Elmeri Eronen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 27. tammikuuta 1995 Turku, Suomi |
Kansalaisuus | Suomi |
Jääkiekkoilija | |
Lempinimi | Kissa[1] |
Pelipaikka | puolustaja |
Maila | oikea |
Pituus | 176 cm |
Paino | 87 kg |
Seura | |
Seura | Timrå IK |
Sarja | SHL |
Pelinumero | 63 |
Pelaajaura | |
Pääsarjaura | 2014– |
Aik. seurat |
TPS (SML) HPK (SML) |
Elmeri Antero Eronen[2] (s. 27. tammikuuta 1995 Turku) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa Ruotsin SHL-liigan Timrå IK:ssa. Eronen laukoo oikealta.[3]
Eronen on Turun Palloseuran kasvatti. Hän voitti B-nuorten SM-hopeaa vuonna 2011 ja SM-pronssia vuonna 2012.[3] Eronen oli kaudella 2011–2012 myös TPS:n eniten maaleja tehnyt puolustaja kymmenellä osumallaan.[4]
Kaudella 2013–2014 Eronen debytoi TPS:n SM-liigajoukkueessa, jossa hän pelasi kaksi runkosarjaottelua ilman tehopisteitä. Eronen teki liigadebyyttinsä 14. helmikuuta 2014 Helsingin IFK:ta vastaan. Hänet merkittiin TPS:n kolmospuolustajapariin Jere Pullin viereen.[5] Erosen runkosarja A-nuorissa jäi kuitenkin vain 26 ottelun mittaiseksi pohjeluun murtuman vuoksi.[6] Kaudella 2014–2015 hän avasi maalitilinsä SM-liigassa ja Eronen teki liigauransa avausmaalin 20. tammikuuta 2015 vieraissa Rauman Lukkoa vastaan. Mikael Eklöf valitsi hänet ottelun legendojen tähtien kolmostähdeksi.[7] Yhteensä Erosen tulokaskausi toi 27 runkosarjaottelussa tehot 1+4=5. Hän pelasi ison osan kaudestaan myös TPS:n A-nuorissa. Eronen voitti A-nuorten SM-liigan pudotuspelien puolustajien syöttöpörssin ja jakoi puolustajien pistepörssin voiton Bluesin Veeti Vainion kanssa seitsemällä syöttöpisteellään. Hän voitti kauden päätteeksi A-nuorten Suomenmestaruuden.[3] Tammikuussa 2015 Eronen teki kaksivuotisen jatkosopimuksen TPS:n kanssa.[8]
Ensimmäisellä kokonaisella SM-liigakaudellaan 2015–2016 Eronen teki 55 runkosarjaottelussa kuusi syöttöpistettä ja kahdeksassa playoff-ottelussa kaksi syöttöpistettä. Hän pelasi lähes koko kauden TPS:n ykköspuolustajaparissa Henrik Tallinderin kanssa.[9] Kaudella 2016–2017 Eronen jakoi pudotuspeleissä TPS:n sisäisen tehotilaston voiton Harri Tikkasen kanssa lukemalla +4, kuten myös Mestarien liigassa kolmen muun pelaajan kanssa lukemalla +5.[10] Tammikuussa 2017 hän teki joukkueen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[11]
Kaudeksi 2019–2020 Eronen siirtyi kaksivuotisella sopimuksella Hämeenlinnan Pallokerhoon.[12] Hänen pelinsä nousi uudelle tasolle ja Eronen oli HPK:n tehokkain puolustaja tehoilla 9+23=32.[13] Hän sijoittui koko SM-liigan puolustajien maalipörssissä toiseksi edellään vain HIFK:n Mikko Kousa sekä jakoi puolustajien pistepörssin viidennen sijan Ässien Jakob Stenqvistin kanssa.[14][15] Kaudella 2020–2021 Eronen teki SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 9+31=40,[3] joilla hän oli HPK:n kolmanneksi paras pistemies. Eronen jakoi koko liigan puolustajien syöttöpörssin voiton Lukon Robin Pressin kanssa ja sijoittui puolustajien pistepörssissä toiseksi hänen jälkeensä.[16] Hän voitti myös joukkueensa sisäisen tehotilaston lukemalla +14.[17] Eronen palkittiin kauden päätteeksi SM-liigan herrasmiespelaajana Raimo Kilpiö -palkinnolla. Hän oli myös kolmen parhaan ehdokkaan joukossa ehdolla parhaalle puolustajalle myönnettävän Pekka Rautakallio -palkinnon voittajaksi.[18] Eronen sijoittui äänestyksessä kolmanneksi, kun palkinnon voitti lopulta Lukon Robin Press.[19]
