Erik Bergman

Erik Bergman
Erik Bergman vuonna 1967.
Erik Bergman vuonna 1967.
Henkilötiedot
Syntynyt24. marraskuuta 1911
Kuollut24. huhtikuuta 2006 (94 vuotta)
Ammatti säveltäjä
Puoliso Sylvelin Långholm (1942–1955)
Aulikki Rautawaara (1956–1958)
Solveig von Schoultz (1961–1996)
Christina Indrenius-Zalewski (2000–2006)
Muusikko
Tyylilajit modernismi: dodekafonia, sarjallisuus ja aleatoris-improvisatorisuus
Soittimet pianoView and modify data on Wikidata
Palkinnot

Pro Finlandia (1959)

Erik Valdemar Bergman (24. marraskuuta 1911 Uusikaarlepyy – 24. huhtikuuta 2006 Helsinki) oli suomalainen akateemikko ja toisen maailmansodan jälkeisen ajan merkittävimmistä suomalaisista säveltäjiä.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bergman syntyi Uudessakaarlepyyssä ja tuli Helsinkiin opiskelemaan 1930-luvulla. Hän opiskeli yliopistossa musiikkitiedettä, estetiikkaa ja kirjallisuutta sekä konservatoriossa pianonsoittoa ja sävellystä. Hän opiskeli Berliinissä 1930-luvun lopulla ja keskellä sotaa 1942–1943[1] Hänen opettajiaan Helsingin yliopistossa olivat Ilmari Krohn ja Yrjö Hirn, konservatoriossa Erik Furuhjelm, Bengt Carlson ja Ilmari Hannikainen, ja Saksassa Heinz Tiessen.[2]

Bergman ilmestyi suomalaisen musiikin modernismin aallonharjalle jo 1950-luvun alussa, jolloin hän sävelsi Suomen ensimmäiset dodekafoniset teokset. 1970-luvulla Bergman löysi oman värikkään, primitivistis-modernin ja usein eksoottisiin aiheisiin pohjautuvan tyylinsä. Bergman tunsi suurta kiinnostusta kaukaisiin kulttuureihin, ja hän tutustui eri kansojen musikaalisiin perinteisiin aina Tiibetiä ja Egyptiä myöten. Bergman ilmoitti harrastuksekseen muun muassa eksoottiset soittimet.lähde?

Bergmanin tuotannossa varsinkin vokaalimusiikki on keskeisessä asemassa. Esimerkiksi kuoroteoksissaan Bergman etsi aina vain uusia ilmaisumuotoja. Säveltämisen lisäksi Erik Bergman opetti vuosina 1963–1976 Sibelius-Akatemiassa ja toimi vuosikymmenien ajan arvostettuna kuoronjohtajana, muun muassa Helsingin katolisen kirkon kuorossa, Akademiska Sångföreningenissä 1950–69 sekä mieskuoro Sällskapet MM:ssä 1951–78. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto myönsi Bergmanille akateemikon arvonimen vuonna 1982.[1][2] Hänet palkittiin vuonna 1959 Pro Finlandia -mitalilla.[3]

Tärkeitä teoksia ovat muun muassa ooppera Det sjungande trädet, orkesteriteokset Colori ed improvvisazioni, Ananke, Poseidon, Arctica, Birds in the morning (huilulle ja orkesterille), pianokonsertto, viulukonsertto, Noa (kuorolle, baritonisolistille ja orkesterille) sekä Bardo Thödol (solisteille, kuorolle ja orkesterille, perustuu muinaiseen tiibetiläiseen ”kuolleiden kirjaan”).[1] Kuorolle kirjoitetuista teoksista merkittävimpiä ovat egyptiläisväritteinen Hathor-sarja (1971), tekstittömät Lapponia (1975), Voices in the Night (1977) ja Dreams (1977), Christian Morgesternin absurdeihin runoihin perustuva kuorosarja Bim Bam Bum (1976) ja Solveig von Schoultzin runoihin sävelletyt laulusarjat Den heliga oron (1995) ja Ögonblicket (1995).[3] Lisäksi Bergmanin tuotantoon kuuluu jousikvartetto ja useita muita kamarimusiikkiteoksia kokeellisemmille kokoonpanoille.[2]

