Erkki Korhonen (s. 10. syyskuuta 1956 Hämeenlinna) oli Suomen kansallisoopperan pääjohtaja vuosina 2001–2007. Korhonen on suorittanut pianodiplomin Sibelius-Akatemiassa 1983 ja esiintynyt solistina, kamarimuusikkona ja liedpianistina miltei kaikissa Euroopan maissa, Israelissa ja Yhdysvalloissa. Hän on tehnyt lukuisia radio- ja televisionauhoituksia Euroopassa ja Yhdysvalloissa.[1][2]
Korhonen on opettanut Sibelius-Akatemiassa vuosina 1982–2000 ja ollut oopperakoulutuksen osaston varajohtajana 1996–1997. Vuonna 1997 Erkki Korhonen kutsuttiin Zürichin oopperan kansainvälisen oopperastudion johtajaksi.[2]
Erkki Korhonen aloitti Suomen kansallisoopperan pääjohtajana vuodesta 2001. Hän ilmoitti 15. kesäkuuta 2007 eroavansa tehtävästään. Ero astui hänen mukaansa voimaan heti.[3]
Vuonna 2015 Korhonen sai Pro Finlandia -mitalin.[4]
Erkki Korhonen pitää hallussaan epävirallista särän syönnin maailmanennätystä. Vuonna 2004 hän söi 13 lautasellista särää, minkä on laskettu vastanneen 1,3 kiloa lihaa ja 16 perunaa. Tämän lisäksi Korhoselta kului myös kokonainen rieska ja puolitoista lautasellista voita.[5]