Epirubisiini

Epirubisiini
Epirubisiini
Epirubisiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
(7S,9S)-7-[(2R,4S,5R,6S)-4-amino-5-hydroksi-6-metyylioksan-2-yyli]oksi-6,9,11-trihydroksi-9-(2-hydroksiasetyyli)-4-metoksi-8,10-dihydro-7H-tetraseeni-5,12-dioni
Tunnisteet
CAS-numero 56420-45-2
ATC-koodi L01DB03
PubChem CID 41867
DrugBank DB00445
Kemialliset tiedot
Kaava C27H29NO11 
Moolimassa 543,512
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 185 °C (hydrokloridisuola, hajoaa)[1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Proteiinisitoutuminen 75 %[2]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika Kolmivaiheinen: 3 min (α-vaihe), 3 h (β-vaihe), 33 h (γ-vaihe)[2]
Ekskreetio Virtsan mukana
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa Intravenoosi

Epirubisiini (C27H29NO11) on antrasykliineihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lääketieteessä useiden eri syöpien hoitoon.

Ominaisuudet ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa epirubisiini on punaoranssia kiteistä ainetta. Yhdiste on optisesti aktiivinen ja sen ominaiskiertokyky metanoliliuoksessa on +274. Epirubisiini on doksorubisiinin epimeeri.[1]

Muiden antrasykliinien tavoin epirubisiini interkalatoituu DNA:n kaksoiskierteiden väliin. Yhdiste estää topoisomeraasi I-entsyymin toimintaa, minkä vuoksi syöpäsolujen DNA:n vaurioiden korjaaminen sekä RNA:n ja proteiinien synteesi vaikeutuvat. Lisäksi epirubisiini katalysoi syöpäsolun DNA:ta vaurioittavien radikaalien muodostumista. Epirubisiinia voidaan käyttää muun muassa rintasyövän, virtsarakon syövän, leukemian, myelooman, lymfoomien, munasarjasyövän ja vatsasyövän hoidossa. Yhdiste annetaan infuusiona laskimoon. Sitä käytetään usein yhdessä syklofosfamidin ja fluorourasiilin kanssa. Epirubisiinin teho on doksorubisiinia vastaava.[2][3][4][5][6][7][8].

Haittavaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisiä epirubisiinin haittavaikutuksia ovat muutokset verenkuvassa esimerkiksi trombosytopenia, luuydintoksisuus eli myelosuppressiivisuus ja huonovointisuus. Veriarvot yleensä palautuvat normaaliksi kolmen kuukauden kuluttua hoidon lopettamisesta. Antrasykliineille tyypillisesti epirubisiini on myös sydäntoksisuus, joskin tämä vaikutus ei ole yhtä voimakas kuin daunorubisiinilla tai doksorubisiinilla.[2][3][6][8][9]

Synteesi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epirubisiini on puolisynteettinen yhdiste ja doksorubisiinin johdannainen. Sen tuottamiseen on useita menetelmiä, jotka kaikki lähtevät valmistamalla epirubisiinin daunosamiiniosasta trifluoriasetyloidun johdannaisen. Eräs menetelmä perustuu siihen että johdannaisen sokerinosan hydroksyyliryhmä voidaan hapettaa ketoryhmäksi ja pelkistää selektiivisesti natriumboorihydridin avulla. Trifluoriasetyyliryhmän hydrolyysin seurauksena muodostuu epirubisiinia.[5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 614. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Georg F. Weber: Molecular Therapies of Cancer, s. 61–62. Springer, 2015. ISBN 978-3-319-13277-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.7.2016). (englanniksi)
  3. ↑ a b Erkki Elonen: 61. Kasvainten kemoterapia Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 28.7.2016.
  4. ↑ Donald T. Witiak & Allen T. Hopper: Pharmaceuticals, Chiral, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 28.7.2016
  5. ↑ a b Axel Kleemann: Antineoplastic Agents, 1. Nonhormonal, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 28.7.2016
  6. ↑ a b Michael Clinton Perry: The Chemotherapy Source Book, s. 593. Lippincott Williams & Wilkins, 2008. ISBN 978-0781773287 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.7.2016). (englanniksi)
  7. ↑ Leena Vehmanen: Paikallisen rintasyövän hoito Terveyskirjasto. 10.4.2012. Duodecim. Viitattu 28.7.2016.
  8. ↑ a b Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Drugs in Cancer and Immunology. Elsevier, 2010. ISBN 9780080932880 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.7.2015). (englanniksi)
  9. ↑ Michael S. Ewer,Edward T. H. Yeh: Cancer and the Heart, s. 35. PMPH-USA, 2013. ISBN 9781607950400 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.7.2015). (englanniksi)