Eronen palasi kaudeksi 2021–2022 kaksivuotisella sopimuksella kasvattajaseuraansa Turun Palloseuraan.[20] Hänet nimettiin joukkueen varakapteeniksi.[21] Eronen oli tehoilla 4+24=28 TPS:n paras syöttäjä, neljänneksi paras pistemies ja tehokkain puolustaja.[22] Hän voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa.[3] Erosen TPS-sopimukseen sisältyi ulkomaanoptio ensimmäisen kauden jälkeen. Hän siirtyi kaudeksi 2022–2023 vuoden mittaisella sopimuksella Ruotsin SHL-liigan Timrå IK:hon.[23] Eronen oli pudotuspeleissä kolmella osumallaan joukkueen paras maalintekijä Anton Landerin, Emil Petterssonin ja Sebastian Hartmannin kanssa.[24] Kesäkuussa 2023 hän teki Timrån kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[25]
Eronen on pelannut Suomen A-maajoukkueessa 21 ottelua tehopistein 3+2=5.[3][26] Hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä Channel One Cupin 12. joulukuuta 2019 Plzeňissä pelatussa avausottelussa Tšekkiä vastaan. Hänet merkittiin Suomen kolmospuolustajapariin hänen kanssaan HPK:ssa pelanneen Niklas Frimanin viereen.[27] Eronen keräsi ottelussa myös yhden kahden minuutin jäähyn estämisestä.[28] Ensimmäisen A-maajoukkuemaalinsa hän teki Karjala-turnauksessa 5. marraskuuta 2020 Helsingin Hartwall Arenassa alle 20-vuotiaiden maajoukkuepelaajista koottua Venäjää vastaan.[29] Eronen putosi viimeisten joukossa Suomen lopullisesta MM-joukkueesta vuoden 2021 turnaukseen.[30]
Eronen on pelannut myös kahdeksan nuorten ja 11 poikien maaottelua.[3]
Eronen valmistui ylioppilaaksi Kerttulin lukiosta keväällä 2016.[31] Hänen isänsä Kimmo Eronen on entinen jääkiekkopuolustaja, joka oli omalla urallaan voittamassa TPS:n kolmea peräkkäistä Suomen-mestaruutta vuosina 1999–2001. Hän voitti myös yhden Ruotsin- sekä Tanskan-mestaruuden.[32]
Runkosarja | Pudotuspelit | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | ||
2011–2012 | TPS | A-SM | 12 | 0 | 1 | 1 | 2 | – | – | – | – | – | ||
2012–2013 | TPS | A-SM | 27 | 4 | 2 | 6 | 8 | 9 | 1 | 4 | 5 | 0 | ||
2013–2014 | TPS | A-SM | 26 | 5 | 6 | 11 | 2 | 3 | 0 | 0 | 0 | 2 | ||
TPS | SM-liiga | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 | – | – | – | – | – | |||
2014–2015 | TPS | A-SM | 34 | 5 | 12 | 17 | 16 | 10 | 0 | 7 | 7 | 4 | ||
TPS | SM-liiga | 27 | 1 | 4 | 5 | 2 | – | – | – | – | – | |||
2015–2016 | TPS | SM-liiga | 55 | 0 | 6 | 6 | 10 | 8 | 0 | 2 | 2 | 6 | ||
2016–2017 | TPS | SM-liiga | 59 | 3 | 10 | 13 | 39 | 6 | 0 | 2 | 2 | 2 | ||
2017–2018 | TPS | SM-liiga | 55 | 2 | 18 | 20 | 8 | 10 | 1 | 2 | 3 | 6 | ||
2018–2019 | TPS | SM-liiga | 45 | 4 | 6 | 10 | 2 | 5 | 0 | 0 | 0 | 2 | ||
2019–2020 | HPK | SM-liiga | 56 | 9 | 23 | 32 | 22 | – | – | – | – | – | ||
2020–2021 | HPK | SM-liiga | 55 | 9 | 31 | 40 | 26 | – | – | – | – | – | ||
2021–2022 | TPS (A) | SM-liiga | 60 | 4 | 24 | 28 | 8 | 18 | 3 | 2 | 5 | 0 | ||
2022–2023 | Timrå IK | SHL | 51 | 3 | 16 | 19 | 10 | 7 | 3 | 1 | 4 | 2 | ||
9 kautta | yhteensä | SM-liiga | 414 | 32 | 122 | 154 | 117 | 47 | 4 | 8 | 12 | 16 | ||
1 kausi | yhteensä | SHL | 51 | 3 | 16 | 19 | 10 | 7 | 3 | 1 | 4 | 2 |
Edeltäjä: Ville Koho |
Raimo Kilpiö -palkinnon voittaja 2021 |
Seuraaja: Mika Pyörälä |