Ernst Haas

Ernst Haas (2. maaliskuuta 1921 Wien, Itävalta – 12. syyskuuta 1986 New York, Yhdysvallat) oli itävaltalaissyntyinen lehtivalokuvaaja ja värivalokuvauksen uranuurtaja, joka asui vuodesta 1950 alkaen New Yorkissa. 40-vuotisella urallaan Haas kuroi umpeen kuvajournalismin ja luovan valokuvauksen välistä kuilua taiteellisilla värikuvillaan, joita julkaisivat johtavat kuvalehdet kuten Life ja Vogue. Vuonna 1962 Ernst Haasista tuli ensimmäinen värivalokuvaaja, joka sai yksityisnäyttelyn New Yorkin Modernin taiteen museoon. Hän toimi Magnum Photos -kuvatoimiston johdossa, ja hänen kuvateoksensa The Creation (1971) on yli 350 000 kappaleen myynnillään yksi kaikkien aikojen suosituimmista valokuvakirjoista.

Nuoruus ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ernst Haas syntyi Itävallan Wienissä arvostettuun virkamiesperheeseen.[1] Hän sai korkeakulttuuria painottavan kotikasvatuksen, joka kannusti hänen luovia pyrkimyksiään. Sen sijaan että olisi osallistunut koululaisten taidekilpailuihin, visuaalisesti lahjakas Haas sai lopulta toimia niiden tuomaristossa.[1] 

Vuosina 1935–1938 Haas opiskeli yksityisessä LEH Grinzing -taidekoulussa, kunnes sota keskeytti opinnot ja natsimiehittäjät sulkivat koulun. Juutalaissukuinen Haas joutui saksalaisarmeijan työleirille, mutta vapautui sieltä 1940. Hän palasi Wieniin ja ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä, mutta uusi juutalaisia koskeva laki keskeytti opinnot ensimmäisen vuoden jälkeen.

Into valokuvaukseen herää

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ernst Haas ei nuorena ollut kiinnostunut valokuvauksesta,[3] toisin kuin isänsä. Kun isä kuoli 1940, Haas otti kuitenkin haltuunsa isältä jääneen pimiön ja alkoi harjoitella vedostusta perhekuvien negatiivien avulla. Myös kuvaaminen alkoi pian kiinnostaa.

Sotaa edeltäneitä taideopintojaan lukuun ottamatta Haas oli valokuvaajana paljolti itseoppinut. Vuonna 1941, toimiessaan Max Reinhardtin elokuvakoulun valokuvaajana hän kuitenkin osallistui joihinkin filmitekniikkaa käsitteleviin kursseihin.[4] Hän opiskeli lisää myös filosofiaa ja runoutta kehittääkseen näkemystään valokuvauksesta.[1] Bryan Holmen ja Thomas Formanin vuonna 1949 julkaistu, runoutta ja valokuvausta yhdistävä teos Poet’s Camera oli yksi Haasin inspiraation lähteitä.[6]

Miettiessään uravaihtoehtojaan Haas lopulta oivalsi, että valokuvauksesta hän voisi saada sekä elantonsa että taiteellisen ilmaisuvälineensä. Ensimmäisen kameransa hän hankki Wienin mustasta pörssistä vuonna 1946 vaihtamalla 10 kilogrammaa margariinia Rolleiflex-kameraan.[6] 

Vuonna 1947 Haas piti ensimmäisen valokuvanäyttelynsä Yhdysvaltojen Punaisen Ristin toimistossa, jossa hänellä oli osapäivätoimi valokuvauksen opettajana amerikkalaissotilaille. Pian Haas uskaltautui esittelemään töitään zürichiläisen du-taidelehden Arnold Küblerille, joka puolestaan näytti Haasille sveitsiläisen Werner Bischofin valokuvia sodan runtelemasta Berliinistä. Bischofin kuvilla oli Haasiin erittäin suuri vaikutus.[8][1] 

Haas palasi Wieniin ja ryhtyi dokumentoimaan sodan jälkiä kotikaupungissaan tarkkaavaisena mutta myötätuntoisena havainnoijana. [1]

Haasin tyyli alkoi kehittyä nopeasti. Hän alkoi tehdä juttuja muun muassa Heute-aikakauslehteen, usein yhdessä kirjeenvaihtaja Inge Morathin kanssa. Vuonna 1947, etsiessään kuvauspaikkaa eräälle muotijutulle, Haas ja Morath näkivät vapautuneita sotavankeja kuljettavan junan saapuvan Wieniin ja päättivät tehdä aiheesta aikakauslehtijutun. Tuloksena oli kuvaessee '''Homecoming'', joka julkaistiin Heuten lisäksi myös yhdysvaltalaisessa Life-kuvalehdessä.