Bergman avioitui vuonna 1942 laulaja Sylvelin Långholmin kanssa. Bergmanin toinen puoliso oli laulaja Aulikki Rautawaara ja kolmas puoliso runoilija Solveig von Schoultz. Vuonna 2000 Bergman avioitui näyttelijä Christina Indrenius-Zalewskin kanssa.[1] Ikinuori Bergman vitsaili halunneensa päästä vielä kerran naimisiin ennen 90-vuotispäiväänsä.lähde? Bergman sai toukokuussa 2003 vakavan aivoinfarktin, minkä vuoksi hän joutui lopettamaan työskentelynsä.[4]

Erik Bergman kuoli 24. huhtikuuta 2006 Helsingissä pitkäaikaisen sairauden jälkeen. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle samaan hautaan kuin puolisonsa Solveig von Schoultz.[5]

Vuonna 1991 perustettiin Erik Bergman -palkinto säveltäjän 80-vuotispäivän kunniaksi.[6] Bergman sai vuonna 1993 Pohjoismaiden neuvoston mausiikkipalkinnon oopperasta Det sjungande trädet. Palkinnon suuruus oli 200 000 Tanskan kruunua.[7]

Sävellyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttämöteoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erik Bergman vuonna 1966.

Orkesteriteoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Burla op. 9 (1948)
  • Tre aspetti d’una serie dodecafonica op. 46 (1957)
  • Aubade op. 48 (1958)
  • Simbolo op. 52 (1960)
  • Circulus op. 58 (1965)
  • Colori ed improvvisazioni op. 72 (1973)
  • Arctica op. 90 (1979)
  • Ananke op. 97 (1981–1982)
  • Tutti e soli kamariorkesterille op. 113 (1990)
  • Sub luna op. 116 (1990)
  • Poseidon op. 122 (1993)
  • Musica marina jousiorkesterille op. 125 (1993–1994)
  • Konsertto kamariorkesterille op. 140 (1997)
  • Meditation and Emotion op. 148 (2001)

Konsertoivia teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dualis sellolle ja orkesterille op. 86 (1978)
  • Birds in the Morning huilulle ja orkesterille op. 89 (1979)
  • Pianokonsertto op. 94 (1980–1981)
  • Viulukonsertto op. 99 (1982)
  • The Maestro and his Orchestra viululle ja jousiorkesterille op. 136 (1996)
  • Cadenza oboelle ja orkesterille op. 137 (1996)
  • Sellokonsertto op. 141 (1998)
  • Fantasia trumpetille ja orkesterille op. 150 (2003)

Kamarimusiikkia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kolme fantasiaa klarinetille ja pianolle op. 42 (1953–1954)
  • Concertino da camera kamariyhtyeelle op. 53 (1961)
  • Solfatara saksofonille ja lyömäsoittimille op. 81 (1977)
  • Dialogue huilulle ja kitaralle op. 82 (1977)
  • Midnight kitaralle op. 83 (1977)
  • Silence and Eruptions kamariyhtyeelle op. 91 (1979)
  • Janus viululle ja kitaralle op. 92 (1980)
  • Mipejupa huilulle, saksofonille, kitaralle ja lyömäsoittimille op. 96 (1981)
  • Jousikvartetto op. 98 (1982)
  • Borealis kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille op. 101 (1983)
  • Quo Vadis sellolle ja pianolle op. 102 (1983)
  • etwas rascher saksofonikvartetille op. 108 (1985)
  • Karanssi klarinetille ja sellolle op. 114 (1990)
  • Mana klarinetille, viululle, sellolle ja pianolle op. 117 (1991)
  • Quint-Essence saksofonikvartetille ja lyömäsoittimille op. 123 (1993)
  • Attention! viidelle lyömäsoittajalle op. 124 (1993)
  • Nu alttoviululle ja pianolle op. 126 (1994)
  • Una Fantasia jousikvartetille ja pianolle op. 130 (1994)
  • Hommage à Paul Sacher jousikvartetille, lyömäsoittimille ja pianolle op. 133 (1995)
  • Musica concertante jousikvartetille op. 138 (1997)
  • Extase kitaralle op. 143 (1999)
  • Vision lyömäsoittimille op. 144 (1999)

