jazzille osoitettuna kansainvälisenä tunnustuksena, ja sen ansiosta yhtye pääsi esiintymään Newportin jazz-festivaaleille Yhdysvaltoihin.[4]

1970-luvun alussa Koivistoinen muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan Berklee College of Musiciin, Bostoniin. Siellä hän opiskeli kolme lukukautta opettajinaan muun muassa Joe Viola ja Herb Pomeroy.[4] 1970-luvulta lähtien Koivistoinen on myös opettanut Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa.[3] Vuonna 1975 Koivistoinen oli mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria[4] ja soitti yhtyeen riveissä aina vuoteen 1990.lähde? Myöhemmin vuosina 1996–1998 hän toimi yhtyeen taiteellisena johtajana. Kaudellaan hän muun muassa tuotti UMOn ensimmäisen albumin ulkomaiselle levy-yhtiölle sekä toimi kapellimestarina ja sovittajana kriitikoiden kiittämällä levyllä Electrifying Miles.[4]

Vuonna 1973 Eero Koivistoinen Music Society julkaisi fuusiojazz-albumin Wahoo! On väitetty, että LP:itä olisi alun perin painettu vain 600 kappaletta, ja että niistä saisi nykyään maksaa yli 500 dollaria.[9] Tämä kulttilevyksi mainittu albumi, kuten monet muutkin Koivistoisen levyt, on kuitenkin julkaistu vuosituhannen vaihteessa uudelleen CD-muodossa.[10]

Vuonna 1981 Koivistoinen voitti Euroopan yleisradiounionin sovituspalkinnon Nording-kilpailussa Jerseyssä teoksellaan "Ultima Thule",[4] ja vuonna 1983 hänen 1980-luvun alussa perustamansalähde? levy-yhtiö Pro Records julkaisi samannimisen albumin.[11] Vuonna 1987 hän voitti Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön sävellyskilpailun big bandille teoksellaan "Kukonpesä".[4]

Koivistoisen 1990-luvun projekteihin kuuluvat muun muassa Trio X, jossa Koivistoisen lisäksi soittivat pianisti Seppo Kantonen ja vibrafonisti Severi Pyysalo,[3] sekä kvintetti Zone.[4]

Vuosituhannen vaihteessa Koivistoinen kiinnostui etnisestä musiikista: toisaalta vuonna 1998 hän julkaisi senegalilaisten muusikoiden kanssa albumin Eero Koivistoinen and Senegalese Drums,[4] ja toisaalta vuonna 2002 albumin Utu, joka koostui hänen jazzkvartetille sovittamistaan suomalaisista kansanlauluista[12] sekä vuonna 2003 Johanna Iivanaisen kanssa albumin Suomalainen, jolla Iivanainen lauloi Koivistoisen sovittamaa suomalaista populaarimusiikkia sekä tämän omia sävellyksiä.[13] Vuonna 2007 Iivanainen ja Koivistoisen yhtye ilmoittivat julkaisevansa toisen yhteisen albumin Lennosta kii! Myös tällä albumilla yhdistellään suomalaista populaarimusiikkiin Koivistoisen jazzsävellyksiin.[14]

Koivistoinen on kuitenkin jatkanut myös fuusion parissa vuonna 2001 julkaistulla albumillaan Helium[15] sekä uudistuneen Eero Koivistoinen Music Societyn albumilla X-Ray vuodelta 2006.[10] Vuonna 2005 hän myös sävelsi kappaleita The Five Corners Quintetille ja soitti yhtyeen esikoislevyllä Chasin' the Jazz Gone By,[16] joka ylsi parhaimmillaan Suomen albumilistan sijalle 21.[17]

Koivistoinen on jazzin lisäksi säveltänyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterille baletin "Äiti Maa" vuonna 1979, tehnyt Yleisradiolle radiokoosteen "Suomi – maailman majakka" vuonna 1996,[2] Charles Baudelairen runoelman innoittamana sarjan "Pahan kukkia", sekä Radion sinfoniaorkesterille sarjan "Round about Monk".[4]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mukana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. ↑ a b c d Maarit Kytöharju: Eero Koivistoinen – Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen. Selvis, 2002, nro 2. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ a b c d Petri Silas: Eero Koivistoinen 2005. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Eero Koivistoinen Eerokoivistoinen.com. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 10. heinäkuuta 2007.
  5. ↑ Kippola, Heikki: Blues Section palasokeri.com. Arkistoitu 22.1.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  6. ↑ Öystilä, Raimo: The Boys - Suomirockin korkeakoulu Rytmimusiikin Syke. 16. maaliskuuta 2005. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  7. ↑ Kotimaan toiminta: Valtakunnalliset Jazzpäivät ja Yrjö-palkinto Jazz Finland. Jazzliitto. Viitattu 30.7.2018.
  8. ↑ Eero Koivistoinen: Valtakunta phinnweb.org. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
  9. ↑ Wuethrich, Matthew: Wahoo! 14. kesäkuuta 2002. All About Jazz. Viitattu 3.5.2007. (englanniksi)
  10. ↑ a b Lassi, Henrik: Eero Koivistoinen Music Society: X-Ray 6. heinäkuuta 2006. Suomijazz.com. Arkistoitu 3.5.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  11. ↑ a b c Suomalaisten jazzlevyjen luettelo Suomijazz.com. 2007. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  12. ↑ Ronkanen, Pentti: Eero Koivistoinen Quartet: Utu 23. syyskuuta 2006. Suomijazz.com. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  13. ↑ Piiroinen, Jukka: Johanna Iivanainen ja Eero Koivistoisen yhtye: Suomalainen 8. syyskuuta 2003. Suomijazz.com. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 3.5.2007.
  14. ↑ Iivanainen ja Koivistoinen ottivat Lennosta kii 26.6.2007. Kaleva Kustannus Oy. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 27.6.2007.
  15. ↑ Partanen, Markka: Eero Koivistoinen: Helium 2001. Rytmi. Viitattu 3.5.2007.
  16. ↑ The Five Corners Quintet: Chasin' the jazz gone by 2005. Suomijazz.com. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  17. ↑ The Five Corners Quintet: Chasin' The Jazz Gone By Musiikkituottajat ry.
  18. ↑ a b Selected discography (Arkistoitu – Internet Archive) Eero Koivistoisen verkkosivuilla
  19. ↑ Lehtonen, Esko: Suomalaisen Rockin tietosanakirja, s. 262. Tampere: Fanzine oy, 1983. suomi

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]