The English Defence League (EDL) on äärioikeistolainen järjestö, joka ilmoittaa toimivansa islamismin leviämistä vastaan Englannissa. [1] EDL järjestää usein väkivaltaisiksi äityviä mielenosoituksia, joissa yleensä jalkapallohuligaaneista koostuva joukko vastustaa islaminuskon leviämistä. [2] [3]
Järjestön edeltäjä oli Lutonissa perustettu United Peoples of Luton, joka perustettiin vastustamaan Al-Muhajiroun-ryhmittymää (myöhemmin Islam4UK), joka osoitti mieltään Afganistanista palanneen Royal Anglian Regimentin marssia vastaan.[4]
Löyhästi organisoitua järjestöä johti aiemmin Lutonista kotoisin oleva Tommy Robinson. [2] Englannissa tehty tutkimus EDL:stä paljastaa, että valtaosa (81%) sen jäsenistä on alle 30-vuotiaita miehiä, jotka ovat usein huolissaan omasta tulevaisuudestaan. Tutkimuksessa selvisi myös, että monet kannattajat olivat enemmän motivoituneita vihamielisyydestä maahanmuuttoa kohtaan kuin maansa perinteisten arvojen puolustamisesta. [5]
Liikkeellä on myös oma juutalainen aktivistiosastonsa, Jewish Division. Juutalaisosaston johtaja Roberta Moore ilmoitti kesällä 2011 eroavansa, koska omien sanojensa mukaan "ei halua enää olla osana sitä, koska järjestön sisällä on natsielementtejä". [6]
Marraskuussa 2011 kaksi EDL-aktivistia pidätettiin pommiuhkauksista. Uhkaukset oli kohdistettu Birminghamin keskusmoskeijaan.[7]
Joulukuussa 2011 EDL-aktivisti Simon Beech tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen murhapolttoyrityksestä, joka kohdistui asuinalueella sijaitsevaan moskeijaan.[8]
Norjalainen terroristi Anders Behring Breivik on kertonut, että hänellä on ollut yhteyksiä EDL:ään ja että hän on osallistunut EDL:n toimintaan Bradfordissa ja Newcastlessa.[9]