Magnum Photos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maineikas sotakuvaaja Robert Capa näki Haasin sotavankikuvat jo ennen kuin ne julkaistiin ja kutsui tämän kaksi vuotta aiemmin Pariisiin perustetun Magnum Photos -kuvatoimiston jäseneksi.[2] Magnumin muita jäseniä olivat tuolloin Henri Cartier-Bresson, George Rodger, David “Chim” Seymour, Werner Bischof, ja William Vandivert.[9] Pian myös Life-lehti tarjosi Haasille työpaikkaa, mutta Haas valitsi suurempia vapauksia antavan Magnumin.[3] [10]

Siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehtyään kuvareportaaseja etupäässä Lontoossa ja Wienissä Haas alkoi suunnitella seuraavaa hankettaan, jonka aiheena olisi Yhdysvallat. Viisumi järjestyi niin, että Robert Capa nimitti haasin Magnumin Yhdysvaltain-toimiston johtajaksi. Haas saapui New Yorkiin toukokuussa 1950 ja alkoi innolla kuvata jo siirtolaisten vastaanottokeskuksessa Ellis Islandilla.

Haasin näkökulma New Yorkiin oli kriitikko A. D. Colemanin mukaan sivullisempi, runollisempi ja vähemmän tunkeileva kuin kaupungista kertovilla kuvareportaaseillaan tunnetuksi tulleiden Lisette Modelin tai William Kleinin. Haas käytti tyylikeinoinaan muun muassa epätarkkuutta, ylivalotusta ja pientä syväterävyysaluetta.[4]

Kuvia Life-lehdelle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haas jäi loppuelämäkseen asumaan New Yorkiin ja alkoi sieltä käsin kiertää Yhdysvaltoja ja maailmaa. Vuonna 1952 Haas matkusti peukalokyydillä läpi Amerikan mantereen New Mexicoon kuvaamaan alkuperäisasukkaita. Tuloksena oli kuusisivuinen Life-lehden artikkeli ”Land of Enchantment”, jonka mustavalkoiset kuvat vakiinnuttivat Haasin asemaa ja toivat uusia toimeksiantoja lehdeltä.[5]

New Mexicon hehkuvat värit olivat saaneet Haasin kaipaamaan värin antamia mahdollisuuksia. Palattuaan New Yorkiin Haas osti värifilmiä, joka tuolloin oli vielä harvinaista ja kallista. Hän oli kokeillut sitä jo 1949,[6][3] mutta nyt hän vietti kaksi kuukautta kuvaten kotikaupunkiaan väreissä. Vuonna 1953 Life julkaisi kuvia yhteensä 24-sivuisessa jutussa nimeltä ”Images of a Magic City”, joka jaettiin kahteen peräkkäiseen lehden numeroon. Kriitikko Andy Grundbergin mukaan Haasin värikuvat toivat valokuvauksen lähelle kuvataiteen abstaktia ekspressionismia.[7]

Värivalokuvauksen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ernst Haas alkoi tästä pitäen kuvata yhä enemmän värifilmille, joista hänen suosikikseen nousi Kodachrome-diafilmi. Jo 1940-luvun lopulla Haas oli siirtynyt ison negatiivikoon Rolleiflexistä 35 millimetrin kinofilmiä käyttävään Leicaan. Hänen tunnistettaviksi tyylikeinoikseen muodostuivat pieni syväterävyysalue ja kohteen liikkeen aiheuttama harkittu epäterävyys.[8]

