Ernst Nevanlinna

Ernst Nevanlinna
Eduskunnan puhemies
6.11.1918–11.11.1918
Edeltäjä Lauri Ingman
Seuraaja Lauri Ingman
Kansanedustaja
22.5.1907–1.2.1914
4.4.1917–4.9.1922
Henkilötiedot
Syntynyt10. toukokuuta 1873
Pielisjärvi
Kuollut7. syyskuuta 1932 (59 vuotta)
Helsinki
Puoliso Olga Elinda Neovius (1899–1904)
Ines Nystén (1910–)[1]
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus
Muut puolueet Suomalainen puolue
(vuoteen 1918)

Ernst Fredrik Nevanlinna (vuoteen 1906 Neovius; 10. toukokuuta 1873 Pielisjärvi – 7. syyskuuta 1932 Helsinki) oli suomalainen taloustieteen professori ja poliitikko, joka edusti ensin Suomalaista puoluetta ja sitten kokoomusta.[2] Hän oli 1906–1913 Uuden Suomettaren ja 1919–1922 Uuden Suomen päätoimittajana sekä lyhyen aikaa senaattorina vuonna 1905 ja Eduskunnan puhemiehenä vuonna 1918. Nevanlinna toimi myös kahdesti Suomalaisen puolueen puheenjohtajana.

Perhe ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ernst Neovius kuului Neoviusten tunnettuun sivistys- ja säätyläissukuun. Hänen vanhempansa olivat Pohjois-Karjalassa asunut metsähallituksen virkamies Otto Anders Oleg Neovius ja Eva Kumlin.[1] Korkeimman oikeuden presidenttinä toiminut Hjalmar Neovius oli hänen serkkunsa.[3]

Ylioppilaaksi Nevanlinna kirjoitti 17-vuotiaana Hämeenlinnan klassillisesta lyseosta vuonna 1890. Sen jälkeen hän alkoi opiskella taloustiedettä ja työskenteli opintojensa ohessa lukionopettajana. Nevanlinna nimitettiin vuonna 1900 dosentiksi yliopistoon, ja vuonna 1903 hän väitteli tohtoriksi.[1]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskeluvuosinaan Nevanlinna oli ollut fennomaanien opiskelijajärjestö Suomalaisen Nuijan puheenjohtaja. Elokuussa 1905 hän kohosi vain 32-vuotiaana senaatin talousosastoon valtiovaraintoimituskunnan päälliköksi. Koko Strengin senaatti joutui kuitenkin eroamaan jo kolmen kuukauden kuluttua suurlakon vuoksi, ja pitkään säilyneen myöntyväisyysmiehen maineen vuoksi tästä lyhyestä senaattorikaudesta oli luultavasti Nevanlinnan uralle enemmän haittaa kuin hyötyä.[1]

Nevanlinnalla oli taipumus toistuvasti kannattaa politiikkaa, joka osoittautuisi pian vanhentuneeksi: vuonna 1917 hän oli skeptinen Suomen itsenäisyystoiveita kohtaan, seuraavana vuonna Saksaan nojaavan monarkian innokas kannattaja. Nevanlinna edusti politiikassa maltillista sosiaalikonservatismia eikä ollut siis varsinaisesti erityisen oikeistolainen tai taantumuksellinen. Hän vain eli henkisesti sen verran menneessä ajassa, ettei oikein sopeutunut moderniin politiikkaan.[1]

Kun Suomalainen puolue järjestäytyi muodollisesti vuonna 1906, Nevanlinnasta tuli sen nimellinen puheenjohtaja ja tämän myötä myös Uuden Suomettaren päätoimittaja. Hän jatkoi kummassakin tehtävässä vuoteen 1913. Nevanlinna oli vielä uudelleen puolueensa puheenjohtaja 1916–1918, sen lakkauttamiseen asti.[1]

Nevanlinna oli kansanedustajana vuosina 1907–1922 ja johti useasti eduskunnan valtiovarainvaliokuntaa.[2] Eduskunnan kokoonnuttua marraskuun alussa 1918 uusille valtiopäiville Nevanlinna valittiin puhemieheksi, sillä vanhasuomalaisten todellinen johtaja ja edellinen puhemies Lauri Ingman oli vielä Saksassa viemässä Hessenin prinssi Friedrich Karlille tietoa Suomen kuninkaanvaalin tuloksesta. Kun Ingman palasi kotimaahan, Nevanlinna luopui puhemiehen tehtävästä hänen hyväkseen.[4] Hänen puhemieskautensa ehti kestää vain viisi päivää,[2] ja kausi oli siten Suomen historian lyhin.

Kun Kansallinen Kokoomuspuolue perustettiin joulukuussa 1918, Nevanlinna tuli sen puoluejohtoon. Hän toimi myös päätoimittajana puolueen pää-äänenkannattajalehdessä, joka oli muuttanut 1919 nimensä Uudeksi Suomeksi. Hän ei kuitenkaan ollut koskaan erityisen kiinnostunut toimittajanurasta. Vuonna 1922 hänet syrjäytettiin puolueen nuoremman polven ja oikeistosiiven vaatimuksesta, sillä hän ei ollut kannattanut eduskunnassa tarpeeksi innokkaasti heimoaatetta tai suuryrityksiä suosivaa verotusta.[1] Katkeroitunut Nevanlinna väistyi politiikasta, ja hänet nimitettiin samana vuonna kansantaloustieteen vt. professoriksi vasta perustettuun Turun yliopistoon, mistä hän siirtyi edelleen 1924 Helsingin yliopistoon finanssiopin professoriksi.[5] Tätä virkaa hän hoiti kuolemaansa asti.[1] Esimerkiksi Tuure Junnila arvosti Nevanlinnaa hyvänä luennoitsijana.[6]

Nevanlinna oli vuodesta 1919 alkaen Eduskunnan pankkivaltuuston jäsen ja vuodesta 1925 kuolemaansa asti sen puheenjohtaja.[1]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nevanlinna kuoli 59-vuotiaana vähäisestä haavasta saamaansa verenmyrkytykseen.[1] Suomen Pankki tilasi hänen haudalleen Helsingin Hietaniemen hautausmaalla Eemil Haloselta pronssiveistoksen Semper Excelsior (”Alati korkeammalle”), joka paljastettiin marraskuussa 1934. Siitä tuli aikanaan niin ihailtu, että siitä teetettiin kopiot ainakin kahteen muuhun hautamuistomerkkiin.[7]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j Vares, Vesa: ”Nevanlinna, Ernst”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 34–37. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b c Ernst Nevanlinna Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. ↑ Autio, Veli-Matti: Neovius (1700–). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. ↑ Vares, Vesa: ”Demokratian haasteet 1907–1919”, Kansanvalta koetuksella (Vares, Uola, Majander), s. 130, 132. Edita, Helsinki 2006.
  5. ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 472. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  6. ↑ Petri Nummivuoren esitelmä (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Lindgren, Liisa: Memoria: Hautakuvanveisto ja muistojen kulttuuri, s. 238–241. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Edeltäjä:
Lauri Ingman 		Eduskunnan puhemies
1918 		Seuraaja:
Lauri Ingman
Suomalaisen puolueen kansanedustajat
Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat