Enis Berberoğlu (s. 1956 Istanbul, Turkki[1]) on turkkilainen kansanedustaja. Hän edustaa oppositiossa olevaa keskustavasemmistolaista Tasavaltalaista kansanpuoluetta (CHP)[2].
Berberoğlu aloitti uransa toimittajana vuonna 1981. Vuosina 2009−2014 hän toimi Hürriyet-sanomalehden päätoimittajana. Vuonna 2014 CHP-puolue valitsi hänet ehdokkaaksi ja CHP:n mediasuhteista vastaavaksi varapuheenjohtajaksi. Vuonna 2015 Berberoğlu valittiin kansanedustajaksi Istanbulin äänestysalueelta parlamenttivaaleissa kesäkuussa ja jälleen, kun vaalit järjestettiin uudelleen marraskuussa.[3]
16. kesäkuuta 2017 tuomioistuin tuomitsi Berberoğlun vakoilusta 25 vuodeksi vankilaan. Syytteen mukaan Berberoğlu syyllistyi vakoiluun, koska hän toimitti Cumhuriyet-sanomalehdelle videon, jossa Turkin tiedustelupalvelu toimitti aseita Syyriaan. Cumhuriyetin julkaisi toukokuussa 2015 artikkelin, jonka mukaan Turkin tiedustelupalvelun omistamat rekat toimittivat aseita ja ammuksia Syyriaan.[2]
Tuomio on ensimmäinen kerta, kun CHP:n kansanedustaja tuomitaan Turkin vallankaappausyrityksen jälkeisissä puhdistuksissa.[2]