Pianomusiikkia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Intervalles op. 34 (1949)
  • Sonatiini op. 36 (1950)
  • Espressivo op. 40 (1952)
  • Aspekter op. 63 (1969)
  • À propos de B-A-C-H op. 79 (1976)
  • Omaggio a Cristoforo Colombo op. 119 (1991)
  • Exsultate uruille op. 43 (1954)
  • Energien cembalolle op. 66 (1970)

Kuoromusiikkia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soitinsäestyksellä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rubaiyat baritonille, mieskuorolle ja orkesterille op. 41 (Omar Khayyam, 1954)
  • Aton baritonille, lukijalle, sekakuorolle ja orkesterille op. 49 (Akhnaten, 1959)
  • Bauta baritonille, mieskuorolle ja lyömäsoittimille op. 54 (Edda, 1961)
  • Sela baritonille, sekakuorolle ja kamariorkesterille op. 55 (Raamattu / Daavid, 1962)
  • Fåglarna baritonille, sooloäänille, mieskuorolle, lyömäsoittimille ja celestalle op. 56a (Solveig von Schoultz, 1962)
  • Snö huilulle, baritonille ja mieskuorolle op. 59b (Peter Sandelin, 1966)
  • Jesurun baritonille, mieskuorolle, vaskille ja lyömäsoittimille op. 61 (Raamattu / Jesaja, 1967)
  • Canticum Fennicum baritonille, solistiryhmälle, mieskuorolle ja orkesterille op. 62 (eri tekstejä, 1967)
  • Nox baritonille, sekakuorolle, huilulle, englannintorvelle ja lyömäsoittimille op. 65 (eri tekstejä, 1970)
  • Requiem över en död diktare baritonille, sekakuorolle, vaskille, lyömäsoittimille ja uruille op. 67 (Bengt V. Wall, 1970)
  • Missa in honorem Sancti Henrici solisteille, sekakuorolle ja uruille op. 68 (messuteksti, 1971)
  • Samothrake, draamallinen kohtaus lukijalle, sekakuorolle ja soitinyhtyeelle op. 69 (Gunnar Ekelöf, 1971)
  • Hathor Suite sopraanolle, baritonille, sekakuorolle, huilulle, englannintorvelle, harpulle ja lyömäsoittimille op. 70 (muinaisegyptiläisiä tekstejä, 1971)
  • Bardo Thödol lukijalle, mezzosopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille op. 74 (tiibetiläinen kuolleiden kirja, 1974)
  • Bim Bam Bum tenorille, lukijalle, mieskuorolle ja soitinyhtyeelle op. 80 (Christian Morgenstern, 1976)
  • Noa baritonille, sekakuorolle ja orkesterille op. 78 (heprealaisia sanoja, 1976)
  • Bygden lukijalle, sopraanolle, baritonille, seka- ja lapsikuorolle ja soitinyhtyeelle op. 107 (Lars Huldén, 1985)
  • Sång och tystnad sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille op. 134 (Bo Carpelan, 1996)
  • Preisungen sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille op. 135 (Raamattu, 1996)
  • Yö alttohuilulle, kontratenorille, baritonille ja mieskuorolle op. 139 (1997)

