Etelänmunkki | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
Lahko: | Asterales |
Heimo: | Kellokasvit Campanulaceae |
Suku: | Munkit Jasione |
Laji: | laevis |
Kaksiosainen nimi | |
Jasione laevis |
|
Katso myös | |
Etelänmunkki (Jasione laevis) on kellokasvien (Campanulaceae) heimoon ja munkkien sukuun kuuluva ruohovartinen, monivuotinen kasvi.[1]
Löyhästi mätästävä etelänmunkki kasvaa 20–50 senttimetriä korkeaksi. Kasvi on kalju tai karvainen. Varret ovat pystyjä tai kohenevia ja yläosastaan lehdettömiä. Lehdet ovat tasasoukan suikeita tai kapean vastapuikeita, aaltolaitaisia, ehytlaitaisia tai harvaan matalahampaisia. Varsilehdet ovat kooltaan 15–50 mm pitkiä ja 2–8 mm leveitä. Pallomainen kukinto on tiheä, 2,5–3 cm leveä mykerömäinen sarja, jonka tyvellä on suomumaisia ylälehtiä. Verhiönliuskat ovat äimämäisiä. Teriö on 12–15 mm pitkä ja väriltään yleensä vaaleansininen, joskus valkoinen tai vaaleanpunainen. Teriönliuskat ovat aluksi yhdessä, tyvestä alkaen erityviä. Verhiön ja teriön torvi on suora, ja kukkien luotit pistävät piikkeinä esiin torvista. Suomessa etelänmunkki kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on kahdella kärkiraolla avautuva kota.[1]
Etelänmunkki on alkuperäislaji Keski-Euroopassa. Suomessa laji on hyvin harvinainen. Alun perin sitä on tavattu Suomessa Kuusamossa, jossa se on toisen maailmansodan aikainen sotatulokas. 2000-luvulla lajia on tavattu myös tulokkaana Länsi-Pirkanmaalla.[1][2]
Suomessa etelänmunkkia on tavattu metsittyvällä niityllä.[1]