Haas rahoitti omaehtoista valokuvatuotantoaan mainostoimistojen toimeksiannoilla ja toimimalla Hollywoodin elokuvatuotantojen stillkuvaajana. Kun aikakauslehtien kuten Lifen neliväripainatus kehittyi, Haas alkoi kiertää maailmaa kuvaten näyttävästi julkaistuja värikuvareportaasejaan. Taidegalleriat suhtautuivat kuitenkin pitkään nihkeästi räikeänä pidettyyn värivalokuvaukseen taidemuotona, koska värin käyttö oli saanut alkunsa mainosalan tarpeista.[12]

Magnumin johtoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1954 Robert Capa sai surmansa ollessaan kuvaamassa Kaakkois-Aasian sota-alueella. Samana vuonna myös Werner Bischof kuoli auto-onnettomuudessa Andien vuoristossa. Haas nimitettiin heidän tilalleen Magnum Photos -toimiston johtajistoon, ja kun myös David Seymour sai surmansa Suezin kriisialueella 1959, Haasista tuli Magnumin ylin johtaja.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1951 Haas avioitui unkarilaisen kreivittären Antoinette Wenckheimin kanssa. Heidän erottuaan Haas meni naimisiin yhdysvaltalaisen toimittaja Cynthia Buehr Senequen kanssa, ja he saivat kaksi lasta. Myöhemmin Haasin elämänkumppaneita olivat saksalaissyntyinen Gisela Minke ja japanilainen Takiko Kawai.

Palkintoja ja tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1958 amerikkalainen Popular Photography -lehti listasi Ernst Haasin maailman kymmenen suurimman valokuvaajan joukkoon. Muut yhdeksän olivat Ansel Adams, Richard Avedon, Henri Cartier-Bresson, Alfred Eisenstadt, Philippe Halsman, Yousuf Karsh, Gjon Mili, Irving Penn ja W. Eugene Smith. Vuonna 1986 Haas sai Hasselblad-säätiön elämäntyöpalkinnon, vain vuotta ennen kuolemaansa.[9]

Valokuvakirjoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Creation. New York: The Viking Press, 1971, uudistettu painos 1983.
  • In America. New York: The Viking Press, 1975.
  • In Germany. New York: The Viking Press, 1977.
  • Himalayan Pilgrimage, teksti Gisela Minke. New York: The Viking Press, 1978.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Bondi, Inge: Biographical Essay Ernst Haas Website. Arkistoitu 30.11.2017. Viitattu 2000.
  2. ↑ Bondi, Inge: Biographical Essay Ernst Haas Website. Arkistoitu 30.11.2017. Viitattu 30.9.2015.
  3. ↑ Bondi, Inge: Biographical Essay Ernst Haas Website. Arkistoitu 30.11.2017. Viitattu 2000.
  4. ↑ Coleman, A. D.: Painter in a Hurry Ernst Haas Website: The Photography of Ernst Haas. Arkistoitu 30.11.2017. Viitattu 30.9.2015.
  5. ↑ Bondi, Inge: Biographical Essay Ernst Haas Website. Arkistoitu 30.11.2017. Viitattu 30.9.2015.
  6. ↑ Coleman, A. D.: Painter in a Hurry Ernst Haas Website: The Photography of Ernst Haas. Arkistoitu 30.11.2017. Viitattu 2000.
  7. ↑ Grundberg, Andy: Obituary of Ernst Haas New York Times. Viitattu 30.9.2015.
  8. ↑ Coleman, A. D.: Painter in a Hurry Ernst Haas Website: The Photography of Ernst Haas. Arkistoitu 30.11.2017. Viitattu 30.9.2015..
  9. ↑ "Tidigare pristagare (Arkistoitu – Internet Archive)", Hasselbladstiftelsen. Viitattu 30.9.2015.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Campbell, Bryn: Ernst Haas. The Great Photographers. London: Collins, 1983. ISBN 0004119363.
  • Ernst Haas Color Photography. New York: Abrams, 1989.
  • Haas, Alexander Haas ja Hughes, Jim (toim.): Ernst Haas in Black and White. Boston: Little, Brown, 1992.
  • Ernst Haas. Lontoo: Thames & Hudson 2010. ISBN 9780500411018.