Elä kahdesti | |
---|---|
The Man Who Haunted Himself | |
Ohjaaja | Basil Dearden |
Käsikirjoittaja |
|
Perustuu | Anthony Armstrongin romaaniin The Strange Case of Mr Pelham |
Tuottaja | Michael Relph |
Säveltäjä | Michael J. Lewis |
Kuvaaja | Tony Spratling |
Pääosat | Roger Moore |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä |
Associated British Picture Corporation Netflix |
Ensi-ilta | 1970, Suomessa 1974 |
Kesto | 94 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elä kahdesti (The Man Who Haunted Himself) on Basil Deardenin ohjaama brittiläinen psykologinen jännityselokuva vuodelta 1970. Se pohjautuu Anthony Armstrongin romaaniin The Strange Case of Mr Pelham. Elokuvassa Roger Moore esittää miestä, joka auto-onnettomuudesta toivuttuaan huomaa oman kaksoisolentonsa ottaneen paikan hänen elämässään ja menestyvän siinä häntä paremmin.[1]
Roger Moore | … | Harold Pelham |
Hildegarde Neil | … | Eve Pelham |
Alastair Mackenzie | … | Michael Pelham |
Hugh Mackenzie | … | James Pelham |
Kevork Malikyan | … | Luigi |
Thorley Walters | … | Frank Bellamy |
Anton Rodgers | … | Tony Alexander |
Olga Georges-Picot | … | Julie Anderson |
Freddie Jones | … | Dr. Harris, psykiatri |
John Welsh | … | Sir Charles Freeman |
Edward Chapman | … | Barton |
Laurence Hardy | … | Mason |
Charles Lloyd-Pack | … | Jameson |
Gerald Sim | … | Morrison |
Ruth Trouncer | … | neiti Bird, Pelhamin sihteeri |
Aubrey Richards | … | tutkija |
Anthony Nicholls | … | Sir Arthur Richardson |
John Carson | … | Ashton |
Roger Moore piti rooliaan elokuvassa yhtenä parhaistaan, koska sai siinä näytellä vaativaa dramaattista kaksoisroolia pelkän ironisen agenttityypittelyn sijasta[2]. Elokuva jäi Basil Deardenin viimeiseksi pitkän elokuvan ohjaustyöksi, ennen kuin kuoli auto-onnettomuudessa 1971. Ennen kuolemaansa hän ehti kuitenkin ohjata Moorea vielä kolmessa tv-sarjan Veijareita ja pyhimyksiä jaksossa[1].
The New York Timesin Roger Greenspun ei tuoreeltaan arvostanut Roger Mooren muuntautumiskykyä, vaan kirjoitti tämän näytelleen lähinnä itseään molemmissa rooleissa. Hän moitti myös Deardenin tasapaksua ohjausta tarinan kauhu- ja jännitysmahdollisuuksien hukkaamisesta[3]. Helsingin Sanomien Mikael Fränti luonnehti elokuvaa vuoden 1992 televisioesityksen alla salaperäiseksi mutta melko kuluneeksi psykologiseksi trilleriksi[4].