A cappella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erik Bergman ja Solveig von Schoultz kahvipöydässä vuonna 1962.
  • Mindre allvarliga sånger I op. 22b (Jan Fridegård, 1946)
  • Mindre allvarliga sånger II op. 35b (Harriet Löwenhjelm, 1950)
  • Arkaisk bild op. 35c (Johannes Edfelt, 1950)
  • Kaksi eteläpohjalaista kansanlaulua op. 37b (1951)
  • Mindre allvarliga sånger III op. 39 (Gustaf Fröding, 1952)
  • Svanbild op. 47b (Solveig von Schoultz, 1958)
  • Galgenlieder op. 51 (Christian Morgenstern, 1959/1960)
  • Hä Li Bomp op. 57a (Lars Huldén, 1964)
  • Springtime op. 60 (Solveig von Schoultz, 1966)
  • Annonssidan op. 64 (lehden ilmoitussivu, 1969)
  • Warum nicht? – Auch so op. 71 (1972)
  • Tyttöset (kolme suomalaista kansanlaulua) op. 73b (1973)
  • Lapponia op. 76 (1976)
  • Bon appétit! op. 77b (1975)
  • Voices in the night op. 84 (1977)
  • Dreams op. 85 (1977)
  • Gudarnas spår op. 88 (Edith Södergran, 1978)
  • Tipitaka Suite op. 93 (Tripitaka, 1980)
  • Four Vocalises op. 100 (1983)
  • Lemminkäinen op. 103 (Kalevala, 1984)
  • Loitsuja op. 105 (suomalaisia kansanrunoja, 1984)
  • Första maj op. 109 (Herman Sätherberg & Carl Wilhelm Böttiger, 1985)
  • Tule armaani op. 111 (eri tekstejä, 1988)
  • Petrarca-suite op. 118 (Francesco Petrarca, 1991)
  • Tapiolassa op. 121 (Kalevala, 1991)
  • Hommage à Béla Bartók op. 132 (1995)
  • Vårt land op. 146 (Johan Ludvig Runeberg, 1999)
  • Väinämöinen op. 147 (Kalevala, 2000)

Yksinlauluja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fyra sånger lauluäänelle ja pianolle op. 14 (Johan Ludvig Runeberg, 1945)
  • Fem psalmer lauluäänelle ja pianolle op. 16 (1945)
  • Majnätter sopraanolle ja pianolle tai orkesterille op. 20 (Jarl Hemmer, 1946)
  • Ensamhetens sånger lauluäänelle ja pianolle tai orkesterille op. 27 (Edith Södergran, 1947)
  • Med dig lauluäänelle ja pianolle op. 45 (eri tekstejä, 1956)
  • Triumf att finnas till sopraanolle, huilulle ja lyömäsoittimille op. 87 (Edith Södergran, 1978)
  • Lament and Incantation sopraanolle ja sellolle op. 106 (1984)
  • Die Blume mezzosopraanolle ja lyömäsoittimille op. 115 (1990)
  • Den heliga oron mezzosopraanolle ja jousikvartetille op. 127 (Solveig von Schoultz, 1994)
  • Onni baritonille ja pianolle op. 131 (Lauri Viita, 1994)
  • Ögonblicket sopraanolle ja pianolle op. 128 (Solveig von Schoultz, 1994)
  • Conjuration mezzosopraanolle ja alttohuilulle op. 145 (1999)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Korhonen, Kimmo: ”Bergman, Erik (1911–2006)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 566–567. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 11.12.2016).
  2. ↑ a b c Anderson, Martin: Obituaries: Erik Bergman The Independent. 1.4.2009. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  3. ↑ a b Koskinen, Juha T.: Bergman Erik Yle Sininen Laulu. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 11.12.2016.
  4. ↑ Isopuro, Jukka: Erik Bergman (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat. Viitattu 11.12.2016.
  5. ↑ Taiteilijainmäki V21A (PDF) Helsingin seurakuntayhtymä. Arkistoitu 14.7.2021. Viitattu 25.4.2015.
  6. ↑ Paavo Heininen sai ensimmäisen Erik Bergman -palkinnon. Helsingin Sanomat, 23.11.1991, s. B 2.
  7. ↑ Mitä missä milloin 1995, s. 31. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heininen, Paavo (toim.): Erik Bergman 90 år – Erik Bergman 90 vuotta. Helsingfors: Svenska Kulturfonden, 2001.
  • Parsons, Jeremy (toim.): Erik Bergman. A Seventieth Birthday Tribute. Helsinki: Suomalaisen musiikin julkistamisseura, 1982. ISBN 951-99332-4-7 (englanniksi)
  • Parsons, Jeremy & Bonsdorff, Lena von & Heiniö, Mikko (toim.): Vägvisare till Det sjungande trädet. En hyllning till Erik Bergman 24.11.1991. Helsingfors: Schildt, 1991. ISBN 951-50-0529-9 (ruotsiksi)
  • Shpinitskaya, Julia: A Theory of Multicultural Texts. The Music of Erik Bergman as a Phenomenon of Multicultural Europe. (Diss. Acta Semiotica Fennica, XLIX) Helsinki: University of Helsinki, 2016. ISBN 978-951-51-2422